Veronan konferenssi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pilakuva Veronan konferenssista.

Veronan konferenssi oli Veronassa Italiassa 20. lokakuuta14. joulukuuta 1822 järjestetty kansainvälinen konferenssi, jossa Euroopan suurvallat päättivät antaa Ranskalle valtuudet kukistaa vallankumous ja palauttaa absolutistinen monarkia Espanjassa. Se oli viimeinen Wienin kongressia seuranneista neljästä suurvaltakonferensista. Itävallan, Preussin ja Venäjän ohella myös aiemmista Troppaun ja Laibachin konferensseista pois jääneet Ranska ja Englanti osallistuivat Veronan konfenerenssiin.

Espanjassa kapinalliset upseerit olivat vuonna 1820 pakottaneet kuningas Ferdinand VII:n luopumaan absoluuttisesta vallasta. Monarkistien vastavallankumousyritys kaksi vuotta myöhemmin onnistui vain osassa maata, mutta Madrid jäi edelleen liberaalien haltuun. Varsinkin Ranskan kuningas Ludvig XVIII halusi puuttua tilanteeseen ja nostaa samalla Ranskan ulkopoliittista profiilia.[1] Hänen toiveidensa mukaisesti Veronan konferenssi valtuutti Ranskan hyökkäämään Espanjaan absolutistisen monarkian palauttamiseksi. Muut suurvallat lupautuivat myös tukemaan Ranskaa, mikäli Espanja hyökkäisi ensin.[2] Päätös noudatteli aiempien Troppaun ja Laibachin konferenssien päätöksiä, joilla myös oli annettu kollektiivinen valtuutus vastavallankumouksellisille interventioille, mikä sopi varsinkin Pyhän Allianssin politiikkaan.[1]

Englanti ei kuitenkaan hyväksynyt sotilaallisten interventioiden käyttöä vallankumousten kukistamiseen ja Veronan konferenssin myötä syntynyt eripura käytännössä johti kongressijärjestelmän päättymiseen ja neliliiton hajoamiseen.[1][2] Veronan konferenssi jäi myös Pyhän Allianssin viimeiseksi merkitykselliseksi esiintymiseksi.[2]

Veronassa käsiteltiin myös Espanjan Amerikan-siirtomaiden tilannetta, joista monet olivat nousseet kapinaan ja julistautuneet itsenäisiksi. Venäjän keisari Aleksanteri I olisi halunnut Pyhän Allianssin hengen mukaisesti puuttua myös Amerikan tilanteeseen Espanjan kuninkaan hyväksi, mutta Ranska, Itävalta ja Preussi eivät olleet innokaita tukemaan ajatusta ja Englanti vastusti sitä avoimesti. Englannin ulkoministeri George Canning asettui pikemminkin tukemaan Etelä-Amerikan vallankumouksia.[1] Veronassa käsiteltiin lisäksi Kreikan vapaussodan ja itsenäisyysjulistuksen synnyttämää tilannetta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kalervo Hovi: Wienin kongressista ensimmäiseen maailmansotaan, s. 659–660. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen, WSOY 1988.
  2. a b c Congress of Verona (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 15.6.2013.