Via Herculia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Via Herculia
Via Herculian sijainti Italiassa.
Via Herculian sijainti Italiassa.
Maa Rooman valtakunta
Pituus n. 237 km
Alkupiste Aequum Tuticum
Reitti VenusiaPotentiaGrumentum
Päätepiste Nerulum/Heraclea (n. 237 km)
Muodostettu n. 280–290-luku jaa.

Via Herculia (myös Via Herculea)[1][2] oli roomalainen tie, joka kulki Italian eteläosassa. Sen arvellaan johtaneen Aequum Tuticumista Nerulumiin[3] ja/tai Heracleaan.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Via Herculian olemassaolo tunnetaan vain piirtokirjoituksista. Se vaikuttaa olleen merkittävä tie Rooman myöhäisellä keisarikaudella. Tie valmistui Diocletianuksen ja Maximianuksen aikana, mitä todennäköisimmin näiden kauden alkupuolella noin 280–290-luvuilla, ja sai nimensä oletettavasti Maximianuksesta, joka tunnettiin myös nimellä Maximianus Herculius. Tietä kunnostettiin Maxentiuksen aikana vuonna 311, ja sitä ylläpidettiin ainakin Theodosiuksen tai Arcadiuksen aikaan 300-luvun lopulle saakka.[4]

On ehdotettu, että tien rakentaminen ja ylläpito olisivat liittyneet siihen, että myöhäisantiikin aikana keisarit siirtyivät Roomasta asumaan yleensä Mediolanumissa tai Ravennassa, jonka jälkeen tarvittiin sellaisia nopeita yhteyksiä Italian eteläosiin, jotka eivät kiertäneet länsirannikolta Rooman kautta.[4]

Reitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Via Herculia kulki Apulia et Calabrian ja Lucania et Bruttiin alueilla. Sen tarkkaa reittiä ei tunneta.[4] Usein sen esitetään kulkeneen Aequum Tuticumista Aquilonian, Venusian, Potentian ja Grumentumin kautta Nerulumiin, jossa se liittyi Via Popiliaan.[3] Tällöin sen pituus olisi ollut Itinerarium Antonini Augustin mukaan noin 227 roomalaista mailia eli noin 336 kilometriä.[3][5]

Toisessa vaihtoehdossa se olisi kulkenut muutoin samaa reittiä, mutta loppuosassa Grumentumista rannikolle Heracleaan.[4] Tässä vaihtoehdossa tien pituus olisi ollut noin 160 mailia eli noin 237 kilometriä.[4] Barrington Atlas of the Greek and Roman World -kartastossa tie on merkitty vain Aequum Tuticumin ja Aquilonian välille.[1][6]

Via Herculian arvioitu reitti (yhtenäisellä viivalla) ja reittivaihtoehdot (katkoviivalla).

Aequum Tuticumin ja Nerulumin välisen reitin asemapaikat ja niiden väliset etäisyydet olivat Itinerarium Antonini Augustin mukaan:[3][5]

Kaupunki tai muu asema Nykyinen paikka Etäisyys edellisestä
mailia km (n.)[3][7]
Aequum Tuticum
Ad Matrem Magnam 16 23,7
In Honoratianum 20 29,6
Venusia Venosa 28 41,4
Opinum 15 22,2
Ad fluvium Bradanum 29 42,9
Potentia Potenza 24 35,5
Anxia 24 35,5
Grumentum Saponara 28 41,4
Semuncla 27 39,9
Nerulum 16 23,7

Monien asemapaikkojen sijainteja ei tunneta, ja monissa tapauksissa annetut välimatkat ovat selvästi virheellisiä. Tabula Peutingerianassa sama reitti esitetään selvästi virheellisessä ja sekaisin menneessä muodossa. Se antaa asemapaikoiksi usein kokonaan eri paikkoja, joista niistäkään useimpien sijaintia ei tunneta sen paremmin.[3]

Reitin osalta on arveltu, että tie on pyritty tekemään aina mahdollisuuksien mukaan edullisesti niin, ettei sen rakentamiseen tarvittu siltoja, leikkauksia tai muita rakennelmia. Siksi se noudatti varhaisempia teitä, käytti varhaisempia siltoja aina kuin mahdollista, ja oli tehty korkeammalle vuoristoon.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Via Herculia Pleiades. Viitattu 16.1.2023.
  2. Via Herculae Trismegistos. Viitattu 16.1.2023.
  3. a b c d e f Smith, William: ”Via Appia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  4. a b c d e f g Buck, R. J.: The Via Herculia. Papers of the British School at Rome, 1971, 39. vsk, s. 66–87. Artikkelin verkkoversio.
  5. a b Antonine Itinerary (Itinerarium Antonini Augusti) ToposText. Viitattu 16.1.2023.
  6. ”44 H3 Via Herculia”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699.
  7. Etäisyystaulukot on muodostettu sovittamalla yhteen tietoja eri itinerariumeista. Kilometrilukemat on laskettu niiden ilmoittamista roomalaisista maileista. Sekä maili- että kilometrilukemat ovat summittaisia.