Grimmin sadut

Grimmin satujen toisen painoksen kansilehti vuodelta 1819.

Grimmin sadut (saks. Kinder- und Hausmärchen) ovat saksalaisten Grimmin veljesten keräämä satukokoelma, jonka tunnetuimpia kertomuksia ovat Hannu ja Kerttu, Lumikki, Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo, Punahilkka ja Bremenin soittoniekat. Satukokoelman ensimmäinen laitos julkaistiin vuonna 1812 ja seitsemäs laitos vuonna 1857.

Sadut eivät ole veljesten kirjoittamia, vaan he ovat muokanneet niitä kansantarinoiden pohjalta. Alkuperäiset tarinat oli tarkoitettu aikuisille, ja ne olivat sisällöltään karkeita ja raakoja. Grimmin sadut ovat kuitenkin nykyään hyväksyttyä lasten kirjallisuutta laajasti eri kulttuureissa.

Grimmin satuja on tulkittu niin psykoanalyyttisesta, psykologisesta kuin yhteiskunnallisestakin näkökulmasta.

Historia

Satujen kerääminen

Veljekset Jacob (1785–1863) ja Wilhelm (1786–1859) Grimm kokosivat useita satukokoelmia aikansa kansansaduista. Grimmit keräsivät satuja pääosin sivistyneistön keskuudesta, jolloin niistä olivat jo hieman karsiutuneet karkeimmat kansansatujen piirteet. Alkuperäiset sadut käsittelivät muun muassa insestiä, seksiä ja väkivaltaa, ja ne oli suunnattu aikuisille lasten sijaan. Oletetaan, että Grimmin veljekset eivät muokanneet satuja moralismin tai säädyllisyyden vuoksi vaan saadakseen saduille laajemman yleisön. Ensimmäisen painoksen jälkeen satuja muutettiinkin palautteen perusteella. Lopullinen seitsemäs painos ilmestyi 1857.

Satujen muokkaus

Wilhelm Grimm karsi ja muokkasi saduista erityisesti seksuaalisuuteen viittaavia kohtauksia. Muokkauksesta huolimatta saduissa esiintyy kuitenkin runsaasti väkivaltaa lapsia kohtaan, kuten nälkään näännyttämistä, julmia rangaistuksia tai suoranaista hyväksikäyttöä. Esimerkiksi tuntemattomammaksi jääneessä Kädetön tyttö -sadussa mylläri myy vahingossa tyttärensä paholaiselle ja joutuu leikkaamaan tytön kädet estääkseen paholaista saamasta tyttöä haltuunsa. Tämä on ilmeisesti muokattu versiosta, jossa mylläri-isä haluaakin naida tyttärensä. Tyttö kuitenkin kieltäytyy, ja paholaismainen isä rankaisee tyttöä leikkaamalla tämän kädet ja rinnat irti. Grimmien versio erottelee isän ja paholaisen toisistaan, mutta sadussa on edelleen havaittavissa insesti-teemaa kuten myllärin ja tyttären keskustelussa:

»Mylläri: Lapseni, jollen hakkaa molempia käsiäsi poikki, niin paha vie minut mukanaan, ja tuskissani lupasin jo totella häntä. Autathan minua hädässäni ja anna anteeksi se paha, minkä sinulle teen.
Tyttö: Rakas isä, tee minulle mitä haluat, olen sinun lapsesi.»
(Suomennos Helmi Krohn.)

Seksuaalisuus on esillä myös Tähkäpäässä, jossa noita vangitsee tytön ovettomaan torniin ja kiipeää tämän luo tytön hiuksia pitkin samoin kuin paikalle sattunut prinssikin. Sadun lopussa prinssi saa lopulta tytön vaimokseen, mutta tälle on jostain ilmaantunut kaksoslapset. Grimmin viimeisessä versiossa lapsia ei aluksi ole eikä heidän ilmaantumista selvitetä. Ensimmäisessä painoksessa kuitenkin Tähkäpää tiedustelee viattomasti noidalta, miksi hänen vaatteensa ovat yhtäkkiä käyneet niin tiukoiksi, ja noita karkottaa tästä syystä paheellisen tytön tornista kauas metsään. Lapsien isä on siis ilmeisesti kuitenkin prinssi.

Grimmin veljekset huomasivat myös, että lasten oli helpompi hyväksyä ajatus pahasta äitipuolesta kuin julmasta äidistä, ja siksi satujen alkuperäiset äitihahmot onkin muutettu äitipuoliksi. Aikuiset saattoivat vielä hyväksyä sen, että Lumikilla oli karmea äiti tai että Hannun ja Kertun äiti tietoisesti vei heidät noidan uhreiksi. Vielä ensimmäisessä painoksessa nämä hahmot olivat äitejä, mutta uudempien painosten myötä heistä tuli äitipuolia.

Tulkinta

Suomalaisen satujen tutkijan Hilkka Ylösen mukaan satujen ensisijainen tehtävä on ilahduttaa lukijaa. Ne voivat olla keino kohdata ahdistavia asioita, mutta ennen kaikkea ne rohkaisevat, lohduttavat ja antavat aihetta iloon. Hänen mukaansa satujen vertauskuvallisuus tekee niiden sanomasta erilaista lukijansa mukaan. Yksinäiselle lapselle Tuhkimo voi tuoda toivoa ystävistä, kun taas toiselle lapselle se puhuu erilaisesta kauneuskäsitteestä. Satu on loputtoman monitahoinen kuvitteellinen maailma hyvin eri-ikäisille ja -oloisille lukijoille lapsista aikuisiin.

