Ero sivun ”Tooni” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
p kh |
|||
| Rivi 22: | Rivi 22: | ||
==Sävelaksentti== |
==Sävelaksentti== |
||
Myös [[ruotsin kieli|ruotsin]] ja [[norjan kieli|norjan kielessä]] on tonaalisia piirteitä, mutta ne eivät kuitenkaan ole varsinaisia tonaalisia kieliä. Näissä kielissä kaikki sanat äännetään joko suomenkielisen korvaan "normaalilta" kuulostavalla "ykkösaksentilla", tai "kakkosaksentilla", joka on tyypillistä katkaistu sävelkulku, josta laulava vaikutelma syntyy. [[Riikinruotsi]]n yleiskielessä on noin 350 [[minimipari]]a, joissa vain erilainen aksentti erottaa kaksi sanaa toisistaan. Tätä ilmiötä ei kutsuta tooniksi vaan '''tooniaksentiksi''' tai '''sävelaksentiksi'''.<ref name=eth>{{cite web|url=http://www.lausti.com/articles/languages/suomenruotsi.html|title=Viikon kieli: Suomenruotsi|publisher=lausti.com|accessdate=10.10.11}}</ref> Pääasiallinen ero on se, että tonaalisessa kielessä sanan jokainen tavu voidaan ääntää millä toonilla tahansa riippumatta muista tavuista, kun taas ruotsin kaltaisessa kielessä, jossa on sävelaksentti, toonin levinneisyys on rajoitettu, esim. vain sanan kahdessa viimeisessä tavussa. Tonaalisessa kielessä, jossa on vain kaksi toonia (matala ja korkea), löytyy kaksitavuisten sanojen (esim. aba) suhteen siis neljä eri mahdollista yhdistelmää: |
Myös [[ruotsin kieli|ruotsin]] ja [[norjan kieli|norjan kielessä]] on tonaalisia piirteitä, mutta ne eivät kuitenkaan ole varsinaisia tonaalisia kieliä. Näissä kielissä kaikki sanat äännetään joko suomenkielisen korvaan "normaalilta" kuulostavalla "ykkösaksentilla", tai "kakkosaksentilla", joka on tyypillistä katkaistu sävelkulku, josta laulava vaikutelma syntyy. [[Riikinruotsi]]n yleiskielessä on noin 350 [[minimipari]]a, joissa vain erilainen aksentti erottaa kaksi sanaa toisistaan. Tätä ilmiötä ei kutsuta tooniksi vaan '''tooniaksentiksi''' tai '''sävelaksentiksi'''.<ref name=eth>{{cite web|url=http://www.lausti.com/articles/languages/suomenruotsi.html|title=Viikon kieli: Suomenruotsi|publisher=lausti.com|accessdate=10.10.11}}</ref> Pääasiallinen ero on se, että tonaalisessa kielessä sanan jokainen tavu voidaan ääntää millä toonilla tahansa riippumatta muista tavuista, kun taas ruotsin kaltaisessa kielessä, jossa on sävelaksentti, toonin levinneisyys on rajoitettu, esim. vain sanan kahdessa viimeisessä tavussa. Tonaalisessa kielessä, jossa on vain kaksi toonia (matala ja korkea), löytyy kaksitavuisten sanojen (esim. ''aba'') suhteen siis neljä eri mahdollista yhdistelmää: |
||
*''matala-matala'' [àbà], |
*''matala-matala'' [àbà], |
||
| Rivi 34: | Rivi 34: | ||
* toinen tavu painostettu, [abá], tai |
* toinen tavu painostettu, [abá], tai |
||
* ei painoa (ei aksenttia) [aba]. |
* ei painoa (ei aksenttia) [aba]. |
||
[[Japanin kieli]] sisältää myös sävelaksentin mutta sen käyttö ei ole välttämätön sillä kieltä ymmärtää myös asiayhteyden kautta |
[[Japanin kieli]] sisältää myös sävelaksentin mutta sen käyttö ei ole välttämätön sillä kieltä ymmärtää myös asiayhteyden kautta. Äidinkielenään japania käyttävät erottavat [[Homonymia|homonyymit]] toisistaan ensisijaisesti asiayhteyden kautta. Tämän vuoksi japania vieraana kielenä puhuvat opettelevat usein käyttämään kieltä välittämättä sävelkorkeudesta, jolloin heille muodostuu selvä ulkomainen [[Aksentti (fonetiikka)|aksentti]]. |
||
==Tooni suomen kielessä== |
==Tooni suomen kielessä== |
||
Suomi on tyypillinen [[kvantiteettikieli]], jossa tavun pituus toimii merkitystä muuttavana piirteenä, esim. sanoissa ''tuli'' ja ''tuuli'', joissa ainoa ero on ensimmäisen tavun pituudessa, ja jotka merkitsevät eri asioita. Niin sanottujen toonikielten puhujat väittävät kuitenkin usein kuulevansa suomessa omien kieltensä kaltaisia tooneja. [[Kielitypologia]]ssa kvantiteetti ja tooni on erotettu toisistaan; toonin fonetiikka on liitetty vain puhemelodiaan ja kvantiteetin fonetiikka vastaavasti äänteiden kestoihin—ei siis uskota, että tooni ja kvantiteetti liittyvät toisiinsa. |
