Tyyne Pahkamäki
Tyyne Pahkamäki (25. maaliskuuta 1911 Korpilahti – 27. marraskuuta 2005 Korpilahti)[1] oli suomalainen kansanlaulaja. Pahkamäen ohjelmistoon kuului sekä kansanlauluja että itse sävellettyjä ja sanoitettuja kappaleita. Arkistoihin hänen laulamiaan lauluja on tallennettu sadoittain.[2] Lisäksi Pahkamäki testamenttasi lähes tuhannen laulun sanat sisältäneet vihkonsa Keski-Suomen museolle.[1]
Pahkamäelle myönnettiin mestarikansanlaulajan arvonimi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 1979. Vuonna 1984 julkaistiin hänen ohjelmistostaan koottu Kansanlaulajan kirja. Lisäksi Pahkamäen laulua voi kuulla muun muassa Jyväskylän seudun Kansanmusiikkiyhdistyksen äänitteillä Kotjämäkkää Jyväskylän seudulta ja Killerin jenkka.[3]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyyne Pahkamäki syntyi Korpilahdella 25. maaliskuuta 1911 Luhtakannan torppaan. Tuohon aikaan torpan vuokra maksettiin pääasiassa työllä. Pahkamäen kertoman mukaan koti oli köyhä, mutta puutetta ei tarvinnut kärsiä. Vuonna 1919 Pahkamäki aloitti “pienten koulun”, jota käytiin neljä viikkoa, ja keväällä 1921 hän aloitti yläkansakoulun oppilaana. Koulumatkan pituuden vuoksi Pahkamäki asui koululla opettajan suostumuksella. Hänen koulunkäyntinsä päättyi yläkansakoulun ensimmäisen luokan jälkeen opettajan muuttaessa pois paikkakunnalta.
Ensimmäisen kerran Pahkamäki meni naimisiin 19-vuotiaana kotonaan pidetyissä “nurkkatansseissa” tapaamansa[2] Väinö Kallion[1] kanssa. Liitto kesti 16 vuotta ja sen päätyttyä Pahkamäestä tuli “neiti neljän lapsen kanssa”, kuten hän itse on tilannetta kuvannut.[2]
Toisen aviomiehensä, Taito Aaretti Pahkamäen kanssa Tyyne Pahkamäki meni naimisiin vuonna 1949. Toista puolisoaan hän on jälkeenpäin kuvaillut hyväksi isäpuoleksi ja elämänkumppaniksi. Pari asettui vuonna 1979 Jyväskylään asuttuaan ennen sitä Jyväskylän maalaiskunnan Nyrölässä, Lappeenrannassa sekä Jämsässä. Tyyne Pahkamäki jäi leskeksi vuonna 1981[2] ja muutti vuonna 1998 takaisin Korpilahdelle, jossa asui loppuelämänsä.[1]
Laulajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Musiikki oli osa Pahkamäen elämää lapsesta asti: äiti Lyyli Nieminen soitti kannelta ja lauloi, isä Juho Nieminen ja tämän kaksi veljeä soittivat vähärivisiä haitareita, ja Kalle-eno lauloi ja soitti harmonia. Enoltaan Tyyne Pahkamäki oppi lukuisia lauluja. Pahkamäen mukaan myös hänen veljensä Onni kuului 1920-luvulla seudun pelimannien parhaimmistoon.
Pahkamäki alkoi 1950-luvun alussa lähettää kansanperinnettä muun muassa Kansallismuseolle. Samoihin aikoihin hän alkoi myös itse tehdä runoja ja lauluja. Inspiraationsa hän sai usein istuskellessaan luonnon helmassa. Toisinaan laulu syntyi sanat, toisinaan sävel edellä. Joskus koko laulu syntyi niin vauhdikkaasti, että sanoja ylös kirjoittaessa tuli suorastaan kiire. Laulujen sävelet Pahkamäki tallensi laulamalla kasetille.
1970-luvulta eteenpäin Pahkamäki esiintyi kansanlaulajana ympäri maata erilaisissa kansanmusiikkitapahtumissa, radiossa ja televisiossa. Kansanlaulujen ja omien laulujensa lisäksi hänen ohjelmistoonsa kuuluivat keskisuomalaisen Matti Koskisen tekemät laulut sekä joitakin 20-luvun lauluja. Vuonna 1979 Pahkamäki sai Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla mestarikansanlaulajan arvonimen ensimmäisenä naisena[2] ja vuonna 1982 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.[1]
Arkistoäänitteitä Tyyne Pahkamäen laulusta löytyy muun muassa Tampereen kansanperinteen arkistosta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta ja Keski-Suomen kansansoittajien keräämästä nauhoitearkistosta,[2] jonka äänitteitä nykyään voi kuunnella Jyväskylän kaupunginkirjastossa.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Pekkarinen, Eerikki: Tyyne Pahkamäki Helsingin Sanomat. 27.11.2005. Viitattu 5.3.2020.
- ↑ a b c d e f Mäkelä, Voitto (toim.): Kansanlaulajan kirja. Helsinki: Musiikki Fazer Musik, 1984. ISBN 951-757-127-5. (suomeksi)
- ↑ Kolehmainen, Ilkka (toim.): Mestaripelimannit, s. 139-142. Kansanmusiikki-instituutti ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kannatusyhdistys r.y., 1992. ISBN 951-9268-19-7.
- ↑ Kalmari, Katariina: Keski-Suomen kansanmusiikkiyhdistys tänään. Kansanmusiikki, 2013, nro 4, s. 24. (suomeksi)
| ||||||||||
