Vasili Vereštšagin

Taiteilija vuonna 1902

Vasili Vasiljevitš Vereštšagin (ven. Васи́лий Васи́льевич Вереща́гин; 26. lokakuuta (J: 14. lokakuuta) 1842 Tšerepovets – 13. huhtikuuta (J: 31. maaliskuuta) 1904 Port Arthur) on tunnetuimpia venäläisiä sotamaalareista ja ensimmäisiä ulkomailla laajasti tunnustusta saaneita venäläisiä maalareita. Hänen töidensä realistinen luonne aiheutti sen, ettei monia niistä aikoinaan painettu eikä asetettu näytteille.

Oppivuodet

Vereštšagin syntyi vuonna 1841 Tšerepovetsissa Novgorodin kuvernementissa keskimmäisenä kolmesta veljeksestä. Hänen isänsä oli jalosukuinen^selvennä maanomistaja. Hänet lähetettiin kahdeksanvuotiaana Tsarskoje Seloon liittymään Aleksanterin kadettikuntaan, ja kolme vuotta myöhemmin hän liittyi Merikadettikuntaan Pietarissa. Hän teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa 1858. Hän palveli fregatti Kamtšatkalla, joka purjehtii Tanskassa, Ranskassa ja Egyptissä.

Vereštšagin valmistui parhaana Pietarin merikadettikoulusta mutta erosi heti palveluksesta alkaakseen opiskella piirtämistä. Hän voitti kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1863 kultamitalin Keisarillisesta taideakatemiasta maalauksestaan Odysseus tappaa kosijat. Vuonna 1864 hän matkusti Pariisiin, jossa hän opiskeli Jean-Léon Gérômen johdolla vaikka oli eri mieltä tämän metodeista.

Matkat Keski-Aasiassa

Tulkaa vain! (1871).

Vereštšagin asetti vuonna 1866 Pariisin salongissa näytteille piirroksensa Dubohoorit laulavat psalmejaan. Seuraavana vuonna hänet kutsuttiin kenraali Konstantin Kaufmanin tutkimusmatkalle Turkestaniin. Hänelle myönnettiin aliluutnantin arvo. Hänen Samarkandin piirityksessä 2.–8. kesäkuuta 1868 osoittamansa sankarillisuuden vuoksi hänelle myönnettiin Pyhän Yrjön ristin neljännen luokan mitali. Hän palasi Pietariin vuoden 1868 lopulla, kävi Pariisissa vuonna 1869 ja palasi jälleen Pietariin saman vuoden loppupuolella. Sen jälkeen hän matkusti vuoden 1869 loppupuolella Siperian kautta takaisin Turkestaniin.

Vereštšagin perusti 1871 ateljeen Müncheniin ja piti ainoan töidensä näyttelyn Lontoon Kristallipalatsissa vuonna 1873. Hän piti toisen näyttelynsä vuonna 1874 Pietarissa, jossa hänen kaksi maalaustaan Sodan apoteoosi ja Unohdettu, jossa kuvataan tovereiden hylkäämä kuoleva sotilas, hylättiin näyttelystä niiden osoitettua Venäjän asevoimat huonossa valossa.

Vereštšagin lähti 1874 kaksivuotiselle kiertomatkalle Himalajaan, Intiaan ja Tiibetiin ja palasi Pariisin loppuvuonna 1876.

Brittien Sepoykapinan kukistaminen (1884).

Venäjän–Turkin sota

Venäjän–Turkin sodan alkaessa Vereštšagin lähti Pariisista ja palasi armeijan palvelukseen. Hän haavoittui vakavasti Tonavan ylityksen valmisteluissa ja oli Venäjän armeijan mukana Šipkan solan ylityksessä sekä Plevnan piirityksessä, jossa hänen veljensä sai surmansa. Sodan lopussa hän toimi San Stefanossa kenraali Mihail Skobelevin sihteerinä.

