Verokiila

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Verokiila tarkoittaa työhön kohdistuvien verojen ja veronluontoisten maksujen kokonaismäärää tai sen osuutta työvoimakustannuksista. Toisin sanoen verokiila on työnantajan työvoimakustannusten ja työntekijän nettotulon välinen erotus tai tämän erotuksen osuus kokonais työvoimakustannuksista.[1] Työnantajan työvoimakustannuksiin kuuluvat palkka ja työnantajamaksut kuten työeläke- sekä sosiaaliturvamaksu.[2] Työntekijän nettotulo on bruttopalkka vähennettynä tuloverolla, sosiaaliturva-, työeläke- ja sairausvakuutusmaksuilla.

Verokiilaa tarkastelemalla halutaan yleensä havainnollistaa verotuksen työlle aiheuttamaa kokonaisrasitusta. Yhtä lailla voidaan puhua verotuksen työnteon ja työnantamisen kannusteita vähentävästä vaikutuksesta. Verojen osuutta voidaan tarkastella esimerkiksi tyypillisen kotitalouden kohdalta eri maiden välillä tai tuloluokittain maan sisällä. Progressiivisen verotuksen tapauksessa verojen osuus työvoimakustannuksista kasvaa tulojen noustessa.

Verokiilan vaikutus on suuri erityisesti työvoimavaltaisessa palvelujen tuotannossa[3]. Termillä kaksinkertainen verokiila viitataan siihen, että verokiila on sekä työntekijän omassa palkassa että ostetun palvelun hinnassa.

Verokiilan vaikutusta palvelutuotannossa on pyritty vähentämään. Esimerkiksi Suomessa ja Tanskassa on otettu käyttöön kotitalousvähennys.

Verorahoilla tuotetaan julkisia palveluita kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa, jotka ovat maksuttomasti tai pientä maksua vastaan käytettävissä.[4]

Rajaverokiila ja kokonaisverokiila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokonaisverokiila kertoo, paljonko henkilön (kokonais)palkasta menee erilaisia veroja. Palkannousun verokiila eli rajaverokiila ("marginaaliverokiila") kertoo, kuinka paljon palkankorotus lisää veroja (työvoimaverojen määrän muutoksen osuus työvoimakustannusten muutoksesta).

Kokonaisverokiila lannistaa hankkimasta lainkaan työpaikkaa ("työttömyysloukku"), rajaverokiila lannistaa hankkimasta nykyistä parempia tuloja ("tuloloukku")[5].

Efektiivinen verokiila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Efektiivinen rajaverokiila eli efektiivinen rajaveroaste kertoo, mikä prosentti työnantajan työntekijän palkkamenoista päätyy työntekijän tulojen lisäykseksi, kun verotuksen lisäksi huomioidaan muut lakisääteiset tekijät kuten päivähoitomaksujen nousu, asumistuen ja muun sosiaaliturvan väheneminen jne.[5]

Verokiila Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskituloisen verokiila oli vuonna 2007 arviolta 53,9 % (52,9 % vuonna 1991[6]): työnantajan työnteosta maksamasta summasta

  • työntekijä sai 46,1 %,
  • tuloveroihin meni 24,3 %,
  • työnantajan sosiaalivakuutusmaksuihin (eläkemaksu ym.) meni 19,4 %,
  • kulutusveroihin (alv ym.) meni 10,2 %.[7].

Siis keskivertotyöntekijä kannattaa palkata vain, jos hänen nettopalkkavaatimuksensa on alle 46,1 % siitä, mitä asiakas on hänen suorituksestaan maksamaan, koska erotus menee veroihin ja veroluonteisiin maksuihin.

Vuonna 2007 rajaverokiila oli keskituloisella arviolta 63,4 %: työntekijälle tarkoitetusta lisäpalkasta (ylityöt, palkankorotus, sivutyö tms.)

  • työntekijä sai 36,6 %,
  • tuloveroon meni 35,9 %,
  • työnantajan sosiaalivakuutusmaksuihin (eläkemaksu ym.) meni 19,4 %,
  • kulutusveroihin (alv ym.) meni 8,1 %.[8].

Siis 100 euron arvoisesta lisäponnistelusta ei kannata maksaa keskituloiselle työntekijälle yli 36,6 euron nettopalkkiota.lähde?

Efektiivinen verokiila on yleensä vieläkin korkeampi (perheettömältäkin peräti 118 %lähde?[9]), koska tulot yleensä lisäävät päivähoitomaksuja ja vähentävät sosiaaliturvaa sekä muita etuja.

  • Verokiila voidaan tarkastella myös hyödykekohtaisesti, esimerkiksi veron osuus on polttoaineessa useimmiten, 75–80 %, kun tätä tarkastellaan työntekijän ja työantajan näkökulmasta progressiivisen huomioituna työnantajan, valtiolle perimät arvolisäverot, kuin myös muut maksut, kohdistuu Suomessa tietyissä hyödykkeissä tosiasiassa veroa jopa yli 90 % tuotteen hankintaan.lähde?

