William Alphonso Murrill

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta William Murrill)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
William A. Murrill 1907

William Alphonso Murrill (13. lokakuuta 1869 Campbell, Virginia, Yhdysvallat1957) oli yhdysvaltalainen sienitieteilijä. Hän saavutti Master of Arts -oppiarvon Virginian Randolph-Macon Collegessa vuonna 1891. Hän toimi New York Botanical Gardenin apulaisjohtajana. Hän laajensi huomattavasti tietämystä helttasienistä, tateista ja käävistä. Hän perusti Mycologia-aikakauslehden vuonna 1909. Jo hänen aikanaan oli sienten nomenklatuurissa ristiriitaisia käytäntöjä, ja hän sai osansa kritiikistä. Murrill kävi kiertomatkoilla muun muassa Karibialla sekä Euroopassa, jonne hänen arveltiin jopa kadonneen, mutta hän olikin Ranskassa maalaissairaalassa kahdeksan kuukautta munuaisvaivojen takia. Palattuaan hän tuli kuulemaan, ettei hänellä ollut enää työpaikkaansa puutarhassa ja vaimokin oli ottanut avioeron. Murrill hän kärsi ekshaustiosta, mutta 1920-luvulla hän siirtyi Gainesvilleen Floridaan, ja tieteellinen ura jatkui Floridan yliopistossa. Murrillin kokoelmaan kuului lopulta 75 000 lajia, ja hän kuvasi tieteelle uusina 1 700 lajia.[1][2]

  1. Murrill Nordisk Familjebok / Uggleupplagan 18. Viitattu 21.10.2017 (ruotsiksi).
  2. NYBG Herbarium Intern Thalyana Smith-Vikos: A Biography of William Alphonso Murrill (1869-1957) NYBG.org. Viitattu 21.10.2017 (englanniksi).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]