Ero sivun ”Liigacup 2008” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Lax (keskustelu | muokkaukset) kh, typoja |
|||
Rivi 29: | Rivi 29: | ||
Ennakolta kovemmaksi uumoiltu I lohko muodostui varsin tasaiseksi. Honka vei lohkovoiton ja TPS sijoittui tasapistein toiseksi. Huomionarvoista oli myös se, että neljänneksi jätetty HJK oli lohkon ainoa tappioton joukkue. MyPa ja RoPS jäivät kahden pisteen saldoillaan viimeisille sijoille. FC Lahti oli kakkoslohkon selvä ykkönen häviämättä peliäkään. Mukaan mahtuivat murskavoitot VPS:sta ja KooTeePeesta. Toiseksi sijoittunut Inter oli ainoa, joka aiheutti Lahdelle pistemenetyksen päätöspelin maalittomalla tasapelillä Lahden Kisapuiston lumisateisella tekonurmella. Kuten I lohkossakin, myös II:ssa erottui selvä peränpitäjäkaksikko (VPS ja KooTeePee). |
Ennakolta kovemmaksi uumoiltu I lohko muodostui varsin tasaiseksi. Honka vei lohkovoiton ja TPS sijoittui tasapistein toiseksi. Huomionarvoista oli myös se, että neljänneksi jätetty HJK oli lohkon ainoa tappioton joukkue. MyPa ja RoPS jäivät kahden pisteen saldoillaan viimeisille sijoille. FC Lahti oli kakkoslohkon selvä ykkönen häviämättä peliäkään. Mukaan mahtuivat murskavoitot VPS:sta ja KooTeePeesta. Toiseksi sijoittunut Inter oli ainoa, joka aiheutti Lahdelle pistemenetyksen päätöspelin maalittomalla tasapelillä Lahden Kisapuiston lumisateisella tekonurmella. Kuten I lohkossakin, myös II:ssa erottui selvä peränpitäjäkaksikko (VPS ja KooTeePee). |
||
Puolivälierät pelattiin Helsingissä Talin jalkapallohallissa maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Inter pudotti ensimmäisessä ottelussa vahvan TamUn vasta rangaistuspotkuilla |
Puolivälierät pelattiin Helsingissä Talin jalkapallohallissa maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Inter pudotti ensimmäisessä ottelussa vahvan TamUn vasta rangaistuspotkuilla – tamperelaisten epäonnensoturi oli Jussi Kujala. Toisessa ottelussa iskivät yhteen espoolainen Honka ja Pietarsaaren Jaro. Honka karkasi Hermanni Vuorisen ja Tero Koskelan maaleilla 2-0-johtoon. Jaro kavensi vielä Sebastian Mannströmin osumalla muttei kyennyt lisäosumiin ja näin Honka meni välieriin. |
||
Sunnuntai avattiin kahden vahvan - TPS:n ja Hakan - kohtaamisella. TPS osoitti kovaa |
Sunnuntai avattiin kahden vahvan joukkueen - TPS:n ja Hakan - kohtaamisella. TPS osoitti kovaa kevätkuntoa latomalla taululle jo 3-0-lukemat. Haka kuitenkin taisteli ja nousi maalin päähän. Hetki Hakan toisen maalin jälkeen TPS-hyökkääjä Armand One hermostui vartijoihinsa ja heitti pallon päin Haka-pelaajaa. One ajettiin punaisella kortilla ulos ja kärsii kahden ottelun pelikiellon välierissä ja mahdollisessa finaalissa. Ylivoimalla pelannut Haka ei kyennyt käyttämään TPS:n miesvajausta hyväkseen ja peli päättyi 3-2. Viikonlopun viimeisessä ottelussa mittaa toisistaan ottivat FC Lahti ja vierasjoukkueena tutussa harjoitushallissaan pelannut HJK. Ottelu ei tarjonnut pelillisiä hienouksia mutta taistelua sitäkin enemmän. Ainoa maali syntyi Riku Heinin lähettämästä vapaapotkusta jonka HJK:n maaliin ohjasi harmikseen helsinkiläisten Tuomas Haapala. |
||
'''Välierät:''' |
'''Välierät:''' |
Versio 3. huhtikuuta 2008 kello 15.53
Liigacup pelataan 12. kertaa keväällä 2008. Mukana olevat kaikki 14 liigajoukkuetta jaettiin kahteen alkulohkoon, jotka pelattiin yksinkertaisena sarjana eli jokainen joukkue pelasi alkulohkovaiheessa kuusi ottelua. Kummastakin alkulohkosta neljä parasta selvisi jatkopeleihin.
Alkulohkot
Alkulohko I: |
Alkulohko II: |
Tapahtumat lyhyesti
Ennakolta kovemmaksi uumoiltu I lohko muodostui varsin tasaiseksi. Honka vei lohkovoiton ja TPS sijoittui tasapistein toiseksi. Huomionarvoista oli myös se, että neljänneksi jätetty HJK oli lohkon ainoa tappioton joukkue. MyPa ja RoPS jäivät kahden pisteen saldoillaan viimeisille sijoille. FC Lahti oli kakkoslohkon selvä ykkönen häviämättä peliäkään. Mukaan mahtuivat murskavoitot VPS:sta ja KooTeePeesta. Toiseksi sijoittunut Inter oli ainoa, joka aiheutti Lahdelle pistemenetyksen päätöspelin maalittomalla tasapelillä Lahden Kisapuiston lumisateisella tekonurmella. Kuten I lohkossakin, myös II:ssa erottui selvä peränpitäjäkaksikko (VPS ja KooTeePee).
