Visma Suomessa
| Visman liiketoiminnat Suomessa | |
|---|---|
| Perustettu | 2001 [1] |
| Toimitusjohtaja | Merete Hverven[2] |
| Avainhenkilöt | Øystein Moan, puheenjohtaja |
| Kotipaikka | Oslo, Norja[2] |
| Toiminta-alue | Suomi |
| Liikevaihto | |
| Liikevoitto | |
| Henkilöstö | |
| Emoyhtiö | Visma |
| Omistaja | Muun muassa Hg, GIC, ICG, CPPIB, General Atlantic, TPG, Warburg Pincus ja yrityksen johto[4] |
| www.visma.fi | |
Visman liiketoiminta Suomessa muodostuu lukuisista pienistä ja keskisuurista yrityksistä.[5] Vuonna 2024 ne työllistivät yhteensä lähes 1500 työntekijää.[3]
Norjalaislähtöinen Visma-konserni on ohjelmistoyritys, joka toimii yli kahdessakymmenessä maassa Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.[6]
Suomen Visma on Tivi-lehden mukaan Suomen 17. suurin it-alan yritys vuoden 2024 liikevaihdon perusteella.[7]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2001–2015
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2001 Visma aloitti toimintansa Suomessa ostamalla ohjelmistoyritys Liinos Oyj:n. Sen nimeksi vaihdettiin Visma Software.[1] [2]
Vuonna 2010 Visma osti toiminnanohjausyhtiö Severan.[8]
Lokakuussa 2011 Visma osti porilaisveljesten Heikki ja Mika Taipaleen perustaman Solanum Oy:n, joka myi Passeli-taloushallintaohjelmia.[9][10]
Tammikuussa 2015 Visma Connsulting osti it-konsultointiyhtiö Digital Illustratedin, joka oli erikoistunut Microsoftin pilvipalveluihin.[11]Joulukuussa Visma osti SaaS-pohjaisen ajanvarausjärjestelmään keskittyneen DigitalBooker Finland Oy:n osakekannan ja liitti sen Visma Passeliin.[12]
2016–2019
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2016 Visma osti ValueFramen, StarSoftin, Moveniumin ja Numeronin.[13] Seuraavan vuoden maaliskuussa Visma osti Pappila Penkkala Groupin (PPG).[14] Se osti myös OCTO3- ja Megaflex-yritykset.[13] Yhtiön liikevaihto Suomessa oli 152,4 miljoonaa euroa vuonna 2017.[15]
Alkuvuonna 2018 Visma osti kiinteistönhallinnan Tampuuri-ohjelmistoa kehittäneen Agenteq Solutionsin, henkilöstö- ja taloushallinnon ohjelmistoyritys Aditro Publicin sekä asiakaspalvelun automatisointia kehittävän Provadin. Yhtiön liikevaihdosta noin 60 prosenttia tuli taloushallinnon toiminnanohjauksesta ja noin neljännes ohjelmistoalan konsultoinnista. Koulujen oppilashallinto-ohjelma Wilma tuotti noin neljä prosenttia liikevaihdosta.[16] [15] Toisella vuosipuoliskolla se osti muun muassa ennustavaa tekoälyä kehttäneen Weoptitin. Yritysten hallitukset, johto ja organisaatio säilyivät ennallaan. Vismalla ei ollut yhteistä maaorganisaatiota Suomessa, vaikka sen suomalaisilla yrityksillä oli noin 1200 työntekijää. Toimitusjohtaja Juha Mäntylä uskoi, ettei Visman kannata pakottaa kaikkia yhtiöitään samaan muottiin, vaan ne toimivat parhaiten saadessaan säilyttää oman kulttuurinsa. Visman liikevaihto Suomessa kasvoi yli kolmanneksen, noin 206 miljoonaan euroon.[16] Yhteisen liikevaihtonsa mukaan Visma-yhtiöt kuuluivat Suomen kymmenen suurimman ohjelmistoyrityksen joukkoon.[15]
