Vuorikauris

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuorikauris
Vuorikauris Hohe Tauernin kansallispuistossa Itävallassa.
Vuorikauris Hohe Tauernin kansallispuistossa Itävallassa.
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Onttosarviset[2] Bovidae
Alaheimo: Vuohieläimet[2] Caprinae
Suku: Capra
Laji: ibex
Kaksiosainen nimi

Capra ibex
Linnaeus, 1758

Vuorikauriin levinneisyys
Vuorikauriin levinneisyys
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Vuorikauris Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Vuorikauris Commonsissa

Vuorikauris eli alppikauris eli ibex[2] eli alppivuohi[3] (Capra ibex) on Alpeilla elävä vuohieläinlaji. Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi on alppivuohi[4], jota Suomen Lajitietokeskus suosittelee käyttämään[3]. Myös suomen kielen lautakunta suhtautui tähän nimenmuutokseen positiivisesti[5]. Vuorikauriille ei nykyisin ole määritetty alalajeja.[6][7] Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen elinvoimaiseksi lajiksi.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuorikauris Sloveniassa.
Lähikuvassa.

Vuorikaurisnaaraat ovat uroksia pienempiä. Urosten paino on 70-120 kg ja naaraiden 40-50 kg. Urosten ruumiin pituus on 115-135 cm ja naaraiden 55-100 cm. Säkäkorkeus on 65-94 cm. Jalat ovat lyhyet ja tukevat, sekä ruumis tanakka. Urosten väritys vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesäisin niiden turkki on keltaisenruskea. Talvisin etenkin vanhempien urosten turkki muuttuu pähkinänruskeaksi. Naaraat ja nuoret yksilöt ovat täysikasvuisia uroksia vaaleampia ja niiltä puuttuu parta. Talbviturkki kasvaa pidemmäksi ja vaillaisammaksi. Uroksilla ja naarailla kasvaa sarvet. Naaraiden sarvet ovat uroksia lyhyemmät. Uroksilla sarvet kaartuvat ensin ylös ja lopulta taakse.[8]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuorikauriin luonnollinen levinneisyysalue käsittää Alpit osissa Ranskaa, Sveitsiä, Itävaltaa, Saksaa ja Italiaa. Laji oli kadota lähes kokonaan 1800-luvulla.[1] Vuorikauriita metsästettiin liikaa, ja noin 170 vuotta sitten oli jäljellä enää 60 yksilöä[9] Gran Paradison kansallispuistossa Italaissa. Kaikki muut nykyiset kannat polveutuvat istutetuista yksilöistä. Levinneisyysalue on kokonaisuutena melko laikuttainen.[1]

Luonnollisen levinneisyysalueen ulkopuolella istutuksia on tehty myös Sloveniaan ja Bulgariaan.[1] Vuorikauriita yritettiin 1900-luvun alussa istuttaa Suomeen, Inkoon Hättön saarelle. Kokeilu ei kuitenkaan onnistunut.[10]

Vuorikauriiden elinympäristö käsittää tyypillisesti avoimia ja kivikkoisia seutuja puurajan yläpuolella. Puurajan alapuolella niitä tavataan vain avoimissa metsämaastoissa. Elinympäristöt siajitsevat tavallisesti 500–3 000 metrin korkeudella merenpinnasta.[1] Pärjätäkseen vuorikauriit tarvitsevat alueen, jolla lumisateet jäävät vähäiseksi.[8]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuorikauriit esiintyvät yleensä 10-20 yksilön laumoissa. Urokset muodostavat naaraista erikseen omia poikamieslaumojaan tai liikkuvat yksin. Aktiivisimmilaan ne ovat yleensä varhain aamulla ja myöhään iltapäivällä. Ne liikkuvat paikasta toiseen vuodenajan mukaan. Talvisin ne laskeutuvat alemmaksi rinteitä ja sään lämmitessä ne seuraavat kohoavaa lumirajaa ylemmäs.[8]

Vuorikauriit käyttävät ravinnokseen ruohoja, pensaita ja jäkäliä. Petoeläimet, kuten maakotka ja kettu uhkaavat lähinnä nuoria yksilöitä.[8]

Vuorikauriit lisääntyvät joulukuun ja tammikuun välisenä aikana. Urokset liittyvät lisääntymiskautena naaraita ja niiden jälkikasvua käsittäviin laumoihin. Ne voivat ottaa yhteen keskenään nousemalla takajaloilleen ja iskemällä sarviaan toisiaan vastaan. Hallitsevat urokset pyrkivät kuitenkin pääasiassa välttelemään toisiaan ja yhteenottoja. Urokset parittelevat useamman naaraan kanssa, mutta vartioivat vain yhtä kerrallaan. Naaraan tiineys kestää 165-170 päivää ja ennen synnytystä naaras jättää lauman synnyttäen yksin hankalakulkuisempaan maastoon. Poikasia on yleensä yksi tai harvoin kaksi. Poikaset nousevat pystyyn jo ensimmäisenä päivänään ja ne liittyvät muiden poikasten ryhmiin. Naaraista tulee 1-1,5 vuoden ikäisinä ja uroksista kahden vuoden ikäisinä. Vuorikauriit voivat elää 15-vuotiaiksi.[8]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt vuorikauriin elinvoimaiseksi lajiksi. Vuonna 1999 koko kannan kooksi arvioitiin noin 30 000 yksilöä. Vuonna 1997 Sveitsissä vuorikauriita arvioitiin olevan 15 000, Italaissa 9 700, Ranskassa 3 300, Itävallassa 3 200, Sloveniassa 250 ja Saksassa 220. Vuosittain kanta oli kasvanut 3–6 %. Mahdollisen uhan muodostaa esimerkiksi pullonkaulailmiöstä johtuva kannan perimän köyhyys. Muita mahdollsiia uhkia ovat esimerkiksi risteytyminen vuohien kanssa, vuohilta mahdollsiesti siirtyvät taudit ja loiset, sekä maatalouden vähenemisestä vuorilla johtuva niittyjen hylkääminen ja metsittyminen. Lajin metsäöstys on pääasiallisesti kielletty. Valvottua metsästystä harjoitetaan paikoitelleen, mutta sitä ei pidetä uhkana lajin kannoille. Lajia tavataan useilla eri suojelluilla alueilla.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Aulagnier, S., Kranz, A., Lovari, S., Jdeidi, T., Masseti, M., Nader, I., de Smet, K. & Cuzin, F.: Capra ibex IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.2.2020. (englanniksi)
  2. a b c Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 144–149. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  3. a b alppivuohi – Capra ibex laji.fi. Viitattu 23.1.2020.
  4. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (Vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 22.7.2010.
  5. Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet Kielikello. 4/2008. Viitattu 23.1.2020.
  6. Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Capra ibex Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  7. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Capra ibex (TSN 625139) itis.gov. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  8. a b c d e José R. Castelló: Bovids of the World : Antelopes, Gazelles, Cattle, Goats, Sheep, and Relatives, s. 336-337. Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16717-6. (englanniksi)
  9. Järvinen, Olli; Miettinen, Kaarina: Sammuuko suuri suku? – Luonnon puolustamisen biologiaa, s. 207. Vantaa: Suomen luonnonsuojelun tuki Oy, 1987. ISBN 951-9381-20-1.
  10. Wikström, Mikael: Mufloni 70 vuotta Suomessa (ePaper) (Metsästäjä -lehden 4/2009 verkkoversio, s. 57) ePaper.fi. 2009. Viitattu 14.7.2010.