Viron ja Venäjän rajasopimus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viron ja Venäjän rajasopimukset.

Viron ja Venäjän rajasopimus (maa- ja vesirajasopimukset) allekirjoitettiin valtioiden välillä 18. toukokuuta 2005 Moskovassa. Venäjän ulkoasiainministeri Sergei Lavrov ilmoitti Viron ulkoasiainministeri Urmas Paetille, että Venäjä ratifioi sopimuksen Viron jälkeen.

Sopimuksen piti vahvistaa Viron ja Venäjän välinen raja. Sopimuksen mukaan osapuolet luopuvat 128,6 hehtaarista maata ja 11,4 neliökilometristä vesialuetta vaihtamalla kummankin osapuolen tahdon mukaisesti. Venäjä ja Viro saavuttivat sopimuksesta periaatteellisen yksimielisyyden marraskuussa 1996. Sopimusehdotukseen oli tehty vähäisiä muutoksia maaliskuuhun 1999 mennessä. Tammikuussa 2005 Viron hallitus ilmoitti hyväksyvänsä sopimuksen ja olevansa valmis allekirjoittamaan sen.

Sopimuksen yksityiskohtia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maarajasopimuksen mukaan Venäjä luovutti Virolle 115,5 hehtaaria maata, jonka poikki kulkee virolainen tie. Tämän vastineeksi Viro luovutti Venäjälle 68,9 hehtaaria metsäistä aluetta Meremäen piirissä ja 33,9 hehtaaria maata Värskan piirissä. Vesialuesopimuksen mukaan kumpikin osapuoli saa käyttää omaa puoltaan Peipsijärvestä. Venäjä saa pääsyn järveltä Narvanjoelle, ja Viro saa osia Piirissaaren lähistöllä olevasta vesialueesta.

Viron ja Venäjän välisen rajan kokonaispituudeksi tuli 460,6 kilometriä, mistä maarajaa on 138 kilometriä.

Ratifiointi ja kiista vuoden 1944 rajansiirron pätevyydestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rajan on määrittänyt tähän mennessä Tarton rauhansopimus vuodelta 1920 sekä neuvostovallan aikana vuonna 1944 tehty päätös eräiden raja-alueiden siirrosta Viron neuvostotasavallasta Venäjän neuvostotasavaltaan. Viimeksi mainittua päätöstä on Virossa pidetty pätemättömänä siksi, että Viron on esitetty tulleen Neuvostoliiton miehittämäksi, minkä vuoksi päätös miehittäjän suorittaman toimenpiteenä olisi perusteiltaan väärä ja mitätön.

Venäjän näkökulmasta taas Venäjän neuvostotasavalta luovutti Pietarin ja Pihkovan kuvernementteihin kuuluneita alueita Virolle Tarton rauhassa 1920, mitkä Viron neuvostotasavalta palautti 1944 Venäjän neuvostotasavallalle.

Venäjä on myös korostanut, ettei se ole käynyt 1940 sotaa Viroa vastaan ja näin ollen siitä ei ole voinut tulla sodankäynnin tuloksena miehittäjää ja että Viro on liittynyt Neuvostoliittoon riigikogun päätöksellä, minkä vuoksi väite miehittämisestä ei olisi pätevä. Virolaisen näkökulman mukaan väite on kestämätön, sillä perusteella, että Neuvostoliitto painosti Viron hallituksen eroamaan, valitsi uuden hallituksen, sekä hajotti parlamentin ja järjesti uudet vaalit 14.–15. heinäkuuta 1940, joissa valittiin neuvostomyönteinen parlamentti [1]. Tämän se pystyi helposti tekemään, koska maassa oli yli 100 000 neuvostosotilasta.

