Tämä on lupaava artikkeli.

Valkoinen eskadroona

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valkoinen eskadroona
Lo squadrone bianco
Elokuvan italialainen mainosjuliste.
Elokuvan italialainen mainosjuliste.
Ohjaaja Augusto Genina
Käsikirjoittaja Augusto Genina, Gino Valori
Perustuu Joseph Peyrén romaaniin L’escadron blanc
Tuottaja Francesco Giunta
Säveltäjä Antonio Veretti
Kuvaaja Anchise Brizzi, Massimo Terzano
Leikkaaja Fernando Tropea
Lavastaja Guido Fiorini
Pääosat Fosco Giachetti, Antonio Centa, Fulvia Lanzi
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Roma Film
Ensi-ilta Venetsian elokuvajuhlilla 1936
11. joulukuuta 1938 (Suomi)
Kesto 100 min.
Alkuperäiskieli italia
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Valkoinen eskadroona (ital. Lo squadrone bianco) on vuonna 1936 valmistunut italialainen elokuva. Italian siirtomaasotia kuvaavan elokuvan on ohjannut Augusto Genina. Sen pääosia esittävät Fosco Giachetti, Antonio Centa ja Fulvia Lanzi. Muodoltaan tyylitelty mutta sisällöltään propagandistinen Valkoinen eskadroona sai Mussolini-palkinnon vuoden parhaana italialaisena elokuvana. Se oli arvostelu- ja yleisömenestys myös ulkomailla.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva perustuu ranskalaisen Joseph Peyrén romaaniin L’escadron blanc, jonka tapahtumat on siirretty Ranskan Algeriasta Italian valloittamaan Libyaan[1].

Rattopoika Mario Ludovici tavoittelee aristokraattista Cristinaa, joka torjuu hänen rakkautensa. Pettynyt Ludovici liittyy Italian siirtomaa-armeijaan ja päätyy Saharan laidalla sijaitsevaan linnakkeeseen. Ankaran kapteeni Santelian opastus ja autiomaan koettelemukset tekevät Ludovicista miehen. Santelia saa surmansa taistelussa kapinallisia vastaan ja Ludovici ottaa hänen paikkansa. Cristina saapuu matkailijaseurueen mukana tapaamaan Ludovicia, joka on hylännyt menneisyytensä ja päättänyt uhrata elämänsä isänmaalle.[2][3]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Fosco Giachetti  kapteeni Santelia  
 Antonio Centa  luutnantti Mario Ludovici  
 Fulvia Lanzi  Cristina  
 Francesca Dalpe  Paola  
 Guido Celano  luutnantti Fabrizi  
 Olinto Cristina  kapteeni Donati  
 Cesare Polacco  El Fennek  
 Mohamed Ben Mabruk  Belkeir  
 Nino Marchetti  Santelian sihteeri  
 Olga Pescatori  Anna  
 Loris Gizzi  matkailija  
 Giorgio Covi  matkailija  
 Doris Duranti  matkailija  
 Donatella Gemmò  matkailija  
 Enrico Marroni  matkailija  
 Jole Tinta  matkailija  
 Bernardino Molinari  orkesterinjohtaja[2][3]  

Tuotanto, teemat ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustavalkoinen[4] Valkoinen eskadroona on kuvattu Cinesin studiolla Roomassa[5] sekä Ghadamesin lähellä Libyassa[6]. Ohjaaja Augusto Genina aikoi tehdä sen ensin Ranskassa, mutta tuottaja Francesco Giunta houkutteli hänet palaamaan Italiaan,[3] jossa elokuva sai fasistien avokätisen rahoituksen[7].

Valkoinen eskadroona on yksi tärkeimmistä Italian siirtomaasotia kuvaavista propagandistisista elokuvista. Sen arvoja ovat isänmaallisuus, sankaruus ja miesten välinen toveruus, joiden vastakohtana esitetään yläluokan naisten toimeton elämä. Tarinan keskiössä ovat Santelian ja Ludovicin vertauskuvallinen isä-poikasuhde sekä miehisten ominaisuuksien kehitys ankarissa olosuhteissa. Siirtomaavalloitusten syyt ja varsinainen sodankäynti jäävät elokuvassa taka-alalle. Naiset on suljettu miesyhteisön ulkopuolelle ja suhde alkuasukassotilaisiin on holhoavan paternalistinen.[8]

Vahvasti tyylitellyn elokuvan rakenne perustuu voimakkaisiin kontrasteihin ja parallelismiin. Yläluokan rappeutunut elämä on pimeää ja synkkää, kun taas siirtomaa-armeijan valloittama autiomaa on avara ja valoisa. Alkuasukassotilaiden suorat rivit ja kameliratsastajien muodostelmat kuvaavat järjestystä, ja eskadroonan vastuksista piittaamaton eteneminen symboloi päähenkilön sielussa tapahtuvaa muutosta.[9] Elokuvan estetiikka ja rytmi ovat vähällä syrjäyttää sen ideologisen sanoman, joka lopussa huipentuu verhottuun lupaukseen uudesta sodasta[10].

Valkoisen eskadroonan ensi-ilta oli vuoden 1936 Venetsian elokuvajuhlilla, jossa se sai Mussolini-palkinnon vuoden parhaana italialaisena elokuvana[3]. Geninan ohjaustyö oli arvostelu- ja yleisömenestys kotimaansa lisäksi myös ulkomailla[11][12]. Valkoisen eskadroonan jälkeen ohjaaja teki kaksi muuta taiteellisesti merkittävää mutta fasistisen propagandan läpitunkemaa elokuvaa, Alcazar (L’assedio dell’Alcazar, 1940) ja Bengasi (1942)[13].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Landy, Marcia: Fascism in Film: The Italian Commercial Cinema, 1931–1943. Princeton: Princeton University Press, 1986. ISBN 0-691-05471-1.
  • Di Carmine, Roberta: Italy Meets Africa: Colonial Discourses in Italian Cinema. New York: Peter Lang, 2011. ISBN 978-1-4331-0868-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Di Carmine, s. 49.
  2. a b Anica: Archivio del Cinema Italiano archiviodelcinemaitaliano.it. Viitattu 4.1.2015. (italiaksi)
  3. a b c d Enciclopedia del cinema treccani.it. Viitattu 4.1.2015. (italiaksi)
  4. Mereghetti, Paolo: Il Mereghetti: Dizionario dei film 2011, s. 3203. Milano: Baldini Castoni Dalai, 2010. ISBN 978-88-6073-626-0.
  5. Elokuvan alkutekstit.
  6. Di Carmine, s. 51.
  7. Landy, s. 14.
  8. Di Carmine, s. 49–57.
  9. Landy, s. 149–151.
  10. Brunetta, Gian Piero: Cent’anni di cinema italiano, s. 224–226. Bari: Editori Laterza, 1991. ISBN 88-420-3851-2.
  11. Di Carmine, s. 50.
  12. Landy, s. 152.
  13. Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 147. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]