Solitudo
| Solitudo | |
|---|---|
 Solitudo robusta -lajin luita |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Lahko: | Kilpikonnat Testudines |
| Heimo: | Maakilpikonnat Testudinidae |
| Suku: |
†Solitudo Valenti et al., 2022 |
| Lajit | |
|
|
Solitudo on sukupuuttoon kuollut kilpikonnasuku. Se sisältää suurikokoisia maakilpikonnia, jotka elivät Välimeren saarilla plioseenilla ja pleistoseenilla.
Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Solitudo kuvattiin uutena sukuna vuonna 2022, mutta tyyppilaji oli kuvattu jo vuonna 1877 nimellä Testudo robusta. Samoin Testudo gymnesicus, nykyään Solitudo gymnesica, kuvattiin vuonna 1914. Nämä lajit on eri aikoina sijoitettu paitsi Testudo-sukuun myös sukuihin Geochelone, Centrochelys, Cheirogaster ja Titanochelon.[1][2]
Vuoden 2022 tutkimuksen perusteella nämä kaksi lajia ja uutena kuvattu Solitudo sicula muodostavat oman kehityslinjansa, joka eroaa muista maakilpikonnista reisiluun anatomian perusteella. Kehityslinja kuvattiin uutena sukuna Solitudo, mutta on vielä epäselvää, minne se sijoittuu maakilpikonnien sukupuussa. Muinais-DNA:n eristämistä yritettiin, mutta se epäonnistui.[1]
Levinneisyys ja ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaikki Solitudo-lajit elivät Välimeren saarilla.[1] Lajeista vanhin, Solitudo gymnesica, eli Menorcalla plioseenilla.[1][3] Se saattoi joutua Mallorcalta saapuneen eläimistön syrjäyttämäksi, tai vaihtoehtoisesti se katosi ilmastonmuutoksen takia jo ennen tämän eläimistön tuloa.[3] Muut Solitudo-lajit tunnetaan pleistoseeniajan jäänteistä. Solitudo robusta eli Maltalla ja Solitudo sicula Sisiliassa. Lisäksi Sisiliasta on löydetty pleistoseenisia jäänteitä, jotka edustavat vielä kuvaamatonta taksonia.[1]
Suvun nuorimmat tunnetut jäänteet kuuluvat lajille Solitudo sicula, ja niiden ikä on noin 12,5 tuhatta vuotta.[1] On mahdollista, että ihmiset metsästivät ja söivät Solitudo sicula -lajia ja siten vaikuttivat sen sukupuuttoon.[4]
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Solitudo-kilpikonnat olivat kooltaan suuria tai jättimäisiä.[1] Solitudo gymnesica -lajin kilven pituus oli noin 110–130 senttimetriä ja Solitudo robusta -lajin noin 85 senttimetriä.[2] Solitudo sicula -lajin kilpi oli arviolta 50–60 senttimetriä pitkä. Kuvaamaton sisilialainen laji oli samaa kokoluokkaa kuin Solitudo sicula, mutta se oli anatomialtaan lähimpänä Solitudo robusta -lajia.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Valenti, Pietro et al.: The last of the large-sized tortoises of the Mediterranean islands. Zoological Journal of the Linnean Society, 2.7.2022, 196. vsk, nro 4, s. 1704–1717. doi:10.1093/zoolinnean/zlac044. ISSN 0024-4082. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.4.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Rhodin, Anders G. J. et al.: Turtles and Tortoises of the World During the Rise and Global Spread of Humanity: First Checklist and Review of Extinct Pleistocene and Holocene Chelonians. Chelonian Research Monographs, 16.4.2015, 5. vsk, nro 8, s. 1–66. Chelonian Research Foundation. doi:10.3854/crm.5.000e.fossil.checklist.v1.2015. ISSN 1088-7105. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.4.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Cardona, Josep Quintana & Agusti, Jordi: First evidence of faunal succession in terrestrial vertebrates of the Plio-Pleistocene of the Balearic Islands, western Mediterranean. Comptes Rendus Palevol, toukokuu 2019, 18. vsk, nro 3, s. 317–324. doi:10.1016/j.crpv.2019.02.001. ISSN 1631-0683. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.4.2024. (englanniksi)
- ↑ Europe's most recent fossil of giant tortoise discovered Phys.org. 5.7.2022. Viitattu 1.4.2024. (englanniksi)
|