The Order

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The Order (myös Bruders Schweigen tai Silent Brotherhood, alun perin The Order of the Silent Brotherhood) oli 1983–1984 toiminut uusnatsiyhteyksistään tunnettu, valkoista separatismia kannattanut yhdysvaltalainen järjestö.

Järjestön johdossa toimi Robert Jay Mathews, jonka uskomukset perustuivat William Piercen kirjoittamaan The Turner Diaries -teokseen. Järjestön tavoitteena oli vallankumous Yhdysvaltain hallituksen kumoamiseksi, josta järjestö käytti nimitystä ZOG (sionistien valtaama hallitus) sekä afro-amerikkalaisten ja juutalaisten täydellinen syrjäyttäminen, mikä tarkoittaa niin sanottua valkoisen kotimaan (engl. White homeland) perustamista. Mustille ja juutalaisille olisi varattu omat etniset valtiot.

Mathewsin johdolla järjestö suoritti useita väkivaltaisia terrori-iskuja pankkiryöstöistä synagogiin kohdistuneisiin pommi-iskuihin. Vuonna 1984 ryhmän kymmenen jäsentä tuomittiin juutalaisen keskusteluohjelmaisäntä Alan Bergin murhasta. FBI surmasi Mathewsin piirityksessä joulukuussa 1984.

Kirjallisuutta järjestöstä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]