Veljekset Vaara

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Veljekset Vaara Oy)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veljekset Vaara Oy
Yritysmuoto Osakeyhtiö
Perustettu 1981
Toimitusjohtaja Jukka Vaara (2021–)
Kotipaikka Tervola, Suomi
Toimiala Puunjalostus ja -hankinta
Liikevaihto 23 300 000 € (2020)
Henkilöstö 63 (2020)
Kotisivu http://www.vaara.fi/

Veljekset Vaara Oy on Etelä-Lapissa sijaitseva puunjalostukseen keskittyvä yritys.[1] [2] Veljekset Vaara Oy on Tervolan suurin yritys sekä suurin yksityinen työllistäjä. Veljekset Vaara on Vaara-konsernin emoyhtiö, ja sen alaisuudessa toimivat Vaaran Metsä Oy sekä Vaaran Palkki Oy. Vaara-konserni keskittyy valmiiksi maalattujen ulkoverhoustuotteiden ja hirsiaihioiden valmistukseen. Koko konserni työllistää yli 100 henkilöä. [3] [1]

Vaara-konsernin myytäviin tuotteisiin kuuluvat mm. sahatavara, höylätty puutavara, sormijatkettu puutavara, painumaton hirsiaihio sekä ulkoverhoustuotteet.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenttäsirkkelistä konserniyhtiöksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koko Vaara-konsernin sahaustoiminta alkoi 1900-luvun alkupuolella, jolloin Janne Vaara osti ruotsalaisilta sahureilta sirkkelisahan. 1900-luvulta lähtien pohjoisen puun jalostus on ollut osa Vaaran suvun toimintaa.[5][6]

Janne Vaaran pojanpoika Jussi Vaara perusti Vaaran höyläämön 1979. Sahanpitoon osallistuivat myös hänen veljensä Pentti ja Jorma Vaara, ja myöhemmin veljesten lapset.[7] Veljekset Vaara Oy perustettiin kolmen veljeksen toimesta vuonna 1981, ja siitä lähtien sekä Veljekset Vaaran että koko Vaara-konsernin toiminta on ollut tasaisessa kasvussa.[5]

Jussi Vaara toimi toimitusjohtajana yli 40 vuotta. Sukupolvenvaihdoksessa vuonna 2021 toimitusjohtajaksi nousi Jukka Vaara.[8]


1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1981 yritys rekisteröitiin, ja helmikuussa 1982 yhtiö osti ensimmäisen tukkileimikonsa. Ensimmäisten vuosien aikana toiminta oli pienimuotoista, eikä se antanut riittävää toimeentuloa kahdelle perheelle. Vuonna 1987 liikevaihto oli noin 1,5 miljoonaa markkaa, jonka jälkeen aikaisemmasta kenttäsirkkelistä siirryttiin yksinkertaiseen sahalaitokseen. Uudessa sahalaitoksessa oli kanttaus ja päidentasaus, mikä mahdollisti tuotannon kehittymisen. Vuonna 1988 Veljekset Vaara palkkasi ensimmäiset kokoaikaiset työntekijät.[9]

Sahauksen merkittävimpänä kehitysvaiheena voidaan pitää 1989 tehtyä ulkoverhouslautojen toimitussopimusta Lappli-Talot Oy:lle, sillä se mahdollisti ympärivuotisen tuotannon sekä yrityksen laajentumisen.[10]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kamarikuivaamo, huoltorakennus ja säilytyskatos valmistuivat 1990. Samana vuonna alkoi yhteistyö Kallion Konepaja Oy:n kanssa, jonka tavoitteena oli saha-automatiikan testaaminen ja edistäminen. Vuoden 1991 sahaustoiminta oli tappiollista, ja edessä oli joko toiminnan lopettaminen tai uudistaminen.[11]

