Amélie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amélie
Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulain
Elokuvan päähenkilö Amélie
Elokuvan päähenkilö Amélie
Ohjaaja Jean-Pierre Jeunet
Käsikirjoittaja Guillaume Laurant
Jean-Pierre Jeunet
Tuottaja Claudie Ossard
Jean-Marc Deschamps
Säveltäjä Yann Tiersen
Kuvaaja Bruno Delbonnel
Leikkaaja Hervé Schneid
Pääosat Audrey Tautou
Mathieu Kassovitz
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ranska
Tuotantoyhtiö Miramax
Ensi-ilta 25. huhtikuuta 2001 Ranska
26. lokakuuta 2001 Suomi
Kesto 122 min
Alkuperäiskieli ranska
Budjetti 11 400 000 €
Tuotto 173 921 954 $
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Amélie (ransk. Le Fabuleux destin d’Amélie Poulain) on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut ranskalainen romanttinen komedia, jonka on ohjannut Jean-Pierre Jeunet. Elokuvan pääosassa näyttelevä Audrey Tautou esittää pariisilaista tarjoilijatarta Amélieta, joka ottaa elämäntehtäväkseen kylvää onnenkipinöitä ympärilleen. Muissa rooleissa näyttelee muun muassa Mathieu Kassovitz miehenä, johon ujo Amélie rakastuu.

Amélie on saanut useita palkintoja ympäri maailmaa ja oli myös ehdokkaana viidessä Oscar-sarjassa, muun muassa parhaasta käsikirjoituksesta ja parhaasta kuvauksesta.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dvd-julkaisun kansi.

Amélie Poulain on kuusivuotias tyttö. Hänen vaitelias isänsä, entinen armeijan lääkäri Raphaël, suorittaa Amélielle kuukausittain lääkärintarkastuksen. Kuten muut tytöt, Amélie haluaisi, että isä pitäisi joskus kädestä. Tyttö on niin jännittynyt tästä ainoasta kosketuksesta isänsä kanssa, että hänen sydämensä hakkaa villisti aina tarkastusten aikana, joten isä luulee, että tytöllä on sydänvika. Tämän ”sydänvian” takia isä ei voi matkustella, vaikka hän sitä aina oli toivonutkin. Amélien äiti on epävakaa ja neuroottinen opettaja Amandine, joka opettaa tytärtään kotona, koska luulotellun sydänvian takia Amélie ei saa käydä koulua. Tytön ainoa ystävä on kultakala Kaskelotti, joka on muuttunut itsemurhahakuiseksi kodin ilmapiirin takia. Lopulta äiti ja Ámelie vapauttavat Kaskelotin jokeen. Amélie elää omassa haavemaailmassaan eristäytyneenä muista lapsista.

Eräänä päivänä sattuu tragedia; Amandine jää Notre Damen katolta hyppäävän quebeciläisen turistin alle ja kuolee. Raphaël sulkeutuu vaimonsa kuoleman jälkeen enemmän itseensä ja alkaa rakentaa tämän tuhkan hautapaikaksi pienoismausoleumia. Amélie päättää elää haaveissa siihen asti, kun on tarpeeksi vanha muuttaakseen pois kotoa.

Viisi vuotta kotoa muuttamisen jälkeen 22-vuotias Amélie on tarjoilijana des Deux Moulins -kahvilassa Montmartressa Pariisissa. Kahvilassa työskentelevät myös ontuva omistaja Suzanne, tarjoilija Gina ja tupakkatiskillä työskentelevä luulosairas Georgette. Vakioasiakkaita ovat epäonninen kirjailija Hipolito sekä Ginan mustasukkainen ex-rakastaja Joseph, joka istuu kahvilassa päivät pitkät ja tarkkailee Ginaa. Joseph yrittää esimerkiksi selvittää, millaisia miehiä Gina tapailee. Amélie hoitaa lentoemäntä Philomènen kissaa aina, kun tämä on matkoilla. Amélien naapurissa asuu lasimies, jonka luut murtuvat sairauden takia kuin lasi. Pelkkä kädenpuristus rikkoisi hänen kätensä. Viikonloppuisin Amélie matkustaa junalla tapaamaan isäänsä. Améliella on ollut pari suhdetta, mutta ne eivät ole olleet hänelle mieluisia. Sen sijaan hänellä on pieniä nautintoja; käden työntäminen syvälle viljasäkkiin, crème brûléen kuoren rikkominen lusikalla ja leipien heittely kanaaliin. Aika ei ole muuttanut mitään, Amélie pakenee todellisuutta yhä haavemaailmaansa. Amelie viihdyttää myös itseään kysymällä itseltään hauskoja kysymyksiä.