Viron riigikogun tekemään sopimuksen ratifiointiin 20. kesäkuuta 2005 liitettiin varaumia, minkä vuoksi Venäjän ulkoasiainministeriö ei vienyt sopimusta Venäjän valtakunnanduuman hyväksyttäväksi. Riigikogussa 78 kansanedustajaa hyväksyi rajasopimuksen, neljä äänesti vastaan eikä kukaan läsnä olevista äänestänyt tyhjää. Sopimuksen hyväksymiseksi piti olla 2/3 enemmistö.

Ratifiointiesityksen johdannossa viitattiin siihen, että Viron tasavalta on 1918 perustetun Viron tasavallan oikeudellinen seuraajavaltio ja että Tarton rauhansopimus Neuvosto-Venäjän ja Viron kesken on edelleen voimassa.

Ratifiointiesityksestä poistettiin suorat viittaukset miehittämiseen ja alueliitoksen, mutta siinä viitattiin riigikogun julistukseen 7. joulukuuta 1992 perustuslaillisen järjestyksen perustamisesta, missä mainitaan Viron tulleen 1940 Neuvostoliiton aggression kohteeksi sekä tulleen laittomasti liitetyksi Neuvostoliittoon.

Venäjän liittoneuvoston kansainvälisten suhteiden valiokunnan puheenjohtajan Mihail Margelovin mukaan sopimus riigikogun ratifioimassa muodossa ei tyydytä Venäjää, koska jo sopimustekstin laadinnassa Viron ja Venäjän kesken pidettiin vuoden 1944 rajamuutosta pätevänä. Hänen mukaansa johdannosta voi seurata se, että Venäjälle asetetaan myöhemmin aluevaatimuksia, minkä vuoksi Euroopan unionin tukeman Viron tapaan Venäjällä ei ole kiire hyväksyä sopimusta muuta kuin itselleen edullisilla ehdoilla.

Venäjän ulkoasiainministeriön jätettyä 27. toukokuuta 2005 nootin sopimuksen sisältämien asioiden sitomattomuudesta ilmoitti Viron ulkoasiainministeri Urmas Paet, ettei Virolla ole Venäjälle aluevaatimuksia. Tästä huolimatta Venäjän hallitus päätti 13. elokuuta 2005 olla esittämättä Viron ja Venäjän välistä rajasopimusta Venäjän valtakunnanduumalle ratifioitavaksi.

Baltian maista Liettuan rajasopimus allekirjoitettiin 1997 ja sen ratifiointiasiakirjat vaihdettiin 12. elokuuta 2003. Virolla ja Latvialla ei ole voimassa olevaa rajasopimusta Venäjän kanssa. Latvian ja Venäjän välinen rajasopimus piti allekirjoittaa 10. toukokuuta 2005, mutta se jäi allekirjoittamatta, koska Latvia esitti siihen varaumia. Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan Latvia ei saa Pytalovon (Abrenen) aluetta, vaan "kuolleen aasin korvat".

Erot Tarton rauhansopimukseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron vapaussodan jälkeen solmitussa Tarton rauhansopimuksessa Viroon kuuluivat sen nykyisten alueiden lisäksi niin sanottu Viron Inkeri Narvajoen itäpuolelta ja Petserimaa, Setumaan Venäjän-puoleinen osa.

Vuoden 2014 rajasopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjä ja Viro solmivat rajasopimuksen 17. helmikuuta 2014. Sen avulla pyrittiin estämään rajaloukkaukset ja laittomat rajanylitykset.[2] Kumpikaan maa ei kuitenkaan ole ratifioinut sitä.[3] Syyskuussa 2015 Viro aloitti 110 kilometrin pituisen raja-aidan rakentamisen Venäjän vastaiselle rajalleen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Reports of the Estonian International Commission for the Investigation of Crimes Against Humanity http://www.historycommission.ee
  2. Russia Finally Signs Border Treaty With Estonia article.wn.com. 18.2.2014. wn.com. Viitattu 5.5.2017. (englanniksi)
  3. Border treaty missing in Russian State Duma work schedule news.postimees.ee. 26.6.2016. Postimees.ee. Viitattu 5.5.2017. (englanniksi)