Suomi on tyypillinen [[kvantiteettikieli]], jossa tavun pituus toimii merkitystä muuttavana piirteenä, esim. sanoissa ''tuli'' ja ''tuuli'', joissa ainoa ero on ensimmäisen tavun pituudessa, ja jotka merkitsevät eri asioita. Niin sanottujen toonikielten puhujat väittävät{{Kenen mukaan}} kuitenkin usein kuulevansa suomessa omien kieltensä kaltaisia tooneja. [[Kielitypologia]]ssa kvantiteetti ja tooni on erotettu toisistaan; toonin fonetiikka on liitetty vain puhemelodiaan ja kvantiteetin fonetiikka vastaavasti äänteiden kestoihin—ei siis uskota, että tooni ja kvantiteetti liittyvät toisiinsa. |
||
On kuitenkin osoitettu, että kesto ja melodia yhdessä ilmaisevat pituus-oppositiota suomessa. Foneettisesti tarkasteltuna suomi toimii siis monesti kuten tyypilliset toonikielet: ''Journal of the Acoustical Society of America'' -aikakauslehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että suomen lyhyt-pitkä -äänne-ero tuotetaan käyttämällä erilaista tonaalista rakennetta. Lyhyet tavut, kuten sanassa tuli, merkitään kuten kiinan korkea tooni, kun taas pitkä tuuli saa dynaamisen laskevan sävelkulun. [[Helsingin yliopisto]]ssa tehdyssä |
On kuitenkin osoitettu, että kesto ja melodia yhdessä ilmaisevat pituus-oppositiota suomessa. Foneettisesti tarkasteltuna suomi toimii siis monesti kuten tyypilliset toonikielet: ''Journal of the Acoustical Society of America'' -aikakauslehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että suomen lyhyt-pitkä -äänne-ero tuotetaan käyttämällä erilaista tonaalista rakennetta. Lyhyet tavut, kuten sanassa tuli, merkitään kuten kiinan korkea tooni, kun taas pitkä tuuli saa dynaamisen laskevan sävelkulun. [[Helsingin yliopisto]]ssa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että tämä tonaalinen piirre näyttäisi olevan osa suomen ns. mentaalileksikkoa eli sanastoa. Tutkimusryhmän [[PLoS ONE]] -lehdessä julkaistussa artikkelissa osoitetaan, että se, onko sanan ensimmäisen tavun sävelkulku tasainen vai laskeva vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuuleeko suomalainen tavun lyhyenä vai pitkänä (siis sanana ''tuli'' tai ''tuuli'') kun tavun kesto pidetään identtisenä (tässä tapauksessa lyhyenä). Tutkinnassa osoitettiin, että laskeva sävelkulku nopeuttaa merkitsevästi nopeaa reaaliaikaista puhutun sanan tunnistusta—''tuli'' korkealla toonilla ymmärretään siis tarkoittavan tulta, ''tuli'' laskevalla toonilla taas tuulta. |
||
Kyseisen tutkimuksen tulokset siis osoittavat, että erottelu tooni- ja kvantiteettikieliin ei olekaan yksiselitteinen.<ref>{{verkkoviite|Osoite=http://www.helsinki.fi/behav/uutisarkisto/2010/uutinen-14-09-2010.htm|Nimeke=Suomesta on löydetty toonikielten piirteitä |Julkaisu=Helsingin yliopisto|Ajankohta=14.9.2010|Viitattu=10.10.2011}}</ref> |
|||
== Lähteet == |
== Lähteet == |
||
Versio 18. syyskuuta 2021 kello 16.33
Tooni on sanan tai tavun sävelkorko, joka olennaisesti vaikuttaa ilmaisun merkitykseen. Kieli, jossa on tooneja, on tonaalinen.
Tonaaliset kielet
Tonaalisia kieliä ovat esimerkiksi
Kiinan kieli on yksi tunnetuimmista toonikielistä. Mandariinikiinassa on neljä toonia ja myös viides neutraalinen ns. "tooniton tooni". Sanan merkitys voi muuttua tässä kielessä täysin toonista riippuen, esimerkiksi:
- korkea tooni: mā "äiti"
- nouseva tooni: má "hamppu"
- laskeva ja sitten nouseva tooni: mǎ "hevonen"
- laskeva tooni: mà "nuhdella"
- neutraali tooni: ma "-ko" (kysymyspartikkeli)
Yllä olevat esimerkit voidaan yhdistää lauseeseenkin:
- 妈妈骂马的麻吗?/媽媽罵馬的麻嗎?
