Veikko Kostiainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veikko Kostiainen Valio-Jukolan kilpailunjohtajana vuonna 2012.

Veikko Kostiainen (9. helmikuuta 1942 Puumala1. syyskuuta 2013[1] Tuusula[2]) oli suomalainen suunnistaja.[3]

Keravan Urheilijoita, Tuusulan Voima-Veikkoja, Lieviskän Pyrintöä ja Suunta -57:ää edustanut Kostiainen oli kaksi kertaa mukana suunnistuksen MM-kilpailuissa.[3][4] Friedrichrodassa vuonna 1970 hän juoksi viestissä viimeisen osuuden tuoden Suomen joukkueen neljäntenä maaliin.[4] Stare Splavyssa 1972 hän suunnisti henkilökohtaisella matkalla 13:nneksi. Viestin kolmannella osuudella Risto Nuuros leimasi väärällä rastilla ja Suomen joukkue hylättiin.[5]

Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa 1969 Kostiainen saavutti hopeaa sekä henkilökohtaisessa kilpailussa että viestissä.[3] Henkilökohtaisen Suomen-mestaruuden hän voitti vuonna 1969[6]. Kainuun rastiviikon kokonaiskilpailun hän voitti viidesti ja Kansainvälisen sotilasurheiluliiton (CISM) mestaruuden kolmena vuonna[2]. Jukolan viestissä Keravan Urheilijat ylsi kolmanneksi vuonna 1973 Kostiaisen juostessa ankkuriosuuden[2].

Hiihtosuunnistuksessa Kostiainen voitti viestin Suomen-mestaruuden Keravan Urheilijain joukkueessa vuosina 1969 ja 1970.[7]

Kilpauransa Kostiainen lopetti vuonna 1976. Tämän jälkeen hän toimi Suomen hiihtosuunnistusmaajoukkueen valmentajana, Suomen Suunnistusliiton liittovaltuuston jäsenenä, kilpailunjohtajana monissa suurissa suunnistuskilpailuissa sekä Jukolan viestin taustayhteisön Kaukametsäläiset ry:n hallituksen jäsenenä.[2]

Puolustusvoimien palveluksesta Kostiainen jäi eläkkeelle kapteenina vuonna 1988 toimittuaan viimeksi Taistelukoulun komentotoimiston päällikkönä. Kotikunnassaan Tuusulassa hän oli kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Urheilumme kasvot 2. Oy Scandia Kirjat Ab, 1972.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kunniajäsen Veikko Kostiainen on kuollut Jukola.com, Tiedotteita Kaukametsäläisille. 1.9.2013. Kaukametsäläiset ry. Viitattu 13.9.2013.
  2. a b c d Sirola, Risto & Tanttu, Unto: Sotilas ankkuroi Jukolan viestejä. Helsingin Sanomat, 18.9.2013, s. B11. Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.9.2013.
  3. a b c Urheilumme kasvot 2, s. 145–146.
  4. a b Suunnistuksen MM-mitalistit ja suomalaisten sijoitukset Suunnistusliitto.fi. Suomen Suunnistusliitto. Viitattu 10.11.2009.
  5. Urheilumme kasvot 2, s. 1424–1425.
  6. Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 694. Tietosportti, 1994.
  7. Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 695. Tietosportti, 1994.