Käyttäjä:Dionne Jinn
|
Tämä käyttäjä on nykyään useammin tavoitettavissa Jedipedian puolelta.
Dionne Jinn -nimen taustalla on eräs Tähtien Sota aiheinen roolipeli, jota emme kavereiden kanssa koskaan sitten tulleetkaan pelanneeksi. Hahmoni oli pelissä tarkoitus olla Qui-Gon Jinnin veljentytär, joka seuraa setänsä jäljissä tietä jediksi. En tiedä, mitä hänelle lopulta olisi tapahtunut, sillä kuten sanottu peliä ei milloinkaan edes aloitettu.
Jostakin syystä nimi Dionne Jinn vain jäi minulle käyttöön yleisenä "lempinimenä", jolla yleisimmin esittäydyn, jos en halua kertoa oikeata nimeäni, kuten välillä roolipelatessa tapahtuu. Voin sanoa melkein varmasti, että minä olen ainoa, joka käyttää Dionne Jinn peitenimeä, ellei sitten joku röyhkimys koeta sitä minulta tahrata.
Tähän mennessä peitenimi on kuitenkin palvellut oikein hyvin! Itse asiassa käytän samaa nimeä myös englanninkielisessä wikissä, wookieepediassa ja jedipediassa...
Tavoitteeni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pian kolmen vuoden ajan yksi vakaita pyrkimyksiäni on ollut saada italialaisen kirjailijan, Emilio Salgarin kirjoja julkaistavaksi suomeksi. Toistaiseksi olen kirjoittanut kustantajille turhaan, sillä Suomessa tuntemattoman ulkomaalaisen kirjailijan kirjoilla ei uskota olevan menekkiä. "Kirjat eivät sovi kustannusohjelmaan" on jo tutuksi käynyt selitys.
Mielestäni vastahakoisuus kirjojen julkaisemiseen on harmillinen, sillä viime vuosina merirosvot ovat olleet kovasti muodissa ja kirjat olisivat saattaneet kiinnostaa ihmisiä. Pian muotiin tulee jokin muu ja hyvä "markkinarako" jää käyttämättä.
Tiedän tämän kuulostavan myyntipuheelta, jollaisia wikipediassa ei kuuluisi pitää, mutta en osaa asiaa auttaakaan. Lupaan kuitenkin miettiä kaksi kertaa, mitä kirjoitan muualle. Pyrin myös pysymään asialinjalla kunhan saan aikaiseksi täydentää Salgaria ja Sandokania koskevia artikkeleita, ellei joku toinen sitten ehdi edelle.
Sain juuri kanadalaiselta ystävältäni kopion hänen kirjoittamastaan Salgari esittelystä. Hän on antanut minulle luvan käyttää kaikkea tekstissä olevaa tietoa parhaaksi katsomallani tavalla blogini tai wikipedian täydentämiseen. En tänä iltana (8.11.) jaksa enkä ehdi paneutua asiaan, mutta heti viikonloppuna aion ottaa kaiken hyödyn irti ja tuhertaa lisää tietoa Salgarista wikipediaan.
Aloittamiani artikkeleita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gregorian (Masters of Chant)
- I pirati della Malesia (Emilio Salgarin romaani)
- Kapteeni Blood (Rafael Sabatinin romaani)
- Kapteeni Grantin lapset (Jules Vernen romaani)
- Le due tigri (Emilio Salgarin romaani)
- Le tigri di Mompracem (Emilio Salgarin romaani)
- Merihaukka (Rafael Sabatinin romaani)
- Rafael Sabatini (kirjailija)
- Robur valloittaja (Jules Vernen romaani)
- Salaliitto (kirja) (Jules Vernen romaani)
- Salaperäinen saari (Jules Vernen romaani)
- Sandokan (Emilio Salgarin hahmo)
- Sati (intialainen uhriseremonia)
- Sukelluslaivalla maapallon ympäri (Jules Vernen romaani)
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b9/Papukaijamerkki.svg/100px-Papukaijamerkki.svg.png)
Tehokkaasta vandalismin torjunnasta käyttäjälle, joka palauttaa ylläpitäjääkin nopeammin:-) --albval 1. marraskuuta 2007 kello 10.21 (UTC)