Vuonna 2019 Visma osti Avaintecin.[13] Lokakuussa liikenteenohjauksen valtionyhtiö Traffic Management Finland valitsi liikenteenhallinnan ict-konsultointikumppaneikseen Atostekin, Goforen, Siili Solutionsin ja Visma Consultingin.[17] Marraskuussa Verohallinto valitsi Visman toimittamaan sille analytiikan, big datan ja tekoälyratkaisujen asiantuntijapalveluita.[18]
2020–
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuussa 2020 Visma osti Salesforce-konsultointiin keskittyneen Biit Oy:n[19] ja kertoi omistajamuutoksista. Enemmistöosakkeenomistaja Hg nosti osuutensa 54 prosenttiin ja myös toinen omistaja CPPIB kasvatti osuuttaan. Uusina sijoittajina mukaan tulivat sijoituspalveluyhtiöt TPG ja Warburg Pincus.[20] Syyskuussa Biit osti kasvumarkkinointiin keskittyneen Advance B2B:n Salesforce-liiketoiminnan.[21] Lokakuussa Visma Passeli osti verkkomaksamiseen erikoistuneen Paybywayn. Paybywayn PayForm-ratkaisu mahdollisti verkkokaupoissa monipuoliset maksutavat ja sen kilpailijoita olivat muun muassa Paytrail ja Checkout.[22] Visma osti myös oululaislähtöisen Invian Oy:n, joka kehitti DomaCare-toiminnanohjausjärjestelmää sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.[23] Marraskuussa rautatieliikenteen ohjaus- ja hallintapalveluita tarjoava Finrail teki päätöksen rautatieliikenteen hallinnan tietojärjestelmien suunnittelusta ja kehitykestä. Työn toteuttajiksi valittiin Siili Solutions ja Visma Consulting ja hankkeen päätoimittajaksi Solita.[24]
Vuonna 2021 Visma osti Suomesta kymmenen yritystä.[5] Toukokuun alussa Visma Public osti Valentin Konoselta tämän omistaman eTaika Oy:n, joka tarjosi ohjelmistoja koulutusten hallintaan ja osaamisen johtamiseen. Sen asiakkaita olivat esimerkiksi Helsingin kaupunki, Maanpuolustuskoulutus MPK ja LähiTapiola.[25] Viikkoa myöhemmin Visma Public kertoi ostaneensa Concretio Oy:n. Sen tuotteet keskittyivät suoritusten johtamiseen, osaamisen ja taitojen kartoittamiseen, koulutusten hallintaan ja työsuhteeseen liittyvien keskusteluiden hallintaan.[26] Syyskuussa Visma kertoi perustaneensa yhteisyrityksen Helsingin yliopiston ilmakehätutkijoiden kanssa. Carbonlink Oy keskittyi hiilijalanjäljen reaaliaikaiseen laskentaan.[27] Lokakuussa Visma Software osti Fikuro Oy:n, jonka tuote oli valmistavalle teollisuudelle suunnattu selaimessa toimiva toiminnanohjausjärjestelmä.[28] Marraskuussa Visma Enterprise osti Procomp Solutions Oy:ltä Aikajana Oy:n, jonka tuote keskittyi pilvipohjaiseen työvoimanhallintaan.[29] Joulukuun alussa Visma osti Oima Oy:n, joka oli keskittynyt hoivatyöalan työsuhde- ja palkkahallintoon. Sillä oli asiakkaina niin kunnallisia organisaatiota kuin kolmannen sektorin palveluntuottajia.[30] Viikkoa myöhemmin Visma osti Avalosys Oy:n, joka kehitti monipankkisovellusta, jolla automatisoitiin maksuliikenteen prosesseja.[31] Visman ostamia yrityksiä olivat myös Signom Oy, Vuealta Oy ja Dikaios Oy. School Day Helsinki Oy:ltä myi Vismalle kehittämänsä Dashboard-palvelun.[32] Vuoden lopussa Visman suomalaisilla yhtiöllä oli yli 1700 työntekijää.[5]
