Tuomas Alatalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuomas Juhani Alatalo (27. syyskuuta 1977 Helsinki10. marraskuuta 2021 Espoo)[1] oli vaikeasti CP- ja puhevammainen mies, joka nousi julkisuuteen vuonna 1999 hänen kirjoittamakseen väitetyllä kirjalla Olen ja saan sanoa (WSOY).  Hänen nimissään julkaistu toinen teos Olen unieni vallaton valtias (Basam Books, 2020) koostuu runoista, joita Alatalon väitetään kirjoittaneen yhdeksän eri avustajan kanssa kahdenkymmenen vuoden aikana.  Alatalon väitetään kirjoittaneen fasilitoiduksi kommunikaatioksi (FC) kutsutun menetelmän avulla. Hänen väitettiin opiskelleen Timo Montosen ja Oriveden opiston kirjoittajakursseilla, Risto Ahdin runokursseilla sekä Kriittisessä korkeakoulussa 2005-07.[2]

Alatalon kirjoitustaidosta käyty väittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvun alussa käytiin keskustelua, kirjoittiko Alatalo itse vai tuottivatko tekstin hänen avustajansa. Väittely Alatalon kirjoitustaidosta nivoutui fasilitoinnista käytyyn debattiin. Useat Alatalon kirjoitustaidon epäilijät vastustivat fasilitaatiota kokonaisuudessaan.[3][4]  Väittely alkoi erityispedagogiikan professorin Eija Kärnän ja kielitieteen professorin Jussi Niemen esiteltyä Alatalon tapauksen julkaisussa Mental Detardation vuonna 2002, minkä jälkeen erityispedagogiikan professori Timo Saloviita ja tutkija Heikki Sariola kyseenalaistivat väitteen, että Alatalo kirjoittaisi itse.[5]

Alatalon kirjoitustaitoa epäileviä argumentteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saloviita esitti "seitsemän vahvaa perustelua" sen puolesta, että Alatalo ei kirjoittanut itse vaan tekstit tuotti fasilitoija, useimmin Alatalon äiti, ja että hän teki sen ymmärtämättä itse tuottavansa tekstiä poikansa puolesta. Vahvimmaksi argumentikseen Saloviita mainitsi, että Alatalo ei kyennyt tuottamaan tekstiä videoista, jotka hän näki mutta jota avustanut äiti ei ollut nähnyt. Aineistonaan Saloviita käytti Alatalon esikoisteoksen ja lehtiartikkelin lisäksi Alataloa käsitellyttä jaksoa Inhimillinen tekijä-tv-ohjelmasta.  Saloviidan muita argumentteja olivat, että Alatalo ei voinut olla kirjoittaja, koska hän käyttäytyi kuten älyllisesti vaikeavammainen, hän ei osannut lukea, hänen tekstinsä olivat ristiriidassa hänen muun kommunikaationsa kanssa, hän väitti muistavansa asioita hyvin varhaisesta vauvaiästä mutta ei tiennyt asioita, joita avustaja ei tiennyt, hän katsoi vain satunnaisesti näppäimistöä kirjoittaessaan yhdellä sormella ja avustaja katsoi näppäimistöä kirjoittamisen aikana.[5] Alatalon kirjoitustaitoa epäileviä kantoja esittivät myös lastenneurologian linjajohtaja Hannu Heiskala[6], sosiaalipolitiikan professori J. P. Roos[5] ja CP-lehden toimittaja Sini Pälikkö.[7]  Fasilitoinnin toimivuudesta ei ole tieteellistä näyttöä, ja useat organisaatiot ovat lakanneet käyttämästä sitä.[8] Timo Saloviita kritisoi, että Alataloa esitelleessä tv-ohjelmassa ei esitetty yhtään autenttista näytettä fasilitoinnista. Saloviidan mukaan Alatalo jätettiin rimpuilemaan fasilitaatiota vastaan. [5]