Sodan jälkeen Vereštšagin asettui Müncheniin, jossa hän teki sotakuviaan niin nopeasti, että häntä syytettiin avustajien käyttämisestä. Hänen teostensa sensaatiomaiset aiheet ja niiden opettavainen tarkoitus, rauhan edistäminen ja sodan kauhujen esittäminen, houkuttelivat paljon yleisöä, joka ei yleensä ollut kiinnostunut taiteesta, hänen Pariisin näyttelyihinsä vuonna 1881 ja sitä seuranneissa kaupungeissa Lontoossa, Berliinissä, Dresdenissä, Wienissä ja muissa kaupungeissa.

Sodan apoteoosi (1871)

Vereštšagin maalasi joitakin näkymiä Brittiläisen Intian siirtomaavallasta. Hänen eeppisen muotokuvansa Walesin prinssin valtiokulkue Jaipurissa vuonna 1876 sanotaan olevan maailman kolmanneksi suurin maalaus. Vuosina 1882–1883 matkusti jälleen Intiaan. Hän aiheutti paljon kiistaa kolmen kuvan sarjalla, jossa kuvataan roomalaistyyppistä teloittamista (Ristiinnaulitseminen), sepoyn ampumista Intiassa ja nihilistin teloitusta Pietarissa. Hänen teoksensa Ampuminen brittiläisessä Intiassa kuvasi teloitusta, jossa uhri sidottiin kanuunan piippuun. Vereštšaginin parjaajat väittivät, että tällainen teloitus oli tapahtunut vain Sepoykapinan aikana vuonna 1857, mutta teos kuvasi nykyaikaisia sotilaita 1880-luvulta, millä hän tarkoitti, että käytäntö oli normaali. Teoksen valokuvamaisen tyylin vuoksi se vaikutti olevan puolueeton kuva todellisesta tapahtumasta. Magazine of Art -lehdessä joulukuussa 1887 Vereštšagin puolustautui, melko välttelevästi tosin, että mikäli tapahtuisi toinen kapina, britit käyttäisivät metodia uudelleen.

Matka Syyriaan ja Palestiinaan vuonna 1884 sai hänet tekemään yhtä kiistanalaisia teoksia Uuden testamentin aiheista. Vereštšaginin teokset aiheuttivat polemiikin, sillä Kristus esitettiin niissä aikaan nähden ennennäkemättömän realistisesti. Hänen kuvaustaan Jeesuksen piirteistä pidettiin äärimmäisen vulgaareina ja katsottiin korostavan Jeesuksen seemiläistä alkuperää.

1812-sarja Napoleonin hyökkäyksestä Venäjälle, josta Vereštšagin kirjoitti myös kirjan, vaikuttaa saaneen inspiraationsa Leo Tolstoin Sota ja Rauha –romaanista ja jonka hän maalasi vuonna 1893 Moskovassa, jonne taiteilija oli silloin asettunut.

Vereštšaginin teoksia oli 1880- ja 1890-luvulla useita kertoja näytteillä Länsi-Euroopassa, muun muassa Helsingissä 1899.

Vasili Vereštšagin

Viimeiset vuodet

Vasili Vereštšagin oli Kaukoidässä amerikkalaisjoukkojen mukana Filippiineillä ensimmäisen Kiinan–Japanin sodan aikaan ja venäläisjoukkojen mukana Mantšuriassa. Venäjän–Japanin sodan aikaan amiraali Stepan Makarov kutsui hänet mukaansa panssarilaiva Petropavlovskille. 13. huhtikuuta 1904 Petropavlovsk osui kahteen miinaan palatessaan Port Arthurista ja upposi vieden samalla mukanaan suurimman osan miehistöstä. Myös Vereštšagin ja amiraali Makarov hukkuivat. Vereštšaginin viimeinen työ, kuva sotaneuvostosta puheenjohtajanaan amiraali Makarov, löydettiin melkein vaurioitumattomana.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vasili Vereštšagin Wikimedia Commonsissa