Huhtikuussa 2022 Visma osti Festum Softwaren, joka kehitti Hausvise-isännöintijärjestelmää. Yritys uudelleennimettiin Visma Hausviseksi.[33] Kesäkuun alussa Visma Software kertoi ostavansa OWS Finlandin Rauhala Yhtiöiltä. Kaupan myötä yhtiön valikoimiin tuli digitaaliseen datanvälitykseen liittyvät palvelut kuten toiminnanohjauksen sanomanvälitys.[34] Kesäkuun puolivälissä Visma kertoi myyvänsä digitaaliseen transformaatioon keskittyneen it-konsultointiliiketoimintansa CVC Capital Partnersille.[35] Aloite kauppaan tuli pääomasijoittajilta ja koska konsulttiliiketoiminta ei kuulunut Visman ydinstrategiaan, siitä päätettiin luopua.[36] Suomen osalta kauppaan kuuluivat 600 henkilöä työllistänyt Custom Solutions -divisioona.[35] Divisioonan yhtiöitä olivat[35] Biit, Digital Illustrated, Visma AI Works, Visma Consulting, Visma Insights, Weoptit[37] sekä aiemmin samana vuonna ostettu Solidabis.[38] Uuden yhtiön nimeksi tuli Twoday.[39] Kaupan jälkeen Visma keskittyi SaaS- ja valmisohjelmistoihin.[35] Kesäkuun lopussa Visma kertoi tiivistävänsä yhteistyötään Pohjoismaissa ja Baltiassa julkiseen sektoriin liittyvän liiketoiminnan osalta. Suomessa yksikön kehitystä johtaa Jukka Holm.[40] Turvakohde-ohjelmisto myytiin Safetumille. Visman suomalaisiin yritysostoihin kuuluivat myös Clento, joka kehitti asiakkaan tuntemiseen liittyviä palveluita.[37] Visma Solutionsin liikevaihto ylitti ensimmäistä kertaa 100 miljoonan euron rajan.[41] Visma Hausvise fuusioitiin Visma Real Estateen (aiemmin Visma Tampuuri).[33]
Kesäkuussa 2023 Visma osti Helsingissä ja Joensuussa yhteensä 13 henkilöä työllistäneen Enprosin, joka on erikoistunut ympäristöhuoltoalan pilviohjelmistoihin.[42] Lokakuun alussa Visma lakkautti Visma Software Oy:n, jonka liikevaihto oli 50 miljoonaa euroa vuonna 2022. Yrityksen tuotteet ja henkilöstö siirrettiin Visman muihin yhtiöihin ja osa yhtiöstä nimettiin uudelleen.[43] Marraskuussa Tampereelta ostettiin 14 henkilöä työllistänyt tekoäly-yhtiö FabricAI, jonka päätuotteella automatisoidaan ostolaskuja.[44] Visma perusti myös uuden Ecosystems-liiketoimintasegmentin, joka tuottaa ratkaisuja muun muassa kiinteistönhallintaan ja työmaille.[45] [46]
Tammikuussa 2024 Visma Enterprise Oy ja Visma Public Oy yhdistettiin. Uuden yhtiön nimeksi tuli Visma Aquila Oy.[47] Samassa kuussa Visma osti myös Suomen Vesitieto Oy:n. Yhtiön asiakkaat toimivat kuntien vesihuollossa, mutta yhtiö aikoi laajentaa palveluaan myös lämpö-, kaasu- ja jätehuoltoon.[48]
Organisaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visman tytäryhtiöiden johto, avainhenkilöt, asiakaspalvelu ja myynti toimivat itsenäisinä, mutta konsernilla on yhteisiä talous-, hr- ja ict-funktioita. Yhtiöllä ei siis ole varsinaista maaorganisaatiota.[2] Vuonna 2020 Visma Finland Holdingin hallituksen jäsen Juha Mäntylä vastasi konsernin yhteisistä asioista. Visma nimittää jokaiselle ostamalleen yritykselle Visma Championin. Jonkun Visma-yhtiön toimitusjohtajan vastuulle annetaan konsernin käytäntöjen siirtäminen uuteen yhtiöön. Samalla hän auttaa myös oikeiden Visma-kontaktien löytämisessä.[13] Vuonna 2022 Vismalla oli Suomessa yli 100 000 asiakasta[49] ja yhteensä yli 1450 työntekijää.[37]