Vuonna 1992 toiminnan kehittämiseksi rakennettiin ensimmäinen saharakennus, vaikka valtion talous oli ajautunut lamaan. Sahan koneet sekä laitteistot ostettiin jälleen Ruotsista. Investoinnin kannattavuus osoittautui hyväksi, jonka seurauksena päätettiin rakennuttaa kaksi uutta kuivaamoa ja toimistorakennus. Ne valmistuivat vuonna 1994.[12] Vuoden 1995 joulukuussa Veljekset Vaara Ky muutettiin osakeyhtiöksi.[13]

Vuoteen 1997 asti yhtiön rakennusten lämmittämiseen sekä sahatavaran kuivaamiseen oltiin käytetty öljyä, mutta samaisena vuonna valmistunut kutterinpurulla toimiva lämpölaitos korvasi öljyntarpeen.[12] Vuonna 1998 miljoona markan arvoisen sahainvestoinnin myötä sahan kapasiteetti tuplaantui, ja sahan läpi kulki vuodessa noin 15 000 m³ puutavaraa.[13]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 valmistui kaksi uutta kamarikuivaamoa sekä uusi kuiva varastorakennus, sillä vaatimukset puutavaran lajittelun suhteen tiukentuivat.[14]

Vuonna 2004 yhtiö käynnisti merkittävät kehitysinvestoinnit, joihin sisältyivät uusi tukkilajittelu, sahalinja ja sahatavaran dimensio- ja laatulajittelulaitos. Yhtiön kehitystä tuki työ- ja elinkeinokeskus. Samana vuonna yhtiö osti käytetyn tuore- ja kuivalajittelulaitoksen Soinista.[15]

Vuonna 2005 yhtiö hankki uuden tukinlajittelulaitoksen Kiihtelysvaarasta.[15]

Vuoden 2006 alussa yhtiö investoi kolmella miljoonalla eurolla uuden täysin automatisoidun pelkkahakkuri- ja vannesahalinjan Söderhamn Eriksson AB:lta. Investoinnin arvo oli reilusti suurempi kuin yhtiön liikevaihto, ja investoinnissa oli jälleen mukana työ- ja elinkeinokeskus.[15]

Vuoden 2007 aikana yhtiö investoi uuteen 4 MW:n biolämpölaitokseen ja 2-vaiheiseen automaattikanavakuivaamoon. Investointi oli 2,4 miljoonan euron arvoinen, ja investointia oli avustamassa työ- ja elinkeinokeskus.[15]

Vuonna 2008 valmistui uusi kanavakuivaamo.[15]

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 aikana yhtiö laajensi ympäristöään ostamalla lisää tonttimaata noin kahden hehtaarin edestä. Samalla piha-alueita asfaltoitiin, ja uusia varastokatoksia rakennettiin. Turvallisuuden edistämiseksi yhtiö investoi myös uuden sprinklausjärjestelmän pumppaamoineen. Uuden höyläämön suunnittelu alkoi vuoden 2010 alussa.[15]

Vuonna 2010 aikana yhtiö teki mittavan investointipäätöksen ja aloitti sen toteutuksen. Investointiin kuuluivat kombilaitoksen modernisointi, kamerajärjestelmän hankinta sahatavaran lajitteluun, rimajärjestelmän automatisointi, uusi 2-vaiheinen automaattikanavakuivaamo, keräilyhalli sekä kokonaan uusi höyläämö. Uuteen höyläämöön sisältyivät uudet vannesaha-, höyläämö-, maalaamo- ja foliointilinjat. Modernin höyläämön myötä kapasiteetti saatiin nostettua viisinkertaiseksi. Höyläämölaitteiden toimittaja oli alajärveläinen Kujakon Oy. Uusi höyläämö vihittiin vuoden 2013 kesäkuussa. Koko investoinnin arvo oli noin 8,1 miljoonaa euroa, joka oli suurempi kuin sen aikainen liikevaihto.[16]

Uuden höyläämön vihkijäisvuonna Veljekset Vaara työllisti 38 henkilöä, ja työntekijöiden keski-ikä oli 37 vuotta.[16]

2013 yhtiö otti käyttöönsä ulkoverhouslautojen palosuojakäsittelyn ja sai CE-merkintäoikeuden sekä tarvittavat sertifioinnit.[17]

