Toto Wolff

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toto Wolff vuonna 2014.

Torger Christian ”Toto” Wolff (s. 12. tammikuuta 1972 Wien, Itävalta) on itävaltalainen sijoittaja, entinen autourheilija ja Mercedeksen‎ Formula 1 -tallin nykyinen tallipäälikkö.

Wolff kilpaili kuljettajanurallaan muun muassa Itävallan ja Saksan Formula Ford -sarjoissa. Hän voitti luokkansa vuoden 1994 Nürburgringin 24 tunnin ajossa. Hän perusti oman sijoitusyhtiön Marchfifteenin vuonna 1998.

Nykyisin Wolff omistaa yhdessä Formula 1:sten kaksinkertaisen maailmanmestarin Mika Häkkisen kanssa manageriyhtiön, joka toimii muun muassa Alexandre Prémat’n, Bruno Spenglerin ja Valtteri Bottaksen manageriyhtiönä. Wolff osti vuonna 2009 osan Williamsin F1-tallista. Hänet nimitettiin vuonna 2012 tallin moottoriurheilujohtajaksi. Tammikuussa 2013 Wolff siirtyi Williamsilta Mercedeksen moottoriurheilujohtajaksi. Hänen 15 prosentin omistuksensa Williamsista pysyi kuitenkin yhä. Vuonna 2014 Wolff myi ensin viiden prosentin osuuden Brad Hollingerille, helmikuussa 2015 toiset viisi prosenttia ja loput Williams omistuksensa hän myi maaliskuussa 2016lähde?. Nykyisin Wolff toimii Mercedeksen tallipäällikkönä.

Wolffin vaimo, kilpa-autoilija Susie Wolff (o.s. Stoddart), toimi vuodet 2012–2015 Williamsin F1-tallin testikuljettajana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksa Mercedes-AMG Petronas Motorsport

Tallipäälikkö:
Itävalta Toto Wolff

Kilpakuljettajat:
44. Yhdistynyt kuningaskunta Lewis Hamilton · 77. Suomi Valtteri Bottas

Testikuljettajat:
Ranska Esteban Ocon · Yhdistynyt kuningaskunta George Russell · Meksiko Esteban Gutiérrez · Belgia Stoffel Vandoorne

Formula 1 -autot:
W166 · MGP W01 · MGP W02 · F1 W03 · F1 W04 · F1 W05 Hybrid · F1 W06 Hybrid · F1 W07 Hybrid · F1 W08 EQ Power+ · F1 W09 EQ Power+ · F1 W10 EQ Power+

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.