Carbonlink on Visman ja Helsingin yliopiston yhteisyritys, joka tuottaa reaaliaikaista hiilijalanjäljen laskentaa yrityksille ja muille organisaatioille. Aloite laskurin tekemiseen tuli Vismalta, joka tarjoaa Carbonlinkin laskuria asiakkailleen. Laskuri on kuitenkin liitettävissä muidenkin yritysten tarjoamiin taloudenhallintajärjestelmiin.[27]
Suomalaisia Visma-yrityksiä vuonna 2025
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2025 Suomessa oli useita Visma-konserniin kuuluvia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Useat niistä toimivat Helsingin ydinkeskustan Rautatalossa, jota yhtiö kutsuu Visma-taloksi.[50]
Avalosys Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Avalosys Oy eli Avalo kehittää maksuliikenneohjelmistoja yrityksille, julkisorganisaatioille, taloushallinnon palvelukeskuksille ja erp-ohjelmistovalmistajille[51] Sen tuotteita ovat AvaloCloud, AvaloBanking ja AvaloConsulting.[52]
Enpros Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visma osti Enpros Oy:n kesäkuussa 2023.[42] Se tuottaa ympäristöhuoltoalan pilviohjelmistoja. Yhtiön ZeroWaste-tuoteperheeseen kuuluu esimerkiksi jätekuljetusyrityksille tarkoitettu sähköinen siirtoasiakirjasovellus, jätteenkuljettajille suunniteltu ajonhallintajärjestelmä sekä ympäristöraportointisovellus, jolla voi hallita jätetietoja keskitetysti.[42]
Invian Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2007 perustettu Invian Oy on erikoistunut sosiaali- ja terveysalan toiminnanohjausratkaisuihin.[53][23] Yhtiö kehittää DomaCare-toiminnanohjausjärjestelmää, jonka avulla sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset voivat tehostaa hoidon laatua, taloushallintoa ja asiakasprosesseja.[23]
Maventa Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Verkkolaskutusoperaattori Maventaa käyttää yli 400 000 asiakasta. Maventa perustettiin vuonna 2007.[54] Osaksi Visma Solutionsia se tuli vuonna 2014. Tammikuussa 2025 Maventa irtautui Visma Solutionsista omaksi yrityksekseen.[55]
Oima Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oima Oy kehittää työkaluja hoivatyön työsuhteiden hallintaan[40] Oiman työkalut ovat keskittyneet hallitsemaan hoivatyön työsuhteita ja ohjaamaan hoivatyön resurssien tehokkaaseen käyttöön.[30]
Suomen Vesitieto Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visma osti Suomen Vesitieto Oy:n tammikuussa 2024[48] Se tuottaa vesihuollon tarpeisiin suunniteltua ohjelmistoa.[48]
Viskan Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viskan Oy tuottaa verkkokauppa-alustoja. Sen pääkonttori sijaitsee Boråsissa Ruotsissa. Suomessa se toimii Helsingissä.[56]
Visma Amili Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visma Amili (aiemmin Visma Financial Solutions) palvelut kattavat kuluttaja- ja yritysperinnän, maksuvalvonnan, ulkomaan perinnän sekä laskutuspalvelun.[57] Yhtiö on muodostunut Visma Duetosta ja Visma PPG Oy:stä.