Puolivälierät pelattiin Helsingissä Talin jalkapallohallissa maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Inter pudotti ensimmäisessä ottelussa vahvan TamUn vasta rangaistuspotkuilla – tamperelaisten epäonnensoturi oli Jussi Kujala. Toisessa ottelussa iskivät yhteen espoolainen Honka ja Pietarsaaren Jaro. Honka karkasi Hermanni Vuorisen ja Tero Koskelan maaleilla 2-0-johtoon. Jaro kavensi vielä Sebastian Mannströmin osumalla muttei kyennyt lisäosumiin ja näin Honka meni välieriin.
Sunnuntai avattiin kahden vahvan joukkueen - TPS:n ja Hakan - kohtaamisella. TPS osoitti kovaa kevätkuntoa latomalla taululle jo 3-0-lukemat. Haka kuitenkin taisteli ja nousi maalin päähän. Hetki Hakan toisen maalin jälkeen TPS-hyökkääjä Armand One hermostui vartijoihinsa ja heitti pallon päin Haka-pelaajaa. One ajettiin punaisella kortilla ulos ja kärsii kahden ottelun pelikiellon välierissä ja mahdollisessa finaalissa. Ylivoimalla pelannut Haka ei kyennyt käyttämään TPS:n miesvajausta hyväkseen ja peli päättyi 3-2. Viikonlopun viimeisessä ottelussa mittaa toisistaan ottivat FC Lahti ja vierasjoukkueena tutussa harjoitushallissaan pelannut HJK. Ottelu ei tarjonnut pelillisiä hienouksia mutta taistelua sitäkin enemmän. Ainoa maali syntyi Riku Heinin lähettämästä vapaapotkusta jonka HJK:n maaliin ohjasi harmikseen helsinkiläisten Tuomas Haapala.
Välierät: Välierät pelataan myös Talissa 5.4.
Finaali: Finaali pelataan Finnair Stadiumilla 12.4.
Sarjataulukot
Lohko I
Joukkue | Pisteet |
---|---|
FC Honka | 13 |
TPS | 13 |
TamU | 12 |
HJK | 10 |
KuPS | 6 |
MyPa | 2 |
RoPS | 2 |
Lohko II
Joukkue | Pisteet |
---|---|
FC Lahti | 16 |
FC Inter | 13 |
FC Haka | 10 |
FF Jaro | 9 |
IFK Mariehamn | 7 |
FC KooTeePee | 2 |
VPS | 2 |
Tulokset
Alkulohkot
Lohko I
- HJK - TPS 1-1
- MyPa - FC Honka 1-2
- TPS - MyPa 2-0
- TamU - MyPa 1-0
- TPS - TamU 2-1
- FC Honka - RoPS 4-1
- HJK - MyPa 2 - 2
- TPS - KuPS 5-1
- FC Honka- -TPS 4-0
- HJK - TamU 2-1
- RoPS - HJK 0-0
- FC Honka - HJK 2-2
- RoPS - KuPS 0-1
- TamU - FC Honka 3-0
- KuPS - HJK 1-2
- RoPS - TPS 0-1
- MyPa - KuPS 1-2
- TamU - RoPS 4-1
- MyPa - RoPS 0-0
- KuPS - FC Honka 0-2
- KuPS - TamU 1 - 4
Lohko II
- FC KooTeePee - IFK Mariehamn 1-1
- FF Jaro - FC KooTeePee 6-4
- FC Inter - FC Haka 2-0
- IFK Mariehamn - FF Jaro 2-0
- FC KooTeePee - FC Haka 0-2
- VPS - FC Haka 0-0
- FC Inter - FC KooTeePee 3-0
- FF Jaro - VPS 3-0
- FF Jaro - FC Inter 1-0
- FC Haka - FC Lahti 1-2
- IFK Mariehamn - FC Lahti 3-4
- FC Inter - VPS 5-0
- IFK Mariehamn - FC Inter 0-3
- FC Haka - FF Jaro 3-1
- VPS - FC Lahti 1-5
- FC Lahti - FC KooTeePee 5-0
- VPS - IFK Mariehamn 2-3
- FC Lahti - FF Jaro 2-0
- FC KooTeePee - VPS 2-2
- FC Lahti - FC Inter 0-0
- FC Haka - IFK Mariehamn 2-1
Jatkopelit
Puolivälierät | Välierät | Loppuottelu | ||||||||
29.3.2008 | ||||||||||
FC Inter | 0 (rp. 5) | |||||||||
5.4.2008 | ||||||||||
TamU | 0 (rp. 3) | |||||||||
FC Inter | - | |||||||||
29.3.2008 | ||||||||||
FC Honka | - | |||||||||
FC Honka | 2 | |||||||||
12.4.2008 | ||||||||||
FF Jaro | 1 | |||||||||
--- | - | |||||||||
30.3.2008 | ||||||||||
--- | - | |||||||||
TPS | 3 | |||||||||
5.4.2008 | ||||||||||
FC Haka | 2 | |||||||||
TPS | - | Pronssiottelu | ||||||||
30.3.2008 | ||||||||||
FC Lahti | - | |||||||||
FC Lahti | 1 | Ei pelata Liigacupissa | ||||||||
HJK | 0 | |||||||||