Ahatanhel Krymskyi
| Ahatanhel Krymskyi | |
|---|---|
| Кримський Агатангел Юхимович | |
 Ahatanhel Krymskyi |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. tammikuuta 1871 Volodymyr-Volynskyi, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 25. tammikuuta 1942 (71 vuotta) Qostanay, Kazahstanin SNT, Neuvostoliitto |
| Ammatti | kirjailija, kääntäjä, tieteilijä, orientalisti |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | venäjä, ukraina |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Ahatanhel Krymskyi, (15. tammikuuta 1871 Volodymyr-Volynskyi – tiettävästi 25. tammikuuta 1942 Kustanai, Kazahstanin SNT) oli huomattava ukrainalainen orientalisti, belletristi, lingvisti, kirjallisuudentutkija, folkloristi ja kääntäjä. Hän oli vuodesta 1918 Ukrainan tiedeakatemian (VUAN) täysjäsen (myöhemmin Ukrainan SNT:n tiedeakatemia) ja vuodesta 1903 Ševtšenkon tieteellisen seuran jäsen.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Krymskyi valmistui yksityisestä kiovalaisesta Galaganin koulusta 1889, moskovalaisesta Lazarevin itämaisten kielten instituutista 1891 ja Moskovan yliopistosta 1896. Hän harjoitti tutkimustyötä Syyriassa ja Libanonissa 1896–1898 ja opetti sen jälkeen Lazarevin instituutissa, vuodesta 1900 arabiankielisen kirjallisuuden professorina ja vuodesta 1902 itämaisen historian professorina.[1]
Krymskyi oli mukana Moskovan Hromadan toiminnassa. Hänen poliittisiin näkemyksiinsä vaikuttivat voimakkaasti Myh’ailo Drahomanov, Ivan Franko ja Pavlo Tutšapskyi. Hän muutti 1918 Kiovaan, jossa hän oli perustamassa VUANia ja sen kirjastoa ja oli ensimmäinen VUANIin pysyvä sihteeri ja tosiasiallinen johtaja, kunnes neuvostohallinto esti hänen valintansa VUANin vuoden 1929 vaalissa. Hän toimitti 20 osaa 25-osaisesta teoksesta Zapysky Istorytšno-filolohitšnoho viddilu VUAN (1920–1929). Hän oli Kiovan yliopiston professori ja vuodesta 1918 Ukrainan tieteellisen seuran Kiovan osaston varapuheenjohtaja. Krymskyi selviytyi hengissä Stalinin 1930-luvun vainoista mutta oli kymmenen vuotta syrjässä tieteellisestä ja opetustyöstä. Ilmeisesti hänen maineensa puhdistettiin 1939, mutta NKVD kuitenkin pidätti hänet heinäkuussa 1941, ja hän katosi.[1]
Krymskyi kirjoitti orientalistina satoja artikkeleita venäjänkielisiin vallankumousta edeltäneen ajan Brockhausin ja Efronin ensyklopediaan sekä Granatin ensyklopediaan ja kirjoitti lisäksi muita teoksia itämaiden historiasta ja kirjallisuudesta. Hän kirjoitti alaansa kuuluvista aiheista venäjäksi uraauurtavia oppikirjoja mutta kirjoitti myös ukrainaksi. Viimeisinä elinvuosinaan hän kirjoitti kuusiosaisen hazarien historian, jota ei kuitenkaan ole julkaistu.[1]
Krymskyin tutkimustyö ukrainan kielen historiasta lähti liikkeelle halusta kiistää Aleksei Sobolevskin väite, että muinaisen Kiovan Rusin kieli olisi venäjä eikä ukraina. Hän tutki hiukan kritiikittömästi ja yksipuolisesti muinaisukrainalaisia tekstejä ja kirjoitti aiheesta kolme poleemista tutkielmaa sekä historiallisen kieliopin. Hän osallistui 1920-luvulla ukrainan kirjakielen sanaston ja oikeinkirjoituksen standardisointiin ja torjui galitsialaisen oikeinkirjoitusperinteen. Hän oli VUANin Venäjä-ukraina sanakirjan (1924–1933) ja Venäjä-ukraina oikeustieteen sanakirjan (1926) päätoimittaja.[1]
Krymskyin kaunokirjalliseen tuotantoon kuuluu kolme itämaisaiheista runokirjaa sekä proosateoksia. Krymskyi oli myös tuottelias kääntäjä, ja hän käänsi ukrainaksi klassista arabialaista ja persialaista kirjallisuutta ja myös eurooppalaisten kirjailijoiden teoksia. Hänen käsikirjoituksistaan jäi paljon julkaisematta.[1]
Krymskyi lahjoitti arvokkaan 30 000 niteen kirjastonsa VUANille, ja se siirtyi sittemmin Ukrainan kansalliskirjaston haltuun. Siellä ja Ukrainan tiedeakatemiassa on hänen henkilökohtainen arkistonsa käsikirjoituksineen. Hänen tuotantoaan on julkaistu viisiosaisena editiona Kiovassa 1972–1973.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ahatanhel Krymskyi Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