Yhtiön tuotteita ovat saatavienhallinnan automaatio – maksuvalvonta, laskutus-, muistutus- ja perintäpalvelut sekä yritysten lakipalvelut ja niihin liittyvä asiakaspalvelu. Amili tarjoaa myös laskurahoitusta yrityksille yhteistyössä Noja Rahoitus Oy:n kanssa. [57] Visma Amilin asiakasportaali toimeksiantajille on Amili 360. [58]
Maksuhelposti.fi on Visma Amili Oy:n verkkopalvelu, jossa loppuasiakkaat voivat hoitaa erääntyneisiin laskuihin, maksumuistutuksiin ja perintään liittyvät asiat. [59]
Visma Amplio Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visma Amplio Oy (aiemmin Visma Passeli Oy)[43] on keskittynyt suomalaisille pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattuihin ohjelmistoihin.[43] [60] Vuonna 2015 se osti SaaS-pohjaisen ajanvarausjärjestelmän DigitalBooker Finland Oy:n osakekannan.[12]
Yhtiön ERP-tuotteisiin kuuluu toiminnanohjausjärjestelmät Nova, Visma.net ja Fikuro sekä toiminnanohjauksen sanomanvälitysratkaisu OWS. Pienyrityksen laskutus- ja kirjanpito-ohjelmia ovat Passeli Merit, ePasseli ja verkkolaskut.fi, Visma Pay on verkkomaksupalvelu ja DigitalBooker on ajanvarausjärjestelmä.[43]
Visma Aquila Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visma Aquila Oy syntyi tammikuussa 2024, kun Visma Enterprise Oy ja Visma Public Oy yhdistyivät.[47] Visma Enterpriseen fuusioitiin aiemmin Visma InCommunity Oy[61] (aiemmin Starsoft Oy).[62] Visma Public Oy (aiemmin Aditro Public Oy) kehitti henkilöstöhallinnon ja taloushallinnon ratkaisuja.[63]
Visma Aquila Oy tarjoaa henkilöstön- ja työvoimanhallinnan sekä opetushallinnon sähköisiä palveluita.[64] Yritys tuottaa myös talous-, palkka- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistoratkaisuja kunta-, sote- ja koulutussektorille[65]
Yhtiön tuotteita ovat esimerkiksi matka- ja kuluhallintaohjelmisto Visma M2, työajanhallintaohjelma Visma Tiima, työvoimanhallintaan tarkoitettu Numeron, Saima HR ja opetushallinnon ohjelmistot Wilma, Kurre, Primus ja Visma Assi -oppilashuoltojärjestelmä.[64]
Visma Devenor Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visma Devenor Oy (aiemmin Visma Megaflex Oy)[43] toimittaa SaaS-ohjelmistopalveluja sekä IoT-ratkaisuja.lähde?
Visma Megaflex -tuoteperheen kohderyhmä on kiinteistöjen turvallis- ja henkilöstöhallinto. Rakennusalalle suunnattuja sovelluksia ovat työmaajärjestelmä Visma Movenium ja työajanseurantajärjestelmä Visma Entry.[43]
Visma Payments Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visma Payments Oy (aiemmin PayByWay Oy[66]) kehittää Visma Pay -verkkomaksutuotetta,[32] (aiemmin Bambora Payform ja Maksukaista[66])
Visma Sirius Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visma Sirius Oy (aiemmin Visma Real Estate Oy[67] ja Visma Tampuuri Oy) on kiinteistöalan ohjelmistoasiantuntija.[68] Se fuusioitui Festum Software Oy:n kanssa loppuvuonna 2022.[33] Visma Siriuksen tuotteet on suunnattu kiinteistöalalle, teollisuudelle ja älykkääseen automaatioon.[69] Yhtiö toimii myös energia- ja urakointisegmenteissä.