Vuonna 2020 Youtubessa ja Aamulehdessä julkaistiin uutta videomateriaalia Alatalon kirjoittamisesta.[9][8][10] Timo Saloviidan mukaan videomateriaali todisti ettei Alatalo kirjoittanut itse: avustaja ohjasi Tuomaksen kättä samalla kun Alatalo itse katseli ympärille ja taakseen.[11] Saloviidan mukaan kirjoittaminen ilmasta käsin katsomatta näppäimistöä on mahdotonta.[11]

Alatalon kirjoitustaitoa puolustavia argumentteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alatalon nimissä vuonna 2017 julkaistussa yleisönosastokirjoituksessa väitetään, että Alatalo oli ollut seurannassa Jorvin sairaalan erityissairaanhoidon neuro­logisella osastolla, tavannut neurologinsa vuosittain ja hänen kuntoutussuunnitelmassaan todettiin, että kirjoittaminen auttoi häntä pysymään tervejärkisenä.[12]  Alatalon kirjoitustaitoa julkisuudessa puolustivat lastenpsykiatri Jari Sinkkonen[13], runoilijat Risto Ahti[8] ja Jyrki Kiiskinen[5] sekä kirjailijat Jukka Parkkinen[14] ja Timo Montonen[15].  Lisäksi kirjailijat Mikko Rimminen ja Tommi Parkko osoittivat luottamuksensa Alatalon opettajina.[8] Yksi puolustajien argumentti oli, että he olivat henkilökohtaisesti viettäneet runsaasti aikaa Alatalon kanssa eikä heillä ollut syytä kyseenalaistaa tämän kirjoitustaitoa tai älykkyyttä.[15][8]  Yksikään Alatalon kirjoitustaitoa julkisesti epäillyt henkilö ei ollut tavannut Alataloa[8], joten heidän käsityksensä perustuivat vain vähäisessä määrin empiiriseen tarkasteluun. Lisäksi esitettiin argumentti, että runoteoksensa kirjoittamisessa Alataloa oli avustanut yhdeksän henkilöä kahdenkymmenen vuoden aikana.[8][15]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuomas Alatalo, Olen ja saan sanoa (toim. J. Parkkinen). (WSOY, 1999)
  • Tuomas Alatalo, Olen unieni vallaton valtias (Basam Books, 2020)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 23.1.2022, s. C 13
  2. Tuomas Alatalo Espoon Kirjailijat ry. Viitattu 23.10.2021.
  3. Julkaisut Saloviita Timo Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta. Viitattu 18.10.2020.
  4. Hannu Heiskala: Miksi vaikeavammaisia lapsia kuntoutetaan? duodecimlehti.fi.
  5. a b c d e Tuomas Alatalon tapaus www.skepsis.fi. Viitattu 18.10.2020.
  6. Suomalaisdokumentti esittelee tiedeyhteisön torjumaa tapaa avustaa ja tulkita autisteja – neurologien mukaan fasilitointi voi olla jopa haitallista HS 21.2.2017
  7. Sini Pälikkö: CP-lehti, numero 5/1999, 1999. Suomen CP-liitto ry.
  8. a b c d e f g Tuomas Alatalon väitetään tehneen lähes käsittämättömän ihmeen – Toimittaja Matti Kuusela tapasi vaikeasti vammaisen miehen ja hämmästyi täydellisesti (Aamulehti 18.10.2020) www.aamulehti.fi. Viitattu 18.10.2020.
  9. Youtube-video Alatalon kirjoittamistilanteessa youtube.com. Viitattu 10-18-2020.
  10. Youtube-video - Tuomas kirjoittaa lisää youtube.com. Viitattu 17.11.2020.
  11. a b Saloviita, Timo: Tuomas Alatalo "kirjoittaa" taas. Skeptikko, 4/2020. Skepsis ry. Artikkelin verkkoversio.
  12. Alatalon vastine HS:n artikkeliin HS mielipide 7.3.2017.
  13. IS 7.11.2003
  14. IS 6.3.2003
  15. a b c Kirjailija Timo Montosen juttu Alatalosta timomontonen.jimdofree.com. Viitattu 18.10.2020. (englanniksi)