Väinö Kankaanpää
| Väinö Kankaanpää | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. joulukuuta 1879 Urjala |
| Kuollut | 10. joulukuuta 1963 (83 vuotta) Helsinki |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkimusalue | eläinlääketiede |
Väinö Kankaanpää (28. joulukuuta 1879 Urjala – 10. joulukuuta 1963 Helsinki)[1] oli suomalainen eläinlääkäri. Hän johti tarttuvien eläintautien vastustamistyötä Suomessa ja kirjoitti useita tutkimuksia eläintaudeista ja hygienian alalta.
Kankaanpää toimi vuosina 1921–1949 Helsingin yliopiston kotieläinhygienian dosenttina. Hän toimi elänlääkintäosaston päällikkönä 1928–1945 ja ylijohtajana 1945–1951. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1940. Kankaanpää ajoi Eläinlääketieteellisen korkeakoulun perustamista ja toimi koulun aloittaessa sen väliaikaisen hallituksen puheenjohtajana. Hänestä tuli koulun ensimmäinen kunniatohtori vuonna 1958.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ratsutilallisen poika Väinö Kankaanpää pääsi ylioppilaaksi Tampereen Reaalilyseosta vuonna 1899. Hän opiskeli ensin Mustialan maanviljeysopistossa, josta hän valmistui agronomiksi vuonna 1902. Eläinlääkäriksi hän valmistui 1908 Saksan Hannoverista. Väitöskirjaa hän siirtyi tekemään Leipzigiin ja väitteli eläinlääketieteen tohtoriksi 1911. Väitöskirjan nimi oli Experimentelle Studien über das Vorkommen und die Lebendauer der Tuberkelbazillen im Käse. Kankaanpää jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa, jossa hän suoritti filosofian maisterin tutkinnon 1913 ja lisensiaattitutkinnon 1916. Samana vuonna hän väitteli filosofian tohtoriksi väitöskirjalla Experimentelle Studien über das Verhalten des Knochenmarkes bei verschiedenen Infektionen.[2][3]
Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heti valmistuttuaan Saksasta Kankaanpää sai lääkintöhallituksesta apulaiskonsulentin viran naudan tuberkuloosin vastustamiseksi. Vuosina 1914–1919 hän toimi Helsingin teurastuslaitoksen johtajana ja tämän jälkeen kaksi vuotta Valtion Eläinlääkintälaboratorion johtajana. Helsingin yliopiston kotieläinhygienian dosenttina Kankaanpää toimi vuosina 1921–1949. Vuonna 1921 hänestä tuli myös lääkintöhallituksen eläinlääkintäasiain asessori. Tuota virkaa hän hoiti vuoteen 1928, jolloin hänet nimettiin eläinlääkintäosaston päälliköksi. Kun kyseinen osasto siirrettiin Maatalousministeriöön, hän toimi osaston osastopäällikkönä 1930–1945 ja ylijohtajana 1945–1951 eläkkeelle jäämiseen saakka.[2][4] Professorin arvonimi Kankaanpäälle myönnettiin vuonna 1940.[2]
Kankaanpää johti työtä tarttuvien eläintautien vastustamiseksi. Hänen aikanaan Suomeen saatiin ensimmäinen yhtenäinen eläintautilaki, jonka avulla Suomi muun muassa vapautui ensimmäisenä Euroopassa naudan tuberkuloosista vuonna 1939 ja luomistaudista 1948. Kankaanpää oli taustavaikuttajana myös lihantarkastuslain (1922) ja maidontarkastuslain (1946) läpiviennissä. Hän oli Suomen vakituinen edustaja Pariisissa toimivassa kansainvälisessä eläintautitoimistossa OIE:ssä (Office International des Epizooties) vuosina 1925–1954.[3] Kankaanpää julkaisi useita tutkimuksia eläintaudeista ja hygienian alalta.[5]
Kankaanpään aloitteesta Valtion Eläinlääkintälaboratorio sai uuden rakennuksen vuonna 1937 Helsingin Hämeentien varteen. Samalla alueelle varattiin tontti Eläinlääketieteellistä korkeakoulua varten. Kankaanpää ajoi vahvasti koulun perustamista Suomeen, ja laki Eläinlääketieteellisestä korkeakoulusta (1945) oli pitkälti hänen ansiotaan. Hän toimi korkeakoulun väliaikaisen hallituksen puheenjohtajana koulun aloittaessa myöhemmin toimintansa.[3] Hän oli korkeakoulun ensimmäinen kunniatohtori vuonna 1958.[2]
Suomen Eläinlääkäriyhdistys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kankaanpää oli aktiivinen Suomen Eläinlääkäriyhdistyksessä. Hän toimi ensin yhdistyksen rahastonhoitajana, sitten sihteerinä ja vuosina 1921–1925 yhdistyksen puheenjohtajana. Kansainvälisen eläinlääkärikongressin jäsen hän oli vuodesta 1938.[6]
Perhesuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kankaanpään vanhemmat olivat ratsutilallinen Karl Emil Kankaanpää ja Marjaana Ahlfors. Vuonna 1902 hän meni naimisiin Tyyne Anna Elin Maunulan kanssa. Avioliitto päättyi eroon vuonna 1933. Toisen avioliiton Väinö Kankaanpää solmi vuonna 1947 Saimi Eliina Turusen kanssa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Oksanen, Aili: Oppi Euroopasta, työ Suomessa. Suomalaisten eläinlääkäreiden ulkomainen opiskelu ja saavutukset. Suomen historian tutkielma lisensiaattiseminaarissa. Toim. Anneli Mäkelä-Alitalo. Vetcare Oy, Jyväskylä 2008.
- Suomen eläinlääkärien nimikirja vuosilta 1843–1942. Suomen eläinlääkäriyhdistys, Helsinki 1942.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