Yhtiön tuotteita ovat esimerkiksi toiminnanohjausjärjestelmä Visma L7, Visma LTR, kiinteistösektorin toiminnanohjausjärjestelmät Tampuuri[43] ja isännöintijärjestelmä Hausvise[38] sekä niitä tukemaan suunniteltu robotiikkaratkaisullaan tukeva IA5.[43] Vuonna 2022 Tampuuria käytettiin yli 100 000 rakennuksen ja yli miljoonan asunnon hallinnoimiseen. Niiden joukossa oli esimerkiksi Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö[70]
Lokakuussa 2025 Visma Sirius osti joensuulaisen Kodia Oy:n, joka tuotti ohjelmistoja kiinteistöalalle.[71]
Visma Solutions Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visma Solutions Oy[72] on pilvipalveluiden ohjelmistotoimittaja, joka tarjoaa ratkaisuja liiketoiminnan pyörittämisen ja johtamisen tueksi pk-yrityksille.[72]
Sen tuotteita ovat SaaS-palvelut, esimerkiksi sähköisen taloushallinnon ohjelmisto Netvisor, toiminnanohjausjärjestelmät Visma Severa ja ValueFrame, verkkolaskutusoperaattori Maventa, sähköinen allekirjoittamisen palvelu Visma Sign ja taloushallinnon ohjelmisto Fivaldi, asiakkaan tuntemispalvelu Clento[43] ja ostolaskuihin erikoistunut FabricAI.[44]
Vuonna 2023 Visma Solutionsin osuus Suomen Visman liikevaihdosta oli noin puolet. Se oli myös koko Visma-konsernin suurin yritys. Vuoden aikana Visma Solutionsiin liitettiin sekä Clento että Fivaldi.[73]
Alkuvuonna 2024 Visma Solutions osti ostolaskuautomaatiopalveluihin keskittyneen Fabric AI:n ja syksyllä taloushallinnon automaation ohjelmistoja kehittävän Accoden.[74] Tammikuussa 2025 Maventa irtautui Visma Solutionsista omaksi yrityksekseen.[55]
Tunnustuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vuonna 2018 Suomen Nuorkauppakamarit -yhdistys valitsi Vuoden nuoreksi menestyjäksi Visma Solutions Oy:n toimitusjohtajan Ari-Pekka Salovaaran.[75]
- Vuonna 2019 silloin 18-vuotias koulun ja kodin välinen kommunikaatiokanava Wilman mobiilisovellus sai Parhaan hyötypalvelun palkinnon Best Mobile Service in Finland 2019 -kilpailussa. Wilmalla oli lähes miljoonaa suomalaista mobiilikäyttäjää.[76]
- Visma sijoittui Suomen parhaat työpaikat -kilpailussa suurten yritysten sarjassa kolmanneksi vuonna 2019[77] ja toiseksi vuonna 2020.[78] Vuonna 2020 se valittiin Euroopan 29. parhaaksi työpaikaksi.[79]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Liinos vaihtoi nimensä Visma Softwareksi Iltasanomat. 25.3.2002. Viitattu 3.7.2020.
- 1 2 3 4 Tietoa Vismasta www.visma.fi. Viitattu 30.10.2020.
- 1 2 3 4 Visman vuosi 2024 Suomessa www.visma.fi. Visma. Viitattu 2.12.2025.
- ↑ Vismalle uusia sijoittajia Talouselämä. Viitattu 3.3.2023.
- 1 2 3 Yritykset | Norjalaisyhtiö Visma teki kymmenen yritysostoa Suomessa viime vuonna Helsingin Sanomat. 14.2.2022. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ About us | Who we are and what we do | Visma www.visma.com. Viitattu 3.3.2023. (englanniksi)
- ↑ Saarelainen, Veera: Tässä ovat Suomen 250 suurinta it-alan yritystä Tivi. 11.8.2025. Viitattu 2.12.2025.
- ↑ Korpimies, Annika: Lappeenrantalaisesta diplomi-insinööristä tuli kuuden Pohjoismaissa ja Puolassa toimivan pilviyhtiön pomo Talouselämä. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Heikki Taipale nousi Passeli-kaupalla Suomen kovatuloisimmaksi, Yle Uutiset 1.11.2012. Viitattu 27.5.2017.
- ↑ https://www.iltalehti.fi/fiidifi/a/201705272200166781
- ↑ Koskinen, Petri: Visma ostaa Digital Illustratedin Kauppalehti. Viitattu 20.11.2020.
- 1 2 Korhonen, Suvi: Visma osti ajanvarausjärjestelmän tekijän Tivi. Viitattu 20.11.2020.