Verokiilan ongelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verokiilan ongelmana pidetään sen taipumusta nostaa yritysten työvoimakustannuksia, mikä heikentää vientiyritysten suhteellista kilpailukykyä verrattuna ulkomaisiin kilpailijoihin.[10] Toissijaisena seurauksena verokiila heikentää työllisyyttä.[11][12] Ongelma on muodostunut vähitellen pitkän ajan kuluessa useiden osatekijöiden yhteisvaikutuksesta.[13] Koordinoiduilla palkkaneuvotteluilla ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen välillä on taipumus lieventää verokiilan työllisyyttä heikentävää vaikutusta palkkamaltin kautta.[14][15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Varhee, Vesa: Verokiila on talouden jarru Taloussanomat. 3.11.2015. Sanoma. Viitattu 17.8.2019.
  • Koskela, Erkki & Pirttilä, Jukka & Uusitalo, Roope: Kuinka verotus vaikuttaa työllisyyteen? Katsaus taloustieteelliseen tutkimukseen. (Esitelmiä) Kansantaloudellinen aikakauskirja, 2004, 100. vsk, nro 3, s. 250–270. Helsinki: Taloustieteellinen yhdistys. ISSN 0022-8427. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 17.8.2019.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Varhee, 2015. Lainaus: "Suomen talouden toiminnan, ja ennen kaikkea työllistämisen, keskeinen pulma on työn ostajan kustannusten ja työn myyjän käteen jäävän ansion ero eli niin sanottu verokiila."
  2. Kirkko-Jaakkola, Mikael: Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017 (PDF) (1.1 Työn verotukseen liittyviä käsitteitä) www.veronmaksajat.fi. 12.12.2017. Helsinki: Veronmaksajain Keskusliitto ry. Viitattu 22.11.2018. Lainaus: "Työn veroja ovat työntekijöiden palkastaan maksamat tuloverot sekä veronluonteiset sosiaalivakuutusmaksut, työnantajan maksamat palkkasidonnaiset ja veronluonteiset sosiaalivakuutusmaksut sekä joissakin maissa työnantajan maksamat koko palkkasummaan sidotut työnantajamaksut. Nämä työntekijöiden tuloverot ja veronluonteiset maksut sekä työnantajan maksamat veronluonteiset maksut muodostavat verokiilan työvoimakustannuksen ja palkansaajan saaman nettotulon väliin."
  3. Työttömyys ei vähene, Talouselämä 26.3.2002, Mirva Heiskanen, mm. kappale "Verotus tappaa palvelutyön"
  4. 2.2 Kansantalouden kiertokulku — Esimerkki 1 Tilastokeskuksen sivusto. 4/2016.
  5. a b Verotuksen työllisyysvaikutukset, Valtiovarainministeriö, 16.2.2007, mm. s. 8-9
  6. Helsingin Sanomat 28.1.2000
  7. Työvoimakustannuksen verokiila 2005, s. 18
  8. Työvoimakustannuksen verokiila 2005, s. 20
  9. Kannustavaan sosiaaliturvaan, EK 16.1.2007
  10. Varhee, 2015. Lainaus: "Korvaavia vientialoja on kehittymässä esimerkiksi telakoille, pakkausmateriaalien tuotantoon ja biotalouteen. Verokiila kuitenkin haittaa näitäkin aloja. Kansainvälisessä kilpailussa tuotanto siirtyy ja keskittyy sinne, missä toiminnan kokonaiskustannukset, mukaan luettuna kuljetukset, palkat, niiden sivukulut ja palkkaverotus, ovat yrityksen toiminnan kannalta edullisimmat."
  11. Koskela et al., 2004. s. 254–255. Lainaus: "Ay-liike ja työnantajajärjestö neuvottelevat peruspalkasta ja sen jälkeen yritykset päättävät työllisyydestä. Tällaisessa mallissa ns. verokiilan eli palkkaveron ja työnantajamaksujen summan kasvu johtaa korkeampaan neuvoteltuun nimellispalkkaan, mikä puolestaan nostaa työvoimakustannuksia. Tällöin työllisyys heikkenee."
  12. Koskela et al., 2004. s. 256. Lainaus: "He raportoivat, että vuosien 1965 ja 1995 välillä keskimääräinen efektiivinen veroaste (palkkaverot + työnantajamaksut) nousi Manner-Euroopan maissa 28 prosentista 42 prosenttiin. Samaan aikaan työttömyys kasvoi 2,1 prosentista 10,5 prosenttiin. Estimointitulosten mukaan verotuksen kiristyminen selitti noin puolet työttömyyden kasvusta."
  13. Varhee, 2015. Lainaus: "Kuten useimmat julkisen talouden ongelmista, verokiilakin on kasvanut vähitellen, usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Nimellispalkkojen nousu on kiristänyt valtion tuloverotuksen progressiota, koska veroasteikkojen inflaatiotarkistukset ovat jääneet toteutuneesta kehityksestä jälkeen."
  14. Koskela et al., 2004. s. 256. Lainaus: "Anglosaksisissa maissa, joissa ammattiliittojen asema on heikompi ja Pohjoismaissa, joissa palkkaneuvottelut liittojen ja työnantajajärjestöjen välillä ovat koordinoituja, ei estimointitulosten mukaan verotuksen kiristymisellä ollut vaikutusta työttömyyden kasvuun."
  15. Koskela et al., 2004. s. 261. Lainaus: "Edellä esitettyjen tutkimustulosten perusteella verotuksella on jonkin verran vaikutusta työvoimakustannuksiin ja sitä kautta työllisyyteen, mutta vaikutus näkyy lähinnä maissa, joissa ammattiliitoilla on voimakas asema palkanmuodostuksessa. Verotuksen vaikutus työvoimakustannuksiin on kuitenkin keskimäärin pienempi, joskin silti lievästi positiivinen maissa, joissa palkkaneuvottelut käydään keskitetysti. Johdonmukaista näyttöä siitä, että työnantajamaksujen ja verotuksen vaikutus olisi pitkällä aikavälillä erilainen, ei tutkimusten perusteella ole."