Psykoanalyyttisia tulkintoja

Sigmund Freudin kehittämän psykoanalyysin vaikutuksesta myös satuja alettiin tulkita syvyyspsykologisesti. Freud itse tarkasteli Tittelintuure-aiheen esiintymistä erään potilaansa unessa. Satuja tutkinut Bruno Bettelheim (kirjassaan Satujen lumous, merkitys ja arvo) kuuluu Freudin seuraajiin. Hänen mukaansa satujen merkitys on juuri niiden seksuaalisissa vivahteissa, ja niiden avulla lapsi voi käsitellä peniskateutta, oidipaalisuutta tai tiedostumattomia sukurutsausyllykkeitä. Siinä missä Grimmin veljekset pyrkivät karsimaan saduista seksuaalisuutta, on Bettelheim koettanut paljastaa symbolisia seksuaalisia merkityksiä esiin pienistäkin yksityiskohdista. Esimerkiksi kun Prinsessa Ruususen sormesta valuu värttinän piston vuoksi verta, sillä on yhteys menstruaatioon. Punahilkka taas kertoo Bettelheimin mukaan symbolisesti siitä, kuinka murrosikä saattaa tytöt oidipaalisten ristiriitojen vaaraan. Satu toimisi siis seksuaalisen kehityksen ja sen ongelmien ratkaisuavaimena. Bettelheimia on kritisoitu näistä tulkinnoista ja on todettu, että pienet lapset tuskin ymmärtävät kertomusten seksuaalista pohjavirettä, vaikka aikuiset sen tunnistaisivat.

Psykologinen näkökulma

Psykologista näkökulmaa edustavat tulkinnat (mm. Sheldon Cashdan) korostavat satujen merkitystä lapsen itsetunnon kehittymiselle. Saduissa käydään läpi erilaisia heikkouksia ja sitä, kuinka näiden heikkouksien valtaan joutuneiden käy. Esimerkiksi Lumikissa sekä Lumikin että pahan äitipuolen heikkoutena on turhamaisuus, ja Tuhkimon sisarpuolten heikkous taas on pahansuopuus ja kateus. Sadut ovat varoittavia tarinoita, mutta ne auttavat myös käymään läpi pelkoja, kuten hylkäämisen pelkoa. Lasten hylkääminen esiintyy eri muodoissa useissa Grimmin saduissa, kuten Hannussa ja Kertussa ja Lumikissa.

Yhteiskunnallinen merkitys

Grimmin veljesten keräämät sadut kertovat myös aikansa yhteiskunnasta, vaikka jälkikäteen ne ovatkin saaneet huonon maineen väkivaltansa ja pornografian johdosta. Veljesten muokkaukset tukivat kuitenkin myös yhteiskunnallisia tavoitteita. Punahilkan aiemmissa muodoissa tyttö syö isoäitinsä lihaa vahingossa, riisuutuu sitten houkuttelevasti suden edessä ja pakenee lopulta paikalta nokkeluutensa ansiosta. Grimmit muokkasivat sadusta kuitenkin opettavaisen version, jossa Punahilkka ei kuuntele vanhempiensa hyviä neuvoja vaan puhuu vieraalle sudelle ja asettaa siten itsensä vaaraan, josta lopulta selviää puunhakkaajan avulla. 1800-luvun yhteiskunnassa nuoret naiset pyrittiin kasvattamaan alistuviksi eikä omapäisiksi tai nokkeliksi. Aikansa kriitikoita sadut eivät silti aina miellyttäneet. Luokkayhteiskuntaa vastaan soti muun muassa se, että Grimmin saduissa alemman luokan edustaja, kuten talonpoika tai piikatyttö, saattoi saada puolisokseen prinssin tai prinsessan.

Nykyäänkin useiden lastenkirjojen ja satujen taustalla on ajatus poliittisesta korrektiudesta. Uutta kirjallisuutta tuotetaan ja vanhoja tarinoita muokataan, jotta ne vastaisivat aikamme yhteiskunnallisia tarpeita. Nyt kirjat ja sadut ajavat esimerkiksi naisten ja miesten välistä tasa-arvoa.

Katso myös

• Luettelo Grimmin saduista
• Grimm's manga

Lähteet

• Bengtson, Niklas: Grimmin sadut ja seksi. Tyyris Tyllerö, 1992, nro 1, s. 13−15. Espoo: Cultura. ISSN 0356-8938.
• Freud, Sigmund: ”Satuaineksia unissa”, Kirjoituksia psykoanalyysin teoriasta ja käytännöstä 2, s. 627–632. (Märchenstoffe in Träumen, 1913.) Suomentanut Markus Lång. Helsinki: Books on Demand, 2017. ISBN 978-951-568-285-7.
• Saukkola, Mirva: Sadistinen Punahilkka, uhanalainen susi ja prinsessa, joka ei halunnut tulla pelastetuksi. Tyyris Tyllerö, 1997, nro 2, s. 30−32. Espoo: Cultura. ISSN 0356-8938.
• Ylönen, Hilkka: Satujen noidat ja sankarit – tunteitten taistelua, teoriaa satujen tulkinnasta ja merkityksestä. Kasvatus, 2002, nro 2, s. 203−213. Jyväskylä: Kasvatustieteiden tutkimuslaitos. ISSN 0022-927X.

Kokonaisjulkaisuja

• Grimm, Jacob – Grimm, Wilhelm: Grimmin sadut I−III. Suomentaneet ja toimittaneet Raija Jänicke ja Oili Suominen. Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1281-0.

Aiheesta muualla

• Grimmin veljesten satuja suomen kielellä
• Grimmin satuja Sinikka Sokan esittäminä. Ylen Elävä arkisto.