- 1 2 3 4 Pulliainen, Mikko: Miten it-alalla yrityskauppa saadaan onnistumaan? Tivi. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Elo, Emil: Pappila Penkkala Group siirtyy osaksi norjalaisyritystä Kauppalehti. Viitattu 30.10.2020.
- 1 2 3 Lehto, Tero: Oppilashallinto-ohjelman Wilman omistaja kasvaa Kauppalehti. Viitattu 12.11.2020.
- 1 2 Lehto, Tero: Ohjelmistotalo Visma etsii uutta ostettavaa Kauppalehti. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Valtionyhtiö kilpailutti it-konsultit Tivi. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Jopa 38 miljoonan diili Tivi. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Karkimo, Ari: Visman tallissa on yhä tilaa Tivi. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Savonen, Sonia: Visma sai lisää omistajia Tivi. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Karkimo, Ari: Visma kasvattaa leiriään Suomessa Tivi. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Karkimo, Ari: Visma haukkasi kumppaninsa Tivi. Viitattu 12.11.2020.
- 1 2 3 Yrityskaupat | Ohjelmistoyhtiö Visma ostaa Invianin Helsingin Sanomat. 6.10.2020. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Siili ja Visma juhlivat liki 9 miljoonan it-diiliä Tivi. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Karkimo, Ari: Visma kasvattaa tarjontaansa Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Karkimo, Ari: Visma ostaa espoolaisen softafirman Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- 1 2 Ilmasto | Maailmasta ei löytynyt työkalua, joten Helsingin yliopiston tutkijat ja ohjelmistotalo perustivat yhteisyrityksen, joka muuttaa eurot päästöluvuiksi. Helsingin Sanomat. 2.9.2021. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Laakso, Janne: Visma ostaa jyväskyläläisen erp-toimittajan Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Vähämäki, Erno: Visma hankkii pilviosaamista ostamalla Aikajanan Kauppalehti. Viitattu 1.3.2023.
- 1 2 Janne Laakso: Visma ostaa oululaisen hoivatyön it-palvelun: liiketoiminta kasvaa voimakkaasti Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Laakso, Janne: Visma ostaa tamperelaisen pankkiohjelmistojen kehittäjän Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- 1 2 Kailio, Antti: Koukussa yrityskauppoihin? Visma teki Suomessa kymmenen hankintaa viime vuonna Kauppalehti. Viitattu 1.3.2023.
- 1 2 3 Korhonen, Suvi: Visma jatkaa yritysostoja: osti porilaisen ohjelmistotalon Kauppalehti. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Laakso, Janne: Visma tekee jälleen yrityskaupan Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- 1 2 3 4 Laakso, Janne: Visma myy kannattavaa bisnestään Kauppalehti. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Kullas, Joakim: Visma näkee tulevaisuutensa pilvituotteissa Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- 1 2 3 Kullas, Joakim: Visman kasvu jatkui Suomessa Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- 1 2 Kullas, Joakim: Visma paransi tulostaan Suomessa Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Kolehmainen, Aleksi: Twoday ostaa huimasti kasvaneen turkulaisen ohjelmistotalon Tivi. 16.3.2023. Viitattu 23.1.2024.
- 1 2 Kullas, Joakim: Visma hakee uutta kasvua Pohjoismasta ja Baltiasta Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Leppälä, Samuli: Visma Solutionsin liikevaihto nousi vuonna 2022 yli 100 miljoonaan euroon Tivi. Viitattu 1.3.2023.
- 1 2 3 Kullas, Joakim: Visma osti suomalaisyrityksen Kauppalehti. 6.6.2023. Viitattu 23.1.2024.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Kolehmainen, Aleksi: Visma mylläsi organisaationsa Tivi. 3.10.2023. Viitattu 23.1.2024.
- 1 2 Kolehmainen, Aleksi: Visma ostaa tamperelaisen tekoäly-yhtiön Tivi. 16.11.2023. Viitattu 23.1.2024.
- ↑ Kullas, Joakim: Visman tulos kasvoi 29 % Suomessa Tivi. 21.2.2024. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Visman vuosi 2023 Suomessa www.visma.fi. Visma. Viitattu 21.2.2024.