- mandariiniksi: māma mà mǎ de má ma?
- suomeksi: "Nuhteleeko äiti hevosen hamppua?"
Sävelaksentti
Myös ruotsin ja norjan kielessä on tonaalisia piirteitä, mutta ne eivät kuitenkaan ole varsinaisia tonaalisia kieliä. Näissä kielissä kaikki sanat äännetään joko suomenkielisen korvaan "normaalilta" kuulostavalla "ykkösaksentilla", tai "kakkosaksentilla", joka on tyypillistä katkaistu sävelkulku, josta laulava vaikutelma syntyy. Riikinruotsin yleiskielessä on noin 350 minimiparia, joissa vain erilainen aksentti erottaa kaksi sanaa toisistaan. Tätä ilmiötä ei kutsuta tooniksi vaan tooniaksentiksi tai sävelaksentiksi.[1] Pääasiallinen ero on se, että tonaalisessa kielessä sanan jokainen tavu voidaan ääntää millä toonilla tahansa riippumatta muista tavuista, kun taas ruotsin kaltaisessa kielessä, jossa on sävelaksentti, toonin levinneisyys on rajoitettu, esim. vain sanan kahdessa viimeisessä tavussa. Tonaalisessa kielessä, jossa on vain kaksi toonia (matala ja korkea), löytyy kaksitavuisten sanojen (esim. aba) suhteen siis neljä eri mahdollista yhdistelmää:
- matala-matala [àbà],
- korkea-korkea [ábá],
- korkea-matala [ábà],
- matala-korkea [àbá].
Kielessä, jossa on sävelaksentti, löytyy puolestaan vain 3 mahdollisuutta:
- ensimmäinen tavu painostettu, [ába],
- toinen tavu painostettu, [abá], tai
- ei painoa (ei aksenttia) [aba].
Japanin kieli sisältää myös sävelaksentin mutta sen käyttö ei ole välttämätön sillä kieltä ymmärtää myös asiayhteyden kautta. Äidinkielenään japania käyttävät erottavat homonyymit toisistaan ensisijaisesti asiayhteyden kautta. Tämän vuoksi japania vieraana kielenä puhuvat opettelevat usein käyttämään kieltä välittämättä sävelkorkeudesta, jolloin heille muodostuu selvä ulkomainen aksentti.
Tooni suomen kielessä
Suomi on tyypillinen kvantiteettikieli, jossa tavun pituus toimii merkitystä muuttavana piirteenä, esim. sanoissa tuli ja tuuli, joissa ainoa ero on ensimmäisen tavun pituudessa, ja jotka merkitsevät eri asioita. Niin sanottujen toonikielten puhujat väittävät kuitenkin usein kuulevansa suomessa omien kieltensä kaltaisia tooneja. Kielitypologiassa kvantiteetti ja tooni on erotettu toisistaan; toonin fonetiikka on liitetty vain puhemelodiaan ja kvantiteetin fonetiikka vastaavasti äänteiden kestoihin—ei siis uskota, että tooni ja kvantiteetti liittyvät toisiinsa.
On kuitenkin osoitettu, että kesto ja melodia yhdessä ilmaisevat pituus-oppositiota suomessa. Foneettisesti tarkasteltuna suomi toimii siis monesti kuten tyypilliset toonikielet: Journal of the Acoustical Society of America -aikakauslehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että suomen lyhyt-pitkä -äänne-ero tuotetaan käyttämällä erilaista tonaalista rakennetta. Lyhyet tavut, kuten sanassa tuli, merkitään kuten kiinan korkea tooni, kun taas pitkä tuuli saa dynaamisen laskevan sävelkulun. Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että tämä tonaalinen piirre näyttäisi olevan osa suomen ns. mentaalileksikkoa eli sanastoa. Tutkimusryhmän PLoS ONE -lehdessä julkaistussa artikkelissa osoitetaan, että se, onko sanan ensimmäisen tavun sävelkulku tasainen vai laskeva vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuuleeko suomalainen tavun lyhyenä vai pitkänä (siis sanana tuli tai tuuli) kun tavun kesto pidetään identtisenä (tässä tapauksessa lyhyenä). Tutkinnassa osoitettiin, että laskeva sävelkulku nopeuttaa merkitsevästi nopeaa reaaliaikaista puhutun sanan tunnistusta—tuli korkealla toonilla ymmärretään siis tarkoittavan tulta, tuli laskevalla toonilla taas tuulta.
Kyseisen tutkimuksen tulokset siis osoittavat, että erottelu tooni- ja kvantiteettikieliin ei olekaan yksiselitteinen.[2]
Lähteet
- ↑ Viikon kieli: Suomenruotsi lausti.com. Viitattu 10.10.11.
- ↑ Suomesta on löydetty toonikielten piirteitä Helsingin yliopisto. 14.9.2010. Viitattu 10.10.2011.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tooni Wikimedia Commonsissa
