Ero sivun ”Kahdeksas ristiretki” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{ristiretki}} |
|||
'''Kahdeksas ristiretki''' vuonna [[1270]] oli [[Ludvig IX (Ranska) |Ludvig IX]]:n järjestämä [[ristiretki]] jonka alkuperäinen tavoite oli avustaa ristiretkeläisvaltioiden jäänteitä Syyriassa. Retki kuitenkin päätyi Tunisiaan, jossa Ludvig vietti kaksi kuukautta ennen kuin kuoli vatsatautiin. |
'''Kahdeksas ristiretki''' vuonna [[1270]] oli [[Ludvig IX (Ranska) |Ludvig IX]]:n järjestämä [[ristiretki]] jonka alkuperäinen tavoite oli avustaa ristiretkeläisvaltioiden jäänteitä Syyriassa. Retki kuitenkin päätyi Tunisiaan, jossa Ludvig vietti kaksi kuukautta ennen kuin kuoli vatsatautiin. |
||
Tuohon aikaan [[mamelukit]] laajensivat valtaansa itäisellä Välimerellä. Jerusalemin kuningas oli vetäytynyt [[Akko]]on, |
Tuohon aikaan [[mamelukit]] laajensivat valtaansa itäisellä Välimerellä. Jerusalemin kuningas oli vetäytynyt [[Akko]]on, ja Ludvig halusi lähteä hänen avukseen. Ludvigin veli [[Kaarle I (Anjou ja Sisilia)|Anjoun Kaarle I]] taivutteli veljensä aloittamaan retken Tunisian valloituksella sillä verukkeella että Tunisiasta käsin olisi helpompi hyökätä Syyriaan ja Egyptiin. Tunisian sulttaanilla oli yhteyksiä Espanjaan, joten saattoi kuvitella että hän olisi käännytettävissä kristinuskoon. Tämä palveli ennen kaikkea Kaarlen omia valtapyrkimyksiä, sillä mamelukit havittelivat myös Sisiliaa. |
||
Retkeläiset saapuivat Afrikkaan heinäkuussa ja sairastuivat saastuneesta juomavedestä. Ludvig kuoli samana päivänä kuin Kaarle saapui paikalle. Kaarle julisti Ludvigin pojan uudeksi kuninkaaksi, mutta tämän alaikäisyyden takia otti itse ristiretken johdon käsiinsä. |
Retkeläiset saapuivat Afrikkaan heinäkuussa ja sairastuivat saastuneesta juomavedestä. Ludvig kuoli samana päivänä kuin Kaarle saapui paikalle. Kaarle julisti Ludvigin pojan [[Filip III (Ranska)|Filip III Rohkean]] uudeksi kuninkaaksi, mutta tämän alaikäisyyden takia otti itse ristiretken johdon käsiinsä. |
||
Piiristysjoukkojen jatkuvan sairastelun takia Tunisin piiritys lopetettiin lokakuun lopussa. Sopimus sulttaanin kanssa takasi kaupungin munkeille vapaudn harjoittaa uskontoaan, ja jonkinlaiset vapaakauppaoikeudet, joten ristiretkeä voidaan hyvällä tahdolla sanoa menestykseksi. |
Piiristysjoukkojen jatkuvan sairastelun takia Tunisin piiritys lopetettiin lokakuun lopussa. Sopimus sulttaanin kanssa takasi kaupungin munkeille vapaudn harjoittaa uskontoaan, ja jonkinlaiset vapaakauppaoikeudet, joten ristiretkeä voidaan hyvällä tahdolla sanoa menestykseksi. |
Versio 18. maaliskuuta 2006 kello 23.49
Ristiretket |
---|
Ristiretket Pyhälle Maalle |
Ensimmäinen ristiretki (1095–1099) |
Toinen ristiretki (1147–1149) |
Kolmas ristiretki (1187–1192) |
Neljäs ristiretki (1202–1204) |
Viides ristiretki (1217–1221) |
Kuudes ristiretki (1228–1229) |
Seitsemäs ristiretki (1248–1254) |
Kahdeksas ristiretki (1270) |
Yhdeksäs ristiretki (1271) |
Pohjoiset ristiretket |
Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku) |
Ristiretket Baltiaan (1200-luku) |
Ristiretket Suomeen (1100- ja 1200-luku) |
Muut ristiretket |
Albigenssiristiretki (1209–1229) |
Lasten ristiretki (1212) |
Kahdeksas ristiretki vuonna 1270 oli Ludvig IX:n järjestämä ristiretki jonka alkuperäinen tavoite oli avustaa ristiretkeläisvaltioiden jäänteitä Syyriassa. Retki kuitenkin päätyi Tunisiaan, jossa Ludvig vietti kaksi kuukautta ennen kuin kuoli vatsatautiin.
Tuohon aikaan mamelukit laajensivat valtaansa itäisellä Välimerellä. Jerusalemin kuningas oli vetäytynyt Akkoon, ja Ludvig halusi lähteä hänen avukseen. Ludvigin veli Anjoun Kaarle I taivutteli veljensä aloittamaan retken Tunisian valloituksella sillä verukkeella että Tunisiasta käsin olisi helpompi hyökätä Syyriaan ja Egyptiin. Tunisian sulttaanilla oli yhteyksiä Espanjaan, joten saattoi kuvitella että hän olisi käännytettävissä kristinuskoon. Tämä palveli ennen kaikkea Kaarlen omia valtapyrkimyksiä, sillä mamelukit havittelivat myös Sisiliaa.
Retkeläiset saapuivat Afrikkaan heinäkuussa ja sairastuivat saastuneesta juomavedestä. Ludvig kuoli samana päivänä kuin Kaarle saapui paikalle. Kaarle julisti Ludvigin pojan Filip III Rohkean uudeksi kuninkaaksi, mutta tämän alaikäisyyden takia otti itse ristiretken johdon käsiinsä.
Piiristysjoukkojen jatkuvan sairastelun takia Tunisin piiritys lopetettiin lokakuun lopussa. Sopimus sulttaanin kanssa takasi kaupungin munkeille vapaudn harjoittaa uskontoaan, ja jonkinlaiset vapaakauppaoikeudet, joten ristiretkeä voidaan hyvällä tahdolla sanoa menestykseksi. Kaarle liittoutui Englannin Edvard Pitkäjalan kanssa. Kun Kaarle jatkoi Tunisian piiritystä, Edvard iski Syyriaan. Syyrian retki, Yhdeksäs ristiretki, lasketaan joskus osaksi kahdeksatta.