Amélien elämä alkaa muuttua 30. elokuuta 1997. Televisiossa kerrotaan Prinsessa Dianan kuolemasta. Kuullessaan siitä Amélie tiputtaa parfyymipullonsa korkin, joka vierii kylpyhuoneen lattiaa pitkin ja osuu lattianrajassa olevaan laattaan kopauttaen sen pois paikaltaan. Amélie löytää laatan takaa seinän sisästä pienen metallisen laatikon, jonka joku poika on piilottanut hänen asuntoonsa vuosikymmeniä sitten. Hän päättää etsiä pojan ja palauttaa tälle aarteen. Samalla hän tekee päätöksen: jos laatikon omistaja liikuttuu saadessaan muistonsa takaisin, Amélie alkaa hyväntekijäksi.

Amélie alkaa etsiä laatikon omistajaa talon entisten asukkaiden antamien tietojen perusteella. Hän käy erään naisen luona, joka ikävöi kuollutta aviomiestään. Ámelien etsimää miestä ei kuitenkaan löydy, mutta sitten Amélie saa apua lasimieheltä, Raymond Dufayelilta. Hänen avullaan Amélie löytää laatikon omistajan. Hän vie laatikon puhelinkoppiin ja soittaa sitten koppiin ja opastaa miehen sisälle. Dominique Bretodeau liikuttuu kyyneliin avatessaan laatikon ja nähdessään kaikki lapsuusmuistonsa. Bretodeau juttelee kahvilassa löydöstään Ámelielle tietämättä, että juuri tämä antoi laatikon hänelle, mutta Ámelie ei uskalla sanoa mitään.

Amélie alkaa levittää iloa ympärilleen tekemällä pieniä asioita. Hän saattaa sokean miehen metroasemalle kuvaillen samalla tarkasti ympärillä näkyviä tapahtumia. Hän taivuttelee isäänsä seuraamaan unelmaansa matkustella maailmalla varastamalla isän puutarhasta puutarhatontun. Hän antaa tontun lentoemäntä Philomènelle, joka lähettää isälle kuvia siitä eri puolilta maailmaa. Amélie saattaa työtoverinsa Georgetten ja Ginan ex-rakastajan Josephin yhteen. Hän lähettää naapurilleen Madeleine Wallacelle vanhoista kirjeistä askarrellun kirjeen vakuuttaen Madeleinen siitä, että tämän mies rakasti tätä ennen kuolemaansa. Amélien lähellä pitää vihanneskauppaa kauppias Collignon, joka haukkuu työntekijäänsä Lucienia vähä-älyiseksi. Amélie suuttuu Collignonille ja kostaa tekemällä kepposia tämän asunnossa. Lucien saa lisää itseluottamusta Collignonin epäillessä omaa järkeään.

Naapurin herra Dufayel on maalannut 20 vuotta samaa maalausta aina uudestaan, koska hän ei ole aivan saanut vangituksi kuvan henkilön, lasista juovan tytön, sulkeutunutta katsetta. Herra Dufayel alkaa keskustella maalauksesta Amélien kanssa. Sanattomasti tyttö alkaa edustaa keskusteluissa Amélieta ja hänen yksinäistä elämäänsä. Eräänä päivänä mieheltä nimeltä Nino Quincampoix putoaa valokuva-albumi, jonka Amélie ottaa talteen. Nino on samalla tavoin haaveissa elävä kuin Amélie. Hänen valokuva-albuminsa on täynnä metroasemien passikuva-automaattien roskakoreista kerättyjä revittyjä tai rypistettyjä valokuvia, joiden kohteet ovat heittäneet ne pois kuvan epäonnistuttua. Jotkut kuvan osat hän on teipannut yhteen. Amélie huomaa metroaseman seinällä ilmoituksia, joita Nino on jättänyt albumista. Amélie on liian ujo tapaamaan Ninoa kasvokkain, joten hän alkaa leikkiä kissa-hiiri-leikkiä tämän kanssa ja palauttaa lopulta albumin tapaamatta Ninoa. Kun Amélie saa kerätksi tarpeeksi rohkeutta Ninon tapaamiseen, hän menettää toivonsa ymmärtäessään tilanteen väärin kuullessaan, että Nino on lähtenyt ulos puhumaan Ginan kanssa. Tarvitaan Raymond Dufayelin oivaltavaa ystävyyttä, jotta Amélie rohkaistuisi kohtaamaan Ninon. Elokuvan lopussa Amélie ja Nino ajelevat onnellisena skootterilla ympäri Pariisia.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan musiikki on tallennettu albumille Amélie.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Audrey Tautou  … Amélie Poulain  
 Mathieu Kassovitz  … Nino Quincampoix  
 Rufus Narcy  … Raphaël Poulain  
 Loretta Cravotta  … Amandine Poulain  
 Serge Merlin  … Raymond Dufayel  
 Jamel Debbouze  … Lucien  
 Urbain Cancelier  … Collignon  
 Clotilde Mollet  … Gina  
 Claire Maurier  … Suzanne  
 Isabelle Nanty  … Georgette  
 Dominique Pinon  … Joseph  
 Artus de Penguern  … Hipolito  
 Yolande Moreau  … Madeleine Wallace  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]