J. P. Roos
Jeja-Pekka Roos (s. 30. huhtikuuta 1945 Helsinki) on suomalainen yhteiskuntatieteilijä ja -keskustelija, joka toimi Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina ja apulaisprofessorina vuosina 1971–2013. Joensuun korkeakoulun apulaisprofessorina hän toimi 1974–78. Roosin tutkimusaiheita ovat olleet suunnittelu, elämäntapa, elämäkerrat, matkapuhelimet, elämänpolitiikka, sukupolvet sekä hyvinvointi ja hyvinvointitutkimus, jonka alalta hän laati väitöskirjansa (Welfare Theory and Social Policy) vuonna 1973. Lisäksi hän on osallistunut välillä hyvinkin kriittisesti keskusteluun muun muassa arkkitehtuurista, liikenteestä, kurjuudesta, intellektuelleista, psykoanalyysista ja lastensuojelusta.
Tutkijanura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roos on suomentanut Pierre Bourdieun ensimmäisen suomeksi ilmestyneen teoksen Sosiologian kysymyksiä ja muutenkin edesauttanut Bourdieun käsitteiden levittämiseen suomalaisessa sosiologiassa. Hän on julkaissut noin 250 tieteellistä artikkelia ja kirjaa. Hänen tunnetuin teoksensa on 1987 ilmestynyt Suomalainen elämä, jossa esitetään kuuluisa sukupolvijaottelu: sotien ja pulan, jälleenrakennuksen ja nousun, suuren murroksen ja lähiöiden sukupolviin. Muita tärkeitä teoksia ovat olleet hänen väitöskirjansa Welfare Theory and Social Policy (1973) sekä Elämänpolitiikka (1998), Vanhemmat ja lapset (1997) ja Miehen elämää (1994). Viime vuosina Roos on jakanut aikansa varsinaisen akateemisen tutkimuksen (sukupolvet, suuret ikäluokat) ja yhteiskunnallisen debatin välillä. Hän on julkaissut jälkimmäiseltä aihealalta muun muassa Huostaanottokirjan (2004) ja Käräjäoikeuskäsikirjan (2006). Hän on perehtynyt evoluutiopsykologiaan ja toiminut Darwin-seuran puheenjohtajana. Hän oli myös Euroopan Sosiologiliiton (ESA) puheenjohtaja 1990-luvulla.
Aleksis Kiven Seura myönsi J. P. Roosille Eskon puumerkki -palkinnon 2009.[1]
Poliittinen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roos oli 1970–80-luvulla Suomen kommunistisen puolueen jäsen. Hän on kertonut tuolloin muun muassa hyväksyneensä Tšekkoslovakian miehityksen.[2] Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Roos on vaikuttanut Vihreissä ja Vasemmistoliitossa. Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa Roos oli sitoutumattomana ehdokkaana Vihreiden listalla.[3] Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Roos oli Vasemmistoliiton ehdokas.[4] Vuoden 2012 vaaleissa hän on ehdokkaana Helsingissä Vasemmistoliiton listalla. 2015 hän allekirjoitti Paavo Väyrysen kansalaisaloitteen Suomen EMUsta eroamiseen liittyen. [5]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roos on kirjoittanut myös vuonna 1993 ilmestyneen juoksuharrastusta käsittelevän kirjan Maratonmiehen elämä. Hänellä on kaksi lasta edellisestä avioliitostaan Barbara Roosin (1946–2019[6]) ja kolme lasta nykyisestä avioliitostaan Anna Rotkirchin kanssa.
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sosiaalipolitiikka ja hyvinvointisuunnittelu Neuvostoliitossa. Helsinki: Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-094-9
- Suomalainen elämä: Tutkimus tavallisten suomalaisten elämäkerroista. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1987. ISBN 951-717-478-0
- Roos, J. P. & Hoikkala, Tommi (toim.): Elämänpolitiikka. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-732-3
- Purhonen, Semi & Hoikkala, Tommi & Roos, J. P.: Kenen sukupolveen kuulut? Suurten ikäluokkien tarina. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-063-3
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Eskon puumerkin saajat Aleksis Kiven Seura. Viitattu 13.10.2016.
- ↑ http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/Missaheovatnyt.htm
- ↑ 921 Roos J-P Kunnallisvaalikone 2004. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.12.2008.
- ↑ Helsinki – Ehdokkaat vertauslukujärjestyksessä 30.10.2008. Yleisradio (Web Archive 2008). Arkistoitu 29.10.2008. Viitattu 13.12.2008.
- ↑ http://slate.kapsi.fi/Euroaanestysaloite.html
- ↑ Airaksinen, Pirjo: Nekrolog: Barbara Roos-Palotie. Hufvudstadsbladet, 10.2.2019, s. 43.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- J. P. Roosin kotisivut.
- J. P. Roosin blogi.
- Roos, J. P. hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| ||||||||||||||