Vuoden 2016 investointeja olivat uusi huoltorakennus sekä ulkoverhouslautojen lämmitystila. Vuonna 2017 piha-aluetta laajennettiin jälleen, ja toiminnanohjausjärjestelmää sekä linja-automaatioita kehitettiin.[18]

Vuonna 2017 yhtiön puunhankintaa varten perustettiin tytäryhtiö Vaaran Metsä Oy.[19]

Vuoden 2019 loppukeväästä Veljekset Vaara Oy:ssa tehtiin ensimmäinen vaihe sukupolvenvaihdoksessa. Perustajajäsenistä Jorma Vaara, Marja-Liisa Vaara ja Maria Vaara siirtyivät uusien omistajien edestä. Uudet omistajat olivat Jussi Vaaran ja Jorma Vaaran lapsia.[19]

Vuoden 2019 joulukuussa tehtiin investointipäätös lamellihirsitehtaan perustamisesta. Hanke sai rahoitusta Pohjolan Osuuspakista, Siemens-rahoituksesta ja LähiTapiolalta sekä rahoitusta ja lainantakausta Finnveralta. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus antoi 3,7 miljoonan euron arvoista tukea.[20]

2020-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veljekset Vaara Oy:n toinen tytäryhtiö Vaaran Palkki Oy valmistui lopulta maaliskuussa 2021, COVID-19-pandemian aiheuttamien pienten viivästyksien kautta.[21] [22]

Vuonna 2020 Veljekset Vaara Oy:n liikevaihto oli noin 23 300 000 €, ja yhtiö työllisti 63 henkilöä.[23]

Vuoden 2021 alussa Veljekset Vaara Oy:n pakkausmuovit vaihtuivat brändiuudistuksen myötä.[24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vaara.fi
  • Iltasanomat.fi
  • Finder.fi
  • Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981–2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Yritystiedot Finder.fi. Viitattu 13.5.2022.
  2. Mirja Rintala: Tervolan tulevaisuus on kriisiherkän teollisuuden varassa – perheyrittäjä investoi silti miljoonia: ”Puu-usko on kova” Iltasanomat.fi. Viitattu 13.5.2022.
  3. Metsälehti.fi: Jukka Vaara siirtyy Veljekset Vaara Oy:n toimitusjohtajaksi Metsälehti. Viitattu 13.5.2022.
  4. Tuotteet Vaara.fi. Viitattu 13.5.2022.
  5. a b Vaara yrityksenä Vaara.fi. Viitattu 13.5.2022.
  6. Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 7. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  7. Kaikki 11 sisarusta ovat olleet perhesahan palveluksessa – isä Jussi Vaara ennakoi tulevaisuuden kinkkisiä tilanteita laatimalla jälkikasvulleen kasan teesejä ohjeiksi Maaseudun Tulevaisuus. 2020. Viitattu 15.5.2022.
  8. Olli Autonen: Lappilainen puu jalostuu Tervolassa Metsä-lehti. 2021. Viitattu 15.5.2022.
  9. Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 17. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  10. Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 24-26. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  11. Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 31. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  12. a b Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 32. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  13. a b Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 34. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  14. Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 39. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  15. a b c d e f Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 41. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  16. a b Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 51. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  17. Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 55. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  18. Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 58. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  19. a b Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 61. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  20. Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 71. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  21. Marja-Liisa Vaara: Veljekset Vaara Oy 40 vuotta 1981-2021: Kenttäsirkkelistä moderniksi teollisuuslaitokseksi ja konserniyhtiöksi, s. 72. Veljekset Vaara Oy, 2021. ISBN 9789529445592. suomi
  22. Vaaran Palkki Oy: Yrityssivu Vaaran Palkki Oy. Vaara.fi/Palkki. Arkistoitu 21.5.2022. Viitattu 3.6.2022. suomi
  23. Yritystiedot Finder.fi. Viitattu 3.6.2022.
  24. Vaaran uudet pakkausmuovit on otettu käyttöön (ajankohtaisartikkeli) Veljekset Vaara Oy. 19.2.2021. Vaara.fi. Viitattu 3.6.2022. suomi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.