Wintersun
Wintersun | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 2004– |
Tyylilaji | melodinen death metal, folk metal, power metal |
Kotipaikka | Suomi |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Jari Mäenpää, kitara, laulu, koskettimet |
Entiset jäsenet | |
Levy-yhtiö |
Nuclear Blast, 2004– |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Wintersun on Jari Mäenpään perustama metallimusiikkiyhtye. Yhtye yhdistää musiikissaan muun muassa power-, black-, folk-, gootti-, doom- ja progressiivisen metallin. Musiikkia on kutsuttu eeppiseksi progressiiviseksi folk-metalliksi ja että musiikki yhdistää folk-vaikutteita neoklassiseen power metaliin.[1][2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wintersun (2004–2012)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtyeen perusti Jari Mäenpää, joka on Ensiferumin entinen laulaja-kitaristi. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Wintersun syyskuussa 2004 Nuclear Blastin kautta. Albumia olivat levyttämässä vain Jari Mäenpää (laulu, kitara, basso, syntetisaattori), sekä Kai Hahto (rummut), sillä Wintersun on heti alusta lähtien ollut Mäenpään oma projekti. Yhtyeen koko tuotanto muodostuu Mäenpään sävellyksistä useiden vuosien ajalta. Kai Hahto kutsuttiin soittamaan rumpuja, koska Mäenpää ei taitanut sitä tarpeeksi hyvin.
Wintersun aloitti keikkailun kesällä 2005 yhdessä yhtyeeseen liittyneiden Jukka Koskisen (basso) ja Teemu Mäntysaaren (kitara) kanssa. Yhtyeeltä on myös ilmestynyt video Beyond the Dark Sun.
Yhtye aloitti toisen albuminsa nauhoitukset 2. toukokuuta 2006 ja miksaus aloitettiin heinäkuun alussa. Albumin nimeksi tuli Time.
Wintersun piti pitkää keikkataukoa yrittäessään saada Timen valmiiksi, mutta vuonna 2011 Wintersun alkoi taas keikkailemaan pitkän tauon jälkeen. Wintersun esiintyi muun muassa Metalcampissa, Metalfestissä ja Tuskassa. Samalla yhtye julkisti yhden uuden kappaleen tulevalta levyltä, nimeltä ”The Way of the Fire”.
Time (2012–2017)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maaliskuussa 2012 musiikkilehti Soundi ilmoitti nettisivuillaan Wintersunin julkaisevan Timen kahdessa osassa. Toisen osan julkaisu on kuitenkin viivästynyt. Lopulta Wintersun julkaisi 19. lokakuuta 2012 albumin Time I. Albumilla on yhteensä kolme kokonaista kappaletta. Kaksi muuta kappaletta (”When Time Fades Away” ja "Darkness And Frost") ovat introja niitä seuraavia kappaleita varten. Albumi on saanut paljon negatiivista kuin positiivistakin palautetta, mutta arviot ovat kaikesta huolimatta olleet median keskuudessa suurimmaksi osaksi positiivisia. Esimerkiksi suomalainen rocklehti Inferno antoi albumille 4/5 ja Soundi antoi 5/5.[3]
Tammikuussa 2015 ilmoitettiin, että rumpali Kai Hahdon korvaa yhtyeen konserteissa toistaiseksi Timo Häkkinen. Hahto keskittyy tehtäväänsä Nightwish-yhtyeen korvaavana rumpalina.[4] Mäenpää puolestaan ilmoitti itse keskittyvänsä keikoilla pelkästään laulamiseen. Yhtye pestasi toiseksi livekitaristikseen pakistanilaisen Asim Searahin.
The Forest Seasons (2017–2023)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wintersun ilmoitti tammikuussa 2017 kolmannen levyn julkaisusta.[5] Tulevan levyn nimeksi ilmoitettiin The Forest Seasons eikä Time II. Levy on Mäenpään mukaan Wintersunin versio Neljästä vuodenajasta ja sisältääkin neljä yli kymmenminuuttista kappaletta albumin kokonaiskeston ollessa 53 minuuttia.
Toukokuussa 2022 yhtye ilmoitti, että yhtyeessä vuodesta 2017 lähtien soittanut kitaristi Asim Searah jättää yhtyeen.[6]
Time II
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tammikuussa 2024 yhtye ilmoitti albumin Time II olevan valmis ja albumin julkaisupäiväksi kerrottiin 30. elokuuta 2024. Jari Mäenpään mukaan albumi on ollut työn alla vuodesta 2013 lähtien.[7] Time I -albumista on myös miksattu ja masteroitu uusi versio Time I 2.0.[8]
Kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jari Mäenpää – laulu, kitara, kosketinsoitin
- Kai Hahto – rummut
- Jukka Koskinen – basso
- Teemu Mäntysaari – kitara
- Timo Häkkinen – rummut (live) 2015 –
- Heikki Saari – rummut (live) 2017–
Entiset jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Asim Searah – kitara (2017–2022)
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Wintersun (2004)
- Time I (2012)
- The Forest Seasons (2017)
- Time II (2024)
- Uusintajulkaisut
- Wintersun + DVD Tour Edition (2006)
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Jari Mäenpää
-
Teemu Mäntysaari
-
Jukka Koskinen
-
Asim Searah
-
Heikki Saari
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Wintersun – Time II theprogmind.com. Viitattu 30.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Eduardo Rivadavia: Wintersun Biography by Eduardo Rivadavia allmusic.com. Viitattu 31.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Kettunen, Eero: Wintersun: Time I Soundi. 30.10.2012. Viitattu 2.7.2013.
- ↑ Hahto keskittyy Nightwishiin – Wintersuniin lainarumpali Sotajumalalta Inferno. 28.1.2015. Viitattu 10.6.2015.
- ↑ Wintersun's 3RD full length album tracklist - Facebook facebook.com. 18.1.2017. Viitattu 21.1.2017.
- ↑ Arto Mäenpää: Wintersunin rivistössä muutoksia: Asim Searah jättää yhtyeen kaaoszine.fi. 4.5.2022. Viitattu 5.5.2022.
- ↑ Arto Mäenpää: Wintersun julkisti suuren yllätyksen vuoden alkuun: ”Time II” on vihdoin valmis! kaaoszine.fi. 12.1.2024. Viitattu 22.1.2024.
- ↑ Ingeborg Roos: Wintersunin Time Package saa lisäystä – ”Time I 2.0” kaaoszine.fi. 4.4.2024. Viitattu 30.8.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Viralliset kotisivut
- Inferno – Uutiset: Wintersunin Time julki loppukesällä
- Imperiumin levyarviot: Wintersun – Wintersun
- Wintersun Myspacessa (englanniksi)
- Wintersun Meteli.netissä
- Hungarian fanpage (Arkistoitu – Internet Archive)
- Beyond the Dark Sun -musiikkivideo
- Wintersun Encyclopaedia Metallumissa (englanniksi)
Studioalbumit | |
---|---|
Demot |
Winter Madness (2004) |
DVD:t |
Live at Summer Breeze 2005 |
|