Tykkimyssy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tykkimyssy keskimmäisellä kansantanssijalla.

Tykkimyssy eli koppamyssy on kovitettu ja kankaalla päällystetty naisten päähine, johon kuuluu taustarusetti ja pitsi, tai sitä vastaava kangassuikale.[1] Suomessa tykkimyssy kuuluu eräisiin länsisuomalaisiin ja suomenruotsalaisiin kansallispukuihin.[1][2] Tykkimyssy kuuluu myös virolaisiin kansallispukuihin[3][4] ja joihinkin Ruotsin kansallispukuihin.[5]

Kansallispukuun kuuluva tykkimyssy on aikuisen päähine ja nauha tai nauhat ovat tyttöjen päähine. Jos tykkimyssyä ei ole tai sitä ei halua käyttää, päähineen voi jättää pois.[6] Tykkimyssy puetaan pitkistä hiuksista kootun nutturan päälle tai yläpuolelle. Sen päällä voidaan käyttää ulkona huivia.[7]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tykkimyssyn malli perustuu Euroopassa 1700-luvun alussa muodissa olleeseen pehmeään myssyyn, jossa uskotaan olleen erillinen pitsireunainen alusmyssy. 1700-luvun puolivälissä myssyn paperilla kovitettu muunnos oli levinnyt Ruotsi-Suomen porvaris- ja pappisrouvien sekä varakkaiden talojen emäntien pyhäpukimeksi. Myssyn etureuna leikattiin pyöreäksi ja keskeltä lovetuksi herttakuvion muotoa jäljitellen. Myssy päällystettiin kuviollisella arvokankaalla, ja kankaasta tehtiin taakse myös koristerusetti. Myssyn kangas saatettiin myös kirjailla. Päälaelle myssyn etureunan alle kiinnitettiin leveä nyplätty pitsi.[8] Myssyn mentyä pois muodista ylempien säätyjen keskuudesta se siirtyi palvelusväen ja alempien säätyjen naisten käyttöön.[9]

Tykkimyssy syrjäytti kansanpukujen kanssa aiemmin käytetyt tanun ja hunnun.[10] Tykkimyssyä käytettiin 1800-luvun puoliväliin saakka, Kymenlaaksossa pienennettynä versiona vielä 1900-luvun alussa. Vaikka koppamyssyt olivat aikanaan aviovaimojen päähineitä, 1800-luvun loppupuolella tuli moni paikoin tavaksi, että niitä käyttivät kirkko- ja juhlapäähineenä myös rippikoulun käyneet neidot.[11] Tätä nuoremmat tytöt käyttivät silkkinauhaa.[6] Tykkimyssy ei missään vaiheessa levinnyt käyttöön Karjalankannaksella.[8][12]

Tykkimyssyn osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiskohta Albert Edelfeltin maalauksesta Ristiäissaatto (1880).

Tykkimyssyn pohjana on paperikerroksista liiman tai liisterin avulla kovitettu pyöreäkupuinen koppa, joka pehmustetaan ennen päällystämistä. Päällinen ommellaan yleensä kahdesta silkkikankaan palasta ja sauma sijoitetaan keskelle. Kopan muoto ja koko, päällisen väri, kuosi ja mahdollinen kirjonta vaihtelevat alueittain. Koristelu on symmetristä kopan molemmin puolin, aiheina ovat tyylitellyt kukat, niiden varret ja lehdet erilaisina variaatioina.[13] Kirjonta voi olla yksi- tai moniväristä ja myssyistä löytyy ainakin pisto- helmi- ja paljettikirjontaa sekä niiden yhdistelmiä. Yksivärisiä ja kirjailemattomia ovat olleet esimerkiksi suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan ja Etelä-Savon koppamyssyt, mutta kankaana on käytetty kuviolliseksi kudottua silkkiä.[14]

Myssyn muut osat ovat takarusetti ja tykki myssyn edessä.[15][16] Rusetti valmistetaan silkkikankaasta tai -nauhasta ja sen leveys, samoin kuin valmiin koristeen koko voi vaihdella melkoisesti. Rusetti kiinnitetään kopan taakse sen alareunaan ja on mahdollisesti jäännös varhaisempien myssyissä olleista kiinnitysnauhoista.[17] Ruotsiksi koppamyssy onkin nimeltään bindmössa (binda = sitoa, solmia).

Koppamyssyyn kuuluu myös tykki, eli kangaskaitale, johon voidaan kiinnittää pitsi, pitsimäiseksi kudottu tai tiheästi poimutettu kangas.[15] Tykin osat voidaan kiinnittää erilliseen kangaskappaleeseen ja sen etureuna muotoillaan samoin kuin kopan etureuna.[18] Tykki puetaan kopan alle ja sitä onkin nimitetty myös esimerkiksi otsavaatteeksi tai myssynaluseksi.[19] Tykkipitseistä hienoimpia ovat olleet leveät, ohuesta langasta nyplätyt raumanpitsit.[20] Tykin materiaali ja koristelu vaihtelevat kansallispuvusta toiseen. Käyttöä varten tykki tärkätään sopivan muotoisen alustan päällä kaarevaksi. Tavoitteena on, että tykki asettuu sileästi hiusten päälle.[7] [21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kaukonen s. 64.
  2. Folkdräkter - Dräktbyrå - Brage draktbyra.brage.fi. Viitattu 4.3.2020.
  3. Kansanpuvut Viron kansallismuseo. Viitattu 17.5.2007.
  4. Kansanpuvut 1999. Eesti Rahva Muuseum. Viitattu 17.5.2007.
  5. Sveriges folkdräkter www.sverigesfolkdrakter.se. Viitattu 7.3.2020.
  6. a b Kysytyt / Vastatut 2005. Suomen käsityön museo. Viitattu 17.5.2007.
  7. a b Kansallispukuun pukeutuminen Käsityön museo. 30.8.2018. Viitattu 4.3.2020.
  8. a b Lönnqvist s. 53.
  9. Lönnqvist s. 54.
  10. Kauppinen, Siru: Kansallispuvut ja kansanpuvut 22.10.2006. Siru Kauppinen. Viitattu 17.5.2007.
  11. Kaukonen s. 75.
  12. Headgear in women's lives 2005. University of Art and Design Helsinki: Virtual University. Viitattu 17.5.2007.
  13. Kaukonen s. 65-66.
  14. Kaukonen s. 66.
  15. a b Suomalaiset kansallispuvut. Sanasto 2004. Suomen käsityön museo / Suomen kansallispukukeskus. Viitattu 4.3.2020.
  16. Naiset ja huivi Pyhtään kotiseutumuseo. Viitattu 17.5.2007.
  17. Kaukonen s. 67 ja 74.
  18. Kaukonen s. 74 ja 85 (kuva 122).
  19. Kaukonen s. 73.
  20. Tykkimyssyjen kausi – raumanpitsin kukoistusaika Rauman museo. Viitattu 17.5.2007.
  21. Kvinnodräkten - Dräktbyrå - Brage draktbyra.brage.webbhuset.fi. Viitattu 4.3.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]