Ympäristörikollisuus Suomessa
Ympäristörikollisuus Suomessa on rikollisuuden muoto, jolla ei usein ole asianomistajaa, mutta joka loukkaa yhteistä oikeushyvää eli ympäristöä. Ympäristörikoksella tavoitellaan usein taloudellista hyötyä laiminlyömällä lain edellyttämiä velvollisuuksia. Ympäristörikollisuus on suurelta osin piilorikollisuutta eikä todennäköisesti tule viranomaisten tietoon. Ympäristörikosten torjunta ja rikosvastuun toteuttaminen on koettu haastavaksi, mutta etenkin viime vuosina rikostorjuntaan on panostettu.[1]
Ilmi tulleen ympäristörikollisuuden tilanne on pysynyt Suomessa lähes samanlaisena useita vuosia. Ympäristörikollisuus on suurelta osin piilorikollisuutta ja kiinnijäämisriski on alhainen. Myös tuomioistuinten rangaistuskäytäntö on lievä, ympäristön turmelemisesta tuomitaan yleensä päiväsakkoja ja vain harvoin ehdollista vankeutta. Yhtenä keskeisenä uhkakuvana pidetäänkin sitä, että ympäristörikosten tekeminen suunnitelmallisesti osana liiketoimintaa taloudellisen hyödyn saamiseksi yleistyy.[2]
Suomessa ympäristörikoksia tehdään usein taloudellisen hyödyn saamiseksi. On katsottu, että ympäristörikoksista saadun rikoshyödyn tuomitseminen valtiolle on ennaltaehkäisevässä mielessä tärkeää. Rikoshyöty määritetään viranomaisyhteistyössä, mutta se on kuitenkin vaikeaa ja oikeudessa rikoshyödyn suuruus saattaa olla yksi merkittävimmistä kiistoista. Rikoshyötynä tuomitaan vain mahdollisimman tarkasti laskettu rikoksella saatu lisähyöty menetetyksi valtiolle.[3]
Ympäristörikostorjunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa ympäristörikostorjuntaa tekevät ympäristövalvonta- ja esitutkintaviranomaiset yhteistoiminnassa. Ympäristörikostorjunnan kehittämistä, seurantaa ja vuosiraportointia varten perustettiin Kansallinen ympäristörikosten seurantaryhmä, joka on tuottanut tilannekuvaa Suomen ympäristörikollisuudesta vuodesta 1997 lähtien, jolloin se julkaisi ensimmäisen vuosittain julkaistavan raporttinsa. Seurantaryhmä koostuu eri organisaatioiden viranomaisista. Seurantaryhmä on esittänyt lukuisia parannuksia lainsäädäntöön, viranomaisyhteistyöhön ja rikostorjuntaan, joista monet ovat toteutuneet. Seurantaryhmän suosituksesta laadittiin kansallisen ympäristörikostorjunnan strategia ja sen myötä toimenpideohjelma. Toimenpideohjelman toteutumista seuraa ympäristöministeriön johtama toimeenpanotyöryhmä.[4]
Vuonna 2016 perustettiin koko Suomeen alueelliset yhteistyöryhmät, jossa eri viranomaiset vaihtavat tietoa, kouluttautuvat ja tekevät esimerkiksi operatiivista toimintaa. Suunnitelmallisten operatiivisten yhteisprojektien johdosta on paljastettu uusia ympäristörikoksia, jotka muuten olisivat jääneet selvittämättä, koska ympäristörikokset ovat suurelta osin piilorikollisuutta. Rikosten paljastamisen lisäksi pyritään ympäristörikosten ennaltaehkäisemiseen lisäämällä ihmisten tietoisuutta ympäristö- ja luonnonsuojelulainsäädännöstä sekä tiedotuskampanjoilla ympäristörikosteemoista.[4]
Valvonta- ja esitutkintaviranomaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ympäristörikoksia valvoo ja tutkii monet viranomaiset. Koska niiden tehtävät ovat samankaltaisia ja osin rinnakkaisia, on viranomaisyhteistyö yleistä. Ympäristörikostorjunnan keskeisimmät viranomaiset ovat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset, poliisi, Rajavartiolaitos, Tulli, pelastusviranomaiset, ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus.[5] Ympäristörikosten esitutkintaviranomaisia ovat poliisi, tulli ja rajavartiolaitos.[6]
Suomessa valvontaviranomaisella ei ole lakisääteistä velvollisuutta ilmoittaa poliisille kaikkia rikosepäilyjä. Esimerkiksi verrokkimaa Ruotsissa tämä on pakollista.[2]
Kansainvälisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koska ympäristörikollisuus on usein kansainvälistä, pidetään rajat ylittävää viranomaistoimintaa tärkeänä.[7] Suomessa keskusrikospoliisi ja Tulli ovat tiivissä tiedonvaihdossa muiden valtioiden esitutkintaviranomaisten kanssa.[2] Maailmanlaajuisesti ympäristörikollisuus on taloudellisesti kolmanneksi suurin rikollisuudenmuoto, jonka vuosittainen rikoshyöty on arviolta 110–281 miljardia dollaria. Suomessa merkittävimpänä Suomeen ulottuvalla kansainvälisenä ympäristörikollisuuden uhkakuvana pidetään jäterikollisuutta ja siihen liittyvää jätteiden hävittämistä.[7] Uusi Suomeen tullut ympäristörikkollisuuden muoto on suuria rikoshyötyjä tavoitteleva valtioiden rajat ylittävä jätteiden kuljetus ja laiton läjitys. On katsottu, että Suomi on osa tätä Keski-Euroopan vakavaa rikosilmiötä, joka on osittain järjestäytyneen rikollisuuden hallussa.[2] Suomella on pysyvä edustus erityisesti Interpolin jäterikollisuustyöryhmässä sekä Europolin ympäristörikostorjunnan parhaiden käytänteiden kehittämiseen keskittyvän EnviCrimeNet -yhteistyöelimessä.[8]
Suomen ympäristörikoslainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa ympäristörikoksista säädetään vakavimmista teoista rikoslain luvussa 48, jossa rangaistusasteikot ovat sakosta kuuteen vuotta vankeutta. Myös useissa ympäristöä koskevissa erityislaissa säädetään ympäristörikoksista kuten jätelaissa, luonnonsuojelulaissa, ympäristönsuojelulaissa ja vesilaissa, mutta näiden nojalla voidaan tuomita vain sakkorangaistukseen.[9]
Rikoslaissa ympäristörikoksista säädetään etenkin sen luvun 48 ympäristörikoksista kohdalla: ympäristön turmeleminen, törkeä ympäristön turmeleminen, ympäristörikkomus, tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen, luonnonsuojelurikos, törkeä luonnonsuojelurikos ja rakennussuojelurikos. Sekä 48 a luvun luonnonvararikosten kohdalla: metsästysrikos, törkeä metsästysrikos, kalastusrikos, metsärikos, laiton Etelämanneralueen mineraaliesiintymään kajoaminen, puutavararikos, laittoman saaliin kätkeminen ja törkeä laittoman saaliin kätkeminen. Myös rikoslain luvun 44 terveyttä ja turvallisuutta vaarantaviin rikoksiin sisältyy tekoja, joilla voi olla huomattavia vaikutuksia ympäristöön.[9] Edellä mainittujen rikoslain lukujen ympäristöön liittyvien rikosten esitutkinnoista siirtyy syyttäjille vuosittain noin kolmannes.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ympäristörikoskatsaus 2022. laatinut Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä. Poliisihallitus, 8/2022. Teoksen verkkoversio (pdf).
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lindqvist, Riku: Ympäristörikosten tutkinta vaatii erityisosaamista julkaistu Haaste-lehdessä 1/2022, rikoksentorjunta.fi. 23.2.2022. Rikoksentorjuntaneuvosto ja oikeusministeriö. Viitattu 26.8.2023.
- ↑ a b c d Ympäristörikoskatsaus 2022, ”6 Ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia” s. 10–11
- ↑ Ympäristörikoskatsaus 2022, ”4 Rikoshyödyn määrittämiseen liittyviä kysymyksiä” s. 9–10
- ↑ a b c Ympäristörikoskatsaus 2022, ”1 Johdanto” s. 6–7
- ↑ Ympäristörikoskatsaus 2022, ”2 Valvontaviranomaisten yhteistyö” s. 7–8
- ↑ Ympäristörikoskatsaus 2022, ”10 Viranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset” s. 37
- ↑ a b Ympäristörikoskatsaus 2022, ”6.2 Tilanne kansainvälisesti” s. 11–12
- ↑ Ympäristörikoskatsaus 2022, ”7 Kansainvälinen toiminta” s. 16
- ↑ a b Ympäristörikoskatsaus 2022, ”8.3 Suomen ympäristörikoslainsäädäntö” s. 20
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ympäristörikosten torjunta ym.fi. Ympäristöministeriö.
- Ympäristö- ja eläinrikokset poliisi.fi. Poliisihallitus.
- Ympäristörikostorjunnan strategia 2021–2026 ja toimenpideohjelma 2021–2022. Ympäristöministeriön julkaisuja 2021:1. Ympäristöministeriö, 2021. Teoksen verkkoversio (pdf).
- Hiltunen, Otto: Ympäristörikoksen erityispiirteet - vähäisyys, yleinen etu ja virkavastuu. Oikeustieteiden laitos, Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, 2022. Teoksen verkkoversio (pdf).
- Koskela et al: Ympäristörikoshyötyjen tilannekuva. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:56. Valtioneuvoston kanslia, 2020. Teoksen verkkoversio (pdf).
- Lindqvist, Riku: Ympäristörikokset Suomessa taloustieteellisen analyysin valossa. Taloustieteenlaitos, Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 2018. Teoksen verkkoversio (pdf).
- Lehtilahti, Katariina: Ympäristörikollisuus Suomessa: Katsaus Suomen ympäristörikollisuuteen 2000-luvulla. Poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Poliisiammattikorkeakoulu, 2022. Teoksen verkkoversio (pdf).