Aamen (albumi)
| Aamen Kotiteollisuus |
||
|---|---|---|
| Studioalbumin tiedot | ||
| Nauhoitettu | Finnfox-Studioilla, 1997 - 1998 | |
| Julkaistu | toukokuussa 1998 (CD) | |
| Tuottaja(t) | Mikko Karmila | |
| Tyylilaji | rock hard rock |
|
| Kesto | 51:03 | |
| Levy-yhtiö | Megamania | |
| Kotiteollisuuden muut julkaisut | ||
| Hullu ukko ja kotiteollisuus 1996 |
Aamen 1998 |
Eevan perintö 1999 |
Aamen on Kotiteollisuuden toinen albumi. Albumi poikkeaa soundillisesti hieman yhtyeen tätä levyä uudemmista levyistä lähinnä kevyempien soundiensa johdosta. Kappale Routa ei lopu ilmestyi singlenä, ja siitä julkaistiin myös uudelleenäänitetty versio Routa ei lopu (on ilmoja pidelly) 14. helmikuuta 2003. Yhtye itse pitää tätä levyä ensimmäisenä varsinaisena Kotiteollisuus-albumina. Viimeinen kappale, "Pieni", päättyy hiljaisuuteen joka jatkuu aina levyn lopussa olevaan piiloraitaan saakka, joka sekin sisältää hiljaisuutta. Sitä ei mainita levyn kansissa tai kansivihossa eikä sillä täten ole virallista nimeä, mutta tietokoneella levyä soitettaessa piiloraidan nimi on "(Aamen)".
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kappaleet
Kaikki sanoitukset on kirjoittanut Jouni Hynynen. Sävellyksen ja sovituksen on tehnyt Kotiteollisuus, ellei toisin mainita.
- Routa ei lopu – 03:15 (säv. Kotiteollisuus, sov. Kotiteollisuus ja Marko Annala)
- Kivipää – 02:32
- Jäljet pelottavat – 03:37 (säv. Kotiteollisuus ja Aki Virtanen)
- Velhonaisen älä salli elää – 02:06 (säv. Kotiteollisuus ja Aki Virtanen)
- Negatiivinen – 02:40 (säv. Kotiteollisuus, sov. Kotiteollisuus ja Mikko Karmila)
- Laulava luu – 04:55 (säv. Kotiteollisuus ja Aki Virtanen)
- Voimakas – 03:19
- Aamen – 02:56
- Päällekirjoitus – 02:35 (säv. Kotiteollisuus ja Aki Virtanen, sov. Kotiteollisuus ja Marko Annala)
- Rukous – 03:48
- Minä ja minuus – 05:36
- Pieni – 11:21
- (nimeämätön piiloraita) – 02:23
[muokkaa] Tekijät
- Jouni Hynynen – sähkökitara, laulu
- Janne Hongisto – basso
- Jari Sinkkonen – rummut
- Mikko Karmila – äänitys, tuotanto, miksaus
[muokkaa] Singlet
[muokkaa] Routa ei lopu
| Routa ei lopu (1998) |
Ilmestyi maaliskuussa 1998. |
[muokkaa] Routa ei lopu (on ilmoja pidelly)
| Routa ei lopu (on ilmoja pidelly) (2003) |
Ilmestyi helmikuussa 2003. |
| Jäsenet |
|
|||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Luettelot: | ||||||
| Diskografia |
Sivulta puuttuu