William Luther Pierce
William Luther Pierce (1933 Atlanta – 23. heinäkuuta 2002) oli yhdysvaltalainen uusnatsi ja kirjailija. Hän kirjoitti väkivaltarikollisia innoittaneen Turnerin päiväkirjat -romaanin ja johti 1970-luvulta kuolemaansa saakka National Alliancea.[1]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toiminta 1970-luvun alkuun saakka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pierce sai Ricen yliopistosta kandidaatin arvon fysiikassa vuonna 1955. Hän työskenteli jonkin aikaa Los Alamos National Laboratoryssa ja jatkoi sitten opiskelua California Institute of Technologyssa sekä Coloradon yliopistossa, josta hän väitteli tohtoriksi vuonna 1962. Vuosina 1962–1965 Pierce opetti fysiikkaa apulaisprofessorina Oregonin osavaltionyliopistossa. Hän liittyi John Birch Societyyn, mutta piti sitä liian maltillisena, koska koki valkoisten olevan uhattuina kansalaisoikeuksia ajaneiden ja Vietnamin sotaa vastustaneiden liikkeiden taholta. Pierce lopetti vuonna 1966 työskentelyn vanhempana tutkijana connecticutilaisessa avaruus- ja ilmailualan yrityksessä keskittyäkseen toimintaan George Lincoln Rockwellin American Nazi Partyssa. Hän alkoi toimittaa National Socialist World -lehteä. Rockwellin tultua murhatuksi Pierce jatkoi toimintaansa puolueessa, jonka nimeksi oli muutettu National Socialist White People's Party. Vuonna 1968 Pierce työskenteli rotuerottelun kannattaja George Wallacen presidenttiehdokkuutta tukeneessa Youth for Wallace -järjestössä. Samassa järjestössä toimi Willis Carto, jonka kanssa Pierce perusti Youth for Wallacen pohjalta National Youth Alliancen vuonna 1970. Molemmat miehet julistautuivat johtajiksi ja riitaantuivat keskenään; Carto esimerkiksi syytti Piercea varkaudesta. Pierce sai kuitenkin vallan järjestössä, joka otti uudeksi nimekseen National Alliancen ja keskittyi toimimaan yliopistojen kampuksilla.[1]
Aika National Alliancen johdossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pierce piti National Alliancen tarkoituksena valkoisten massojen johtamista vallankumoukselliseen voittoon. Hänen alaisuudessaan järjestö otti käyttöönsä sloganit "Free Men Are Not Equal" ja "Equal Men Are Not Free". Hän ajatteli valkoisen ylivallan koittavan kansanmurhien kautta. Pierce tuli tunnetuksi teoksestaan Turnerin päiväkirjat (1978), jonka hän julkaisi pseudonyymillä Andrew MacDonald. National Alliance mainosti teosta "valkoisen voiton käsikirjana". Teos kuvasi rotusotaa fiktion muodossa. Romaanin innoituksesta Robert Jay Mathews perusti The Order -järjestön, jonka jäsenet murhasivat Alan Bergin. Mathews itse sai surmansa laukaustenvaihdossa FBI:n kanssa. Pierce piti Mathewsia marttyyrina. Terroristi Timothy McVeighin autosta löydettiin vuonna 1995 Turnerin päiväkirjojen otteita, ja myös hänen rikoksissaan oli yhtäläisyyksiä Turnerin päiväkirjojen kuvauksiin. James Byrdin Texasissa vuonna 1998 murhanneen mieskolmikon jäsen totesi ennen murhaa "Turnerin päiväkirjojen toteutuksen alkaneen".[1]
National Alliancen kustantamo julkaisi vuonna 1989 Piercen toisen romaanin, Hunterin. Teos käsittelee etnisyyksien rajat ylittävien pariskuntien, juutalaisten ja poliitikkojen murhaamista. Pierce omisti kirjan sarjamurhaaja Joseph Paul Franklinille. Vuonna 1991 hän aloitti American Dissident Voices -radio-ohjelman juontamisen. Pierce johti National Alliancea ostamalleen virginialaiselle maa-alueelle rakentamastaan päämajasta käsin. Maa-alueella oli myös oma rakennuksensa Piercen "kosmoteistiselle" kirkolle, jonka hän väitetysti perusti veroja vältelläkseen. National Alliancen päämajassa Pierce johti kirjojen, kasettien, musiikin ja rasistisen esineistön myyntityötä. Hän myös julkaisi liikkeensä jäsenille kuukausittaista National Alliance Bulletin -lehteä.[1]
Viimeisinä vuosinaan Piercella oli johtava asema valkoisen ylivallan kannattajille suunnatun musiikin hallinnossa. Hän oli ostanut vuonna 1999 Resistance Records -levy-yhtiön, jonka kautta hän keräsi merkittävästi varoja liikkeelleen. Saksalainen muusikko, murhaaja Hendrik Möbus muutti Piercen luo vuonna 2000, jolloin myös Möbuksen levy-yhtiö Cymophane siirrettiin Piercen hallintaan. Kolme kuukautta saapumisensa jälkeen Möbus tuli kuitenkin pidätetyksi kansainvälisellä pidätysmääräyksellä. Pierce johti kampanjaa Möbuksen vapauttamiseksi ja keräsi rahaa hänen oikeuskulujensa maksamista varten. Kampanja ei tuottanut tulosta. Viimeisen julkisen puheensa Pierce piti aikakauden suurimpana miehenä pitämänsä Adolf Hitlerin syntymäpäivänä 20. huhtikuuta 2002. Kolme kuukautta myöhemmin hän kuoli syöpään ja munuaisten vajaatoimintaan. Piercen kuoltua National Alliancen johtajaksi valittiin nyrkkeilijä Erich Gliebe. Järjestön keskeiset toimijat kuitenkin riitaantuivat keskenään, mikä edisti liikkeen toiminnan hiipumista. Maksavia jäseniä oli Piercen kuollessa 1 400, mutta näistä lähes kaikki olivat lähteneet järjestöstä vuoteen 2009 mennessä.[1]
Yksityiselämä ja jälkivaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Robert S. Griffin julkaisi Piercesta kirjan Fame of a Dead Man's Deeds. Pierce oli viidesti naimisissa ja vuonna 1962 syntyneiden kaksosveljesten isä.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||
