Iisakinkirkko

Iisakin kirkko

Kirkon pääalttarin kuninkaanovet.

Arkkitehti Montferrand ikuistettuna päätykolmion reliefissä.

Iisakin kirkko (ven. Исаакиевский собор, Isaakijevski sobor) on Pietarin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Ortodoksisen Iisakin kirkon rakentaminen kesti neljäkymmentä vuotta 1818–1858, mistä suomen kieleen on jäänyt ikuisuushanketta tarkoittava ilmaisu: "Rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa". Kirkolla oli aikoinaan katedraalikirkon asema.

Iisakin kirkko on maailman neljänneksi korkein kupolirakennus (101,5 metriä), Rooman Pietarinkirkon, Lontoon St Paulin katedraalin ja Firenzen Santa Maria del Fiore -tuomiokirkon jälkeen, ja sen joka puolelta kaupunkia näkyvään kultakupoliin on käytetty sata kiloa kultaa. Rakennus edustaa uusklassismia ja korinttilaista tyyliä. Se on kreikkalaisen ristin muotoinen keskeiskirkko.

Kirkko on saanut nimensä bysanttilaisesta munkista, Pyhästä Iisakki Dalmatialaisesta, jonka muistopäivänä (30. toukokuuta) Pietari I oli syntynyt. Iisakki oli Romanovin suvun oma suojeluspyhimys.

Historia

Varhaisvaiheet

Alkuperäinen Iisakin kirkko oli pieni puukirkko, jossa Pietari I ja Katariina I vihittiin vuonna 1712. Se sijaitsi lähellä Amiraliteettia. Seuraava kivestä tehty rakennus nousi nykyiselle Dekabristien aukiolle Vaskiratsastajan paikalle, mutta se paloi ja purettiin pian. Kolmannen kirkon rakensi Antonio Rinaldi kauemmas Neva-joesta nykyiselle paikalle, mutta se alkoi sortua soisessa maastossa ja työt keskeytettiin. Auguste Ricard de Montferrand (1786–1858) sai tehtäväkseen suunnitella uuden, entistä komeamman Iisakin kirkon, joka on järjestyksessä neljäs samanniminen rakennus Pietarissa. Tämäkin hanke venyi, eikä hänkään ehtinyt nähdä kirkkoaan valmiina elinaikanaan.

Neuvostovallan aika

Lokakuun vallankumous tiesi lopun alkua kirkolliselle toiminnalle. Neuvostovalta sulki kirkon 1928, ja se jäi rappiolle. Paljon esineistöä siirrettiin muualle. Leningradin piirityksen aikana rakennus kärsi vahinkoja kranaattitulesta, jonka jäljet ovat vieläkin nähtävissä portiikkien punagraniittisissa pylväissä. Sodan alkaessa kirkon kullatut kupolit maalattiin tummanharmaiksi, jotta ne eivät toimisi vihollisen maamerkkeinä.

1948 katedraalista tehtiin Iisakin kirkon museo. 1950- ja 1960-luvuilla suoritettiin mittavat kunnostustyöt. Kupolien sotamaalaus poistettiin tässä yhteydessä.

Iisakin kirkon ulko-ovet on kopioitu Firenzen kastekappelista.

Iisakin kirkon pylväät ovat monoliittista punagraniittia Virolahdelta.

Jälleen kirkkona

Vuodesta 1990 alkaen katedraalissa on jälleen pidetty jumalanpalveluksia säännöllisesti, tosin kirkon pääalttarilla vain suurina juhlapyhinä (kuten pääsiäisenä). Katedraalissa ollut Foucault'n heiluri on nyttemmin poistettu.

Iisakin kirkon kupolissa on käytetty aikansa uusinta tekniikkaa, teräs-konstruktiota.

Iisakin kirkon pohjapiirros. 1. Läntinen portti 2. Pohjoinen portti 3. Itäinen portti 4. Eteläinen portti 5. Pääalttari 6. Pyhän Katariinan sivualttari 7. Pyhän Aleksanteri Nevskin sivualttari 8. Ikonostaasi 9. Kuninkaanovet 10. Kupolin tukipylonit

Kirkon koristelu

Kirkon koristeluun osallistuivat aikansa kuuluimmat venäläiset tai venäläistyneet taiteilijat: kuvanveistäjät Ivan Vitali, Pjotr Klodt, Nikolai Pimenov, maalarit Karl Brjullov, Fjodor Bruni. Alkuperäiset öljymaalaukset alkoivat hyvin varhaisessa vaiheessa tuhoutua kosteudesta, ja ne korvattiin myöhemmin mosaiikeilla. Kirkon interiööri on, toisin kuin ulkopuoli, hyvin rikkaasti koristeltu marmorilla, malakiitilla ja lasuriitilla. Kirkon ulko-ovet on kopioitu Lorenzo Ghibertin Firenzen kastekappeliin tekemistä.

Lähteet

• Николай Нагорский: Исаакиевский собор, Издательство "П-2" Иван Федоров, СПб 2004,

ISBN 5-93893-160-6

Aiheesta muualla

• Iisakin kirkon museon viralliset sivut (venäjäksi)