Ero sivun ”Ruusu (sairaus)” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p r2.6.3) (Botti lisäsi: ga:An Ruachtach |
p Botti muokkasi: ga:Ruachtach |
||
| Rivi 33: | Rivi 33: | ||
[[eu:Isipula]] |
[[eu:Isipula]] |
||
[[fr:Érysipèle]] |
[[fr:Érysipèle]] |
||
[[ga: |
[[ga:Ruachtach]] |
||
[[hr:Erizipel]] |
[[hr:Erizipel]] |
||
[[io:Erizipelo]] |
[[io:Erizipelo]] |
||
Versio 22. tammikuuta 2011 kello 06.03
Ruusu (lat. erysipelas) on ihon syvä bakteeri-infektio. Sen aiheuttaa A-ryhmän (joskus C- tai G-ryhmän) beetahemolyyttinen streptokokki, ja se hoidetaan antibiooteilla. Ruusu on vakava, septinen infektio, joka saattaa hoitamattomana johtaa merkittävään kudostuhoon ja hengenvaarallisiin komplikaatioihin. Vesirokkoviruksen aiheuttama vyöruusu ja bakteerin aiheuttama ruusu ovat eri sairauksia.
Etiologia
Bakteeri pääsee harvoin ehjän ihon läpi. Tavallisimmin ruusuun sairastuneella on lähialueen ihorikko, esimerkiksi varvasvälin sieni-infektio. Myös alaraajan heikentynyt verenkierto altistaa haavaumille, ja diabeettinen neuropatia heikentäessään jalkaterän tuntoa vaikeuttaa haavaumien havaitsemista. Ruusuinfektio onkin diabeetikoilla keskimääräistä yleisempi.
Oireet
Ruusun tyypillinen esiintymispaikka on jalkaterän, nilkan tai säären alueella, mutta toisinaan se on yläraajassa tai kasvoissa. Tarkkarajainen ja nopeasti leviävä ihon punoitus, kuumoitus ja särky ovat tyypilliset oireet. Ihomuutokseen saattaa kehittyä myös voimakas turvotus. Usein potilaalla on korkea kuume.
Diagnostiikka
Kliininen kuva on yleensä selkeä. Keskeinen laboratoriotutkimus on tulehdusarvon eli CRP:n mittaaminen, se on ruusussa aina suurentunut mikäli oireet ovat kestäneet riittävän pitkään. Ennen antibioottihoidon aloitusta otetaan veriviljelyt.
Hoito
Suonensisäinen antibioottihoito G-penisilliinillä on ensilinjan vaihtoehto. 3-5:n vuorokauden kuluttua voidaan yleensä siirtyä suun kautta otettavaan antibioottiin, mutta erityisen pahoissa tapauksissa suonensisäinen hoito saattaa kestää 10-14 vuorokauttakin, annostelutiheyden ollessa neljäkin suurehkoa annosta vuorokaudessa. Joissakin kaupungeissa potilaalla on mahdollisuus tehostettuun kotihoitoon. Penisilliinille yliherkkiä hoidetaan kefalosporiineilla tai allergian ollessa vakava klindamysiinillä. Immuunipuutteisilla, kuten diabeetikoilla, käytetään todennäköisen sekainfektion vuoksi penisilliiniä laajakirjoisempia antibiootteja. Pahoissa tapauksissa suun kautta otettava antibioottikaan ei vielä riitä infektion taltuttamiseen.
Lähteet
- Huovinen, P. et al (toim.). Mikrobiologia ja infektiosairaudet, kirja II. Duodecim 2003
- Suomen Ihotautilääkäriyhdistys ry, Ihon bakteeri-infektiot, Käypä hoito -suositus 2002