Vulpes vulpes arabica

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vulpes vulpes arabica
Kettu Abu Dhabissa.
Kettu Abu Dhabissa.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Ketut Vulpes
Laji: Kettu vulpes
Alalaji: arabica
Kolmiosainen nimi

Vulpes vulpes arabica

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Vulpes vulpes arabica Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Vulpes vulpes arabica Commonsissa

Vulpes vulpes arabica on osissa Arabian niemimaata tavattava ketun (Vulpes vulpes) alalaji. Sillä on useita sopeutumia kuiviin ja kuumiin olosuhteisiin. Muista alalajeista sitä erottavat esimerkiksi pienempi koko ja suuremmat korvat. Alalajia pidetään elinvoimaisena ja se on jopa hyötynyt ihmisasutuksen leviämisestä.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kettu valokuvassa Omanissa.

Alalajin V. v. arabica naaraat ovat noin 15 % uroksia pienempiä ja alaji kuuluu ylipäätänsä ketun alalajeista pienimpiin. Euraasiassa esiintyvät muut ketun alalajit ovat huomattavasti kookkaampia. Urosten paino on noin 2,4–3,2 kg ja ruumiin pituus 52–63 cm. Naaraiden vastaavat lukemat ovat 2–3 kg ja 42–58,5 cm. Kettujen korkeus on noin 32,5–37,5 cm. Jalat ovat pitkät ja hoikat. Turkki on vaalea, punertavan ruskea ja lyhyt. Kaulassa, rinnassa ja ruumiin alapuolella on mustaa tai valkoista karvoitusta. Päässä kuono on kapea ja terävä. Korvat ovat huomattavan suuret ja niiden kärjet ovat mustat. Suuret korvat ovat sopeuma kuumuuteen ruumiinlämmön hahduttamiseksi. Jalkapohjissa on puolestaan on karvoitusta, joka suojaa jalkoja kuumalta maalta. Häntä on pitkä ja siinä on valkoista ja mustaa karvoitusta. Hännänpää on valkoinen.[1]

V. v. arabican voi erottaa samalla alueella esiintyvistä hiekkaketusta ja blanfordinketusta tunnistaa esimerkiksi suuremmasta koostaan.[1]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V. v. arabican levinneisyysalue käsittää Jordanian, Kuwaitin, Omanin, Qatarin, Saudi-Arabian ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Mahdollisesti sitä tavataan myös Irakissa ja Israelissa.[1]

Alalajia tavataan useissa erillaisissa elinympäristöissä vuorilta aavikoille, pienille saarille ja myös ihmisasutuksen liepeille. Arabian niemimaan sisäosien laajoilla hiekkadyynialueilla sitä ei esiinny. Kettulajeista hiekkakettu on paremmin soveltunut selviytymään kuivimmilla alueilla.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketut elävät yleensä yksikseen ja ne ovat aktiivisia pääasiallisesti öisin. Kun ravintoa on tarjolla erityisen vähän, ne voivat muodostaa löyhiä ryhmiä, joissa voi olla neljäkin jäsentä. Omia varsinaisia reviirejään niillä ei ole. Ne voivat viettää elämäänsä vaellellen paikasta toiseen asettuen vain väliaikaisesti jollekkin tietylle alueelle. Ne käyttävät ravinnokseen melkein mitä tahansa kiinni saamaansa, kuten pieniä nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä, raatoja, kasveja ja hedelmiä. Ihmisasutuksen lähellä ne hyötyvät esimerkiksi ihmisten lähellä viihtyvistä rotista ja hiiristä.[1]

Ketut lisääntyvät joulukuun ja huhtikuun välisenä aikana. Tiineys kestää 52 päivää ja kettujen pesäkolot sijaitsevat usein kallionkoloissa, kivien halkeamissa tai kettujen itse kaivamissa koloissa. Pentuja on keskimäärin 5 ja niiden silmät avautuvat 10 päivän ikäisinä. Emo imettää niitä 49–56 päivää. 7–8 viikon ikäisinä ne alkavat seurtata emoaan ravinnonhankintaan ja lopulta ne lähtevät muille alueille. Ne elävät suurin piirtein 5-vuotiaiksi.[1]

Uhat, suojelu ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alalajia V. v. arabica pidetään elinvoimaisena. Sen kantoja on hyödyttänyt esimerkiksi ihmisasutuksen leviäminen. Sen levinneisyysalue käsittää myös useita suojeltuja alueita. Sitä kuitenkin myrkytetään ajoittain haittaeläimenä ja kannat saattavat kärsiä ajoittain taudeista, kuten vesikauhusta.[1] Kettu on arabiaksi tha'lab. Kansanperinteessä se tunnetaan erityisesti juonikkuudestaan ja sanonnat amkar rain tha'lab ja arwagh min tha'lab viittaavat "kettua viekkaampaan" tai "kavalampaan".[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 238–239. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. (englanniksi)
  2. P. J. Bearman, TH. Bianquis, C. E. Bosworth, E. van Donzel ja W. P. Heinrichs: The Encyclopaedia of Islam - New Edition, s. 432. Volume T-U. Koninklijke Brill, Leiden, 2000. ISBN 9004112111. (englanniksi)