Tulisuudelma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tulisuudelma (El Choclo) on argentiinalaisen Angel Villoldon 1900-luvun taitteessa säveltämä ja sanoittama tango. Sen suomenkielinen teksti on Kullervon, ja se alkaa sanoilla ”Sun tulisuudelmasi tähden aatos entää...”[1]. Laulua pidetään yhtenä varhaisimmista argentiinalaisista tangoista[2].

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”El Choclon” arvellaan sävelletyn 1898, ja sen ensiesityksen tiedetään tapahtuneen vuonna 1903 eräässä kahvilassa Buenos Airesissa. Kappaleen nimi tarkoittaa suomeksi maissintähkää, ja säveltäjän sisaren mukaan se tarkoittaa muuatta paikallista kovaotteista sutenööriä, joka oli saanut lempinimensä kullankeltaisista hiuksistaan. Lauluteksti oli alun perin humoristinen ja katuelämästä kertova, kuten muissakin varhaisissa tangoissa[2]. Lauluntekijä Villoldo täydensi omaa sanoitustaan myöhemmin. Vuonna 1930 lauluun teki uuden sanoituksen Marambio Catán ja vuonna 1947 Enrique Santos Discépolo, jonka teksti nousi sittemmin suosituimmaksi laulun espanjankielisissä levytyksissä.

Englanniksi laulun on levyttänyt nimellä ”Kiss of Fire” muun muassa Louis Armstrong vuonna 1955.[3]

”Tulisuudelma” Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulun levyttivät suomeksi ensimmäisenä Rita Elmgren ja toisena Olavi Virta ja Metro-tytöt, molemmat vuonna 1953.[4][1] Muita suomalaislevyttäjiä ovat Eino Grön (1963), Eero Savolainen (1974), Väinö Lehtinen (1978), Erkki Junkkarinen (1979), Reijo Taipale (1990), Tarja Ylitalo (1990) ja Tapani Kansa (1999). Instrumentaaliversioita ”Tulisuudelmasta” ovat levyttäneet muiden muassa Esko Könönen (1961), Reijo Lehtovirta (1973) ja Francis Goya (1993).[5]

Kappaleen mukaan ovat nimensä saaneet muun muassa Hotelli Vantaan tanssiravintola Tulisuudelma ja MTV:n 1990-luvun alussa televisioima Tulisuudelma-tanssiorkesterikilpailu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b ”Tulisuudelma”, Suuri toivelaulukirja 3, s. 229. Toim. Aapeli Vuoristo, 2. painos. Musiikki-Fazer, Suuri suomalainen kirjakerho, 1980.
  2. a b Denniston, Christine: A Brief Introduction to the History of Tango Music Total Tango -sivusto. Viitattu 12.6.2018. (englanniksi)
  3. Selles, Roberto: El choclo - "El choclo" and its curious adaptation into English Todo Tango -sivusto. Viitattu 12.6.2018.
  4. Hiihtola, Pasi: Muistojen bulevardi: Tulisuudelma Yle Areena. 16.10.2014. Viitattu 12.6.2018.
  5. Hakutulos kappaleelle Tulisuudelma Suomen äänitearkisto ry. Arkistoitu 12.6.2018. Viitattu 12.6.2018.