Ero sivun ”Anni Walden” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Aakkostus |
os., kh |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
'''Anni Hellin Walden''' |
'''Anni Hellin Walden''', o.s. ''Konkola'', ([[16. kesäkuuta]] [[1885]] [[Jämsä]] – [[10. elokuuta]] [[1962]]) oli kenraalitar ja sotakummivaliokunnan puheenjohtaja.<ref name= "kb">{{Kirjaviite | Tekijä = Aura Korpi-Tommola | Nimeke = Walden, Anni (1885–1962). Suomen Kansallisbiografia. Osa 10 | Vuosi = 2007| Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Tunniste = ISBN 978-951-746-451-2}} Sivut 254-255.</ref> |
||
Waldenin vanhemmat olivat ratsutilallinen, |
Waldenin vanhemmat olivat ratsutilallinen, liikemies ja valtiopäivämies [[Severus Konkola nuorempi|Severus Konkola]] ja Hilma Olivia Hinkkala. Waldenin puoliso oli vuodesta 1906 teollisuusjohtaja, kenraali, ministeri [[Rudolf Walden]] (1878–1946). Vuorineuvos, teollisuusjohtaja [[Juuso Walden]] (1907-1972) oli heidän poikansa. Waldenit asuivat Venäjällä vuoteen 1916 asti. [[Suomen sisällissota|sisällissodan]] jälkeen he asettuivat Jämsään ja [[Valkeakoski|Valkeakoskelle]]. Kun [[Mannerheimin lastensuojeluliitto]] suunnitteli [[talvisota|talvisodan]] jälkeen [[sotaorpo]]jen huoltoa, [[Arvo Ylppö|Arvo Ylpön]] ja marsalkka [[Carl Gustaf Emil Mannerheim|Mannerheimin]] aloitteesta syntyi sotakummitoimikunta ja sen hallinnointia varten perustettiin sotakummivaliokunta. Viimeksi mainitun sotaorpokortistossa oli yli 53 000 nimeä. Walden kutsuttiin valiokunnan johtajaksi 1940. Hän työskenteli ja esiintyi sotakummiuden puolesta, saaden muun muassa [[Ruotsi]]in joulukuussa 1941 tekemällään matkalla paljon huomiota. Ruotsin lisäksi sotakummisuhteet solmittiin kuuteen muuhun maahan, kuten [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]] ja [[Tanska]]an. Ruotsissa yhteistyökumppanina toimi ''Rädda Barnen'' -järjestö. Sotakummivaliokunta purettiin vasta 1959. Yhteensä valiokunta avusti sotaorpoja 2,2 miljoonalla markalla, samoin annettiin vaate- ja asumistukea. Esimerkiksi [[Domus Academica]]n asuntolassa [[Helsinki|Helsingissä]] oli sotaorvoille varattuja paikkoja vielä vuoteen 1967 