Alberto Juantorena

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Juantorena (oikealla) Osakan MM-kisoissa 2007.
Juantorena (oikealla) Osakan MM-kisoissa 2007.
Maa: Kuuba
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Montréal 1976 400 m
Kultaa Kultaa Montréal 1976 800 m

Alberto Juantorena Danger (s. 3. joulukuuta 1950, Santiago de Cuba, Kuuba) on entinen kuubalainen yleisurheilija ja kaksinkertainen olympiavoittaja. Hän on ensimmäinen henkilö, joka voitti samoissa olympialaisissa sekä 400 että 800 metrin juoksun.

Juantorena aloitti koripalloilijana. Puolalainen yleisurheiluvalmentaja Zygmunt Zabierzowski vakuutti hänet aloittamaan juoksu-uran. Vuoden päästä Münchenin olympialaisissa 1972 Juantorena putosi 400 metrin juoksun välierissä.

Hän tuli tunnetummaksi seuraavien vuosien aikana, kun hän voitti kultaa universiadeissa 1973 [1] ja hopeaa Pan-Amerikan kisoissa 1975 400 metrillä.

Juantorena siirtyi vakavasti 800 metrille vasta 1976 eli olympiavuonna. Kukaan ei uskonut, että Juantorenasta olisi Montrealin kisoissa haastajaksi. Hän kuitenkin juoksi finaaliin ja lopulta olympiakultaan maailmanennätysajalla 1.43,50. Kolme päivää myöhemmin Juantorena tuli ensimmäisenä maaliin myös 400 metrillä ajalla 44,26.

Vuonna 1977 Juantorena, joka tunnettiin nyt Kuubassa myös nimellä El Caballo (hevonen), paransi 800 metrin maailmanennätyksen aikaan 1.43,44 voittaessaan Sofian universiadeissa kultaa[2]. Tämän jälkeen hän ei päässyt enää aivan samanlaiseen huippukuntoon. Moskovan 1980 olympialaisissa Juantorena sijoittui 400 metrillä neljänneksi ajalla 45,09. Viimeisen suuren kisansa Juantorena juoksi Helsingin maailmanmestaruuskisoissa 1983. Hän selvisi 800 metrin alkuerästään jatkoon, mutta astui heti maaliin tultuaan radan reunuksen päälle loukaten nilkkansa niin pahoin, ettei kyennyt juoksemaan välierässä.

[muokkaa] Lähteet

  • Juoksija-lehden työryhmä: Yleisurheilun MM-kisakirja Helsinki 1983. Juoksija-lehti, 1983. ISBN 951-9465-05-7.
  • Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 272, 461. IAAF, 2005. (englanniksi)

[muokkaa] Viitteet

  1. Butler, s. 272
  2. Butler, s. 272, 461


Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä