Tuukka Taponen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuukka Taponen
Henkilötiedot
Syntynyt26. lokakuuta 2006 (ikä 17)
Lohja
Kansalaisuus  Suomi
Moottoriurheilija
Karting
Tallit Tony Kart Racing Team, Suomessa Kohtala Sports

Tuukka Taponen (s. 26. lokakuuta 2006 Lohja[1]) on suomalainen autourheilija ja karting-sarjan ensimmäinen suomalainen maailmanmestari. Kaudella 2023 hän ajoi Lähi-idän ja Italian Formula 4 -sarjoissa Prema-tallissa.[2] Taposta pidetään potentiaalisena seuraavana suomalaisena Formula 1 -kuskina.[3][4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taponen aloitti kilpa-autoilijan uransa kartingilla jo 2-vuotiaana, vuonna 2008. Hän on ajanut Suomessa vuodesta 2018 lähtien Kohtala Sports -tiimissä ja Flying Finn Academy -maajoukkueessa vuodesta 2019 lähtien.

Taponen teki suomalaista autourheiluhistoriaa, kun hän voitti ensimmäisenä suomalaisena kartingin MM-kultaa vuonna 2021, ollessaan 15-vuotias.[5] Aiemmin kolmen parhaan joukkoon kartingissa on yltänyt Taposen lisäksi viisi suomalaista. Taponen oli vuoden 2021 lokakuussa antamassa näyttöjä F1-tiimi Ferrarille päästäkseen mukaan heidän junioriakatemiaansa, josta ovat nousseet formula 1 -sarjaan muun muassa Mick Schumacher ja Charles Leclerc.[6] Taponen valittiin Ferrarin junioriakatemiaan vuoden 2022 marraskuussa.[7] Taposen tavoitteena on ajaa Formula 4 -kaudesta 2023 eteenpäin Formula 3- ja Formula 2 -sarjoja ja edetä sitä kautta kohti Formula 1 -sarjaa.

Taponen teki debyyttinsä avopyöräisissä, ajaen Formula Academy Finland -sarjaa Koiranen Kemppi Motorsport -tallissa vuonna 2021. Hän saavutti seuraavana vuonna viisi voittoa, kaksi paalupaikkaa ja kymmenen palkintokorokesijaa sijoittuen sarjassa kuudenneksi.lähde?

Taponen sijoittui helmikuussa 2023 päättyneessä Lähi-idän Formula 4 -sarjassa toiseksi. Taponen voitti sarjassa neljä kilpailua. Lisäksi hän ajoi neljä kertaa toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi. Taponen oli sarjan paras tulokaskuljettaja.[8] Taponen ajoi Prema-tallissa, jossa ajoi myös Red Bullin akatemian ja McLarenin akatemian kuljettajia.[9]

Taponen kilpailee kaudella 2024 Lähi-idän ja Euroopan Formula Regional -sarjoissa R-Ace GP:n tallissa ja on osa Ferrarin junioriakatemiaa myös vuonna 2024.[10] R-Ace GP -tallissa ajava Taponen voitti Formula Regionalin Lähi-idän mestaruuden Dubain osakilpailussa ajamalla paalupaikalta voittoon. Taponen jatkaa kilpailua Formula Regionalin Euroopan sarjassa.[11][12][13]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2017: Suomen mestaruus Raket 95 -luokassa, Kartingliiton Vuoden Junior-kuljettaja
  • 2018: SM 3. kartingissa, AKK:n Vuoden Junior-kuljettaja
  • 2019: Suomen mestaruus kartingissa, EM 4. kartingissa
  • 2020: Kartingin MM-hopeaa
  • 2021: Kartingin maailmanmestaruus
  • 2022: Kartingin MM-hopeaa
  • 2023: F4 UAE sarjan hopeaa, sarjan tulokasmestaruuden voitto
  • 2024: Formula Regional Lähi-idän mestaruus, sarjan tulokasmestaruuden voitto

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuukka Taponen ferrari.com. Viitattu 10.5.2023. (englanniksi)
  2. F1-lupaus Tuukka Taponen sai paikan huipputiimistä www.iltalehti.fi. Viitattu 15.1.2023.
  3. Murtovarkaat Tuukka Taposen huolena Maranellossa – Ferrarin tarjoamassa huoneessa luksus kaukana www.iltalehti.fi. Viitattu 6.5.2023.
  4. Tuukka Taponen tykitti voittoon! Kisan alussa nähtiin raju kolari www.iltalehti.fi. Viitattu 6.5.2023.
  5. Formulalupaus Tuukka Taponen teki historiaa – kartingin MM-kultaa ylivoimaisella suorituksella mtvuutiset.fi. 31.10.2021. Viitattu 1.11.2021.
  6. Suomalaislupaus kutkuttavassa tilanteessa Maranellossa – lähellä päästä Ferrarin F1-kuskiakatemiaan mtvuutiset.fi. 13.10.2021. Viitattu 1.11.2021.
  7. Ferrari palkkasi suomalaiskuskin – nuorelta F1-toivolta hätkähdyttävän kypsää puhetta www.iltalehti.fi. Viitattu 19.12.2022.
  8. Tuukka Taposen mestaruustaisto päättyi tylysti – Tallikaveri varmisti tittelin kolaamalla suomalaisen ulos www.iltalehti.fi. Viitattu 19.2.2023.
  9. Joel Sippola: Superlupaus Tuukka Taponen, 17, heräsi karuun todellisuuteen huipputallissa – sitten Kimi Räikkösen ex-pomo puuttui peliin yle.fi. 25.1.2024. Viitattu 13.2.2024.
  10. Formulalupaus Tuukka Taponen, 17, siirtyy huipputalliin! Mahtiuutinen Ferrarista www.iltalehti.fi. Viitattu 7.12.2023.
  11. Jussi Vainikka: Tuukka Taponen voitti Formula Regional -sarjan mestaruuden yle.fi. 17.2.2024. Viitattu 17.2.2024.
  12. Joel Sippola: Tuukka Taponen loisti jälleen – ajoi kakkoseksi yle.fi. 9.2.2024. Viitattu 9.2.2024.
  13. Alejandro Alonso Lopez: Tuukka Taponen controls race three to extend FRME points lead formulascout.com. 10.2.2024. Viitattu 11.2.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]