Ero sivun ”Meloni” versioiden välillä
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
KLS (keskustelu | muokkaukset) tarkistettava |
p r2.6.3) (Botti lisäsi: vi:Dưa bở |
||
Rivi 84: | Rivi 84: | ||
[[sh:Dinja]] |
[[sh:Dinja]] |
||
[[sv:Melon]] |
[[sv:Melon]] |
||
[[vi:Dưa bở]] |
|||
[[tg:Харбуза]] |
[[tg:Харбуза]] |
||
[[tr:Kavun]] |
[[tr:Kavun]] |
Versio 15. maaliskuuta 2011 kello 18.02
Meloni | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
Kaari: | Siemenkasvit Magnoliophyta |
Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
Lahko: | Cucurbitales |
Heimo: | Kurkkukasvit Cucurbitaceae |
Suku: | Kurkut Cucumis |
Laji: | melo |
Kaksiosainen nimi | |
Cucumis melo |
|
Katso myös | |
Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: onko esimerkiksi hunajameloni todellakin vain yksi lajike, vai onko sitä olemassa kenties hyvinkin monta lajiketta? Jos niin mitä sanaa tässä olisi käytettävä? Alalaji, lajikeryhmä vai epämääräisemmin tyyppi tai muoto? |
Meloni (Cucumis melo) on kurkkuihin kuuluva kasvi. Sen hedelmää kutsutaan samalla nimellä. Ravinnoksi käytettäviä lajikkeita ovat muun muassa cantaloupenmeloni, verkkomeloni ja hunajameloni.
Meloni on yksivuotinen köynnös, joka kasvaa noin 1,5 metriä pitkäksi.[1]
Melonit ovat eri suku kuin vesimelonit, jotka kuuluvat Citrullus-sukuun. Melonit ovat yleensä vesimeloneita kiinteämpiä, ja niissä siemenet sijaitsevat hedelmän keskellä. Vesimeloneissa siemenet ovat tasaisesti jakautuneet koko hedelmälihaan.[2]
Kun melonia haistelee kantaa vastapäätä hedelmän toiselta puolen, raaka meloni on lähes hajuton, kypsä taas tuoksuu hyvin voimakkaasti.[3]
Lähteet
- ↑ PFAF
- ↑ Kasvikset.fi
- ↑ Mats-Eric Nilsson, Aitoa ruokaa, Atar-kustannus s. 136–137