Aarne Tarasti
Aarne Eemil Tarasti (vuoteen 1934 Tapper; 19. marraskuuta 1906 Karttula – 20. huhtikuuta 1972 Helsinki) oli suomalainen juristi ja hallintomies. Hän toimi sosiaaliministeriön hallitusneuvoksena ja kansliapäällikkönä 1943–1972 ja vaikutti suomalaisen sosiaaliturvan kehitykseen. Hän oli oppiarvoltaan lakitieteen lisensiaatti.[1]
Aarne Tarasti syntyi Karttulassa kauppiasperheeseen ja kävi koulunsa Kuopiossa (ylioppilas 1927). Hän opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1934 ja lisensiaatintutkinnon vuonna 1938; varatuomarin arvon hän sai vuonna 1936.
Tarasti aloitti virkamiesuransa Mikkelin lääninhallituksessa 1934[2] ja siirtyi vuonna 1939 sisäasiainministeriöön ja 1943 sosiaaliministeriöön osastopäälliköksi ja hallitusneuvokseksi. Hän oli mukana toimittamassa Kodin lakikirjaa ja toimitti sosiaalihuollon lakijulkaisuja.[3]
Aarne Tarasti oli keskeisessä osassa, kun Suomeen luotiin sotien jälkeen hyvinvointipolitiikkaa. Hän oli Pohjoismaisen sosiaalipoliittisen komitean jäsen, ja hän perehtyi Ruotsin sosiaalipolitiikkaan. Hän pyrki edistämään sosiaaliturvaa ja hyvinvointivaltiota ja näin kohentamaan kansalaisten elinoloja, sillä hän käsitti sosiaaliturvan ja yhteiskuntarauhan riippuvan toisistaan. Sosiaalipolitiikkaa hän luonnehti seuraavasti: "Sosiaalipolitiikan johtavia periaatteita ovat humaanisuus, suvaitsevaisuus, tasa-arvoisuus ja ihmisarvon tunnustaminen."[2]
Ylitarkastaja Kari Tarasti, professori Eero Tarasti ja hallintoneuvos Lauri Tarasti ovat hänen poikiaan.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Facta 2001, s. 352. WSOY, 1986.
- ↑ a b Seppinen, Ilkka: ”Tarasti, Aarne (1906–1972)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 650. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Otavan Iso tietosanakirja, s. 1131. Otava, 1966.
|