- 1 2 Asiakkaille lisää sujuvuutta ja monipuolisempi tarjooma www.visma.fi. Visma. Viitattu 23.1.2024.
- 1 2 3 Vento, Justus: Visma ostaa taas ohjelmistotalon Tivi. 11.1.2024. Viitattu 23.1.2024.
- ↑ Ohjelmistoyhtiö Visma - Tietoa Vismasta www.visma.fi. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ Yhteystiedot ja Visma-yritykset Suomessa www.visma.fi. Viitattu 2.12.2025.
- ↑ Kullas, Joakim: Mia Ursin Avalon toimitusjohtajaksi Kauppalehti. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Avalo-ohjelmistot Avalo. Viitattu 3.3.2023.
- ↑ Visma laajentaa sosiaali- ja terveysalan toiminnanohjaukseen ostamalla DomaCaren Mynewsdesk. Viitattu 20.11.2020.
- ↑ Verkkolaskutusratkaisu ohjelmistotaloille | Maventa maventa.fi. 15.9.2024. Viitattu 2.12.2025.
- 1 2 Maventa eriytyy omaksi Visma-yhtiökseen maventa.fi. 15.9.2024. Maventa. Viitattu 2.12.2025.
- ↑ Viskan Oy www.visma.fi. Viitattu 2.12.2025.
- 1 2 Visma Amili Oy amili.fi. Viitattu 6.3.2026.
- ↑ Kirjaudu Amilin palveluihin | Amili 360 360.amili.fi. Viitattu 6.3.2026.
- ↑ maksuhelposti.fi- Visma Amili maksuhelposti.fi. Viitattu 6.3.2026.
- ↑ Passeli www.visma.fi. Viitattu 19.11.2020.
- ↑ Visma Enterprise Oy www.asiakastieto.fi. Viitattu 3.3.2023.
- ↑ Visma InCommunity Oy Kauppalehti. Viitattu 3.3.2023.
- ↑ Visma jatkaa ostojaan: nyt tarttui mukaan Aditro Public Tivi. Viitattu 20.11.2020.
- 1 2 Visma Enterprise www.visma.fi. Viitattu 3.3.2023.
- ↑ Visma Public www.visma.fi. Viitattu 19.11.2020.
- 1 2 Yrityksestä | Visma Pay www.visma.fi. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Visma Sirius Oy Kauppalehti. 2.12.2025. Viitattu 2.12.2025.
- ↑ Tampuuri www.visma.fi. Viitattu 19.11.2020.
- ↑ Tienari, Marja: Visma Real Estate nimitti uuden toimitusjohtajan Tivi. 15.11.2023. Viitattu 23.1.2024.
- ↑ Laakso, Janne: Visma toimittaa opiskelija-asuntosäätiölle toiminnanohjausjärjestelmän Kauppalehti. Viitattu 1.3.2023.
- ↑ Visma Sirius osti Kodia Oy:n businessjoensuu.fi. 8.10.2025. Viitattu 2.12.2025.
- 1 2 Visma Solutions Visma Solutions. Viitattu 19.11.2020.
- ↑ Komonen, Joona: Visma jatkoi kasvua Suomessa Tivi. 12.3.2024. Viitattu 2.12.2025.
- ↑ Vento, Justus: Visma ostaa Accoden Tivi. 3.10.2024. Viitattu 2.12.2025.
- ↑ "Menestys riippuu niistä ihmisistä, joita saa ympärilleen" – Ari-Pekka Salovaara on Vuoden nuori menestyjä Yle Uutiset. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Wilma palkittiin parhaiden suomalaisten mobiilipalvelujen juhlassa Tivi. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Tamminen, Maija: Tässä ovat Great Place to Work -voittajat Talouselämä. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Eronen, Eeva: Nämä ovat Great Place to Work -selvityksen parhaat yritykset Talouselämä. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Euroopan parhaat työpaikat, 2020 Great Place To Work Finland. Viitattu 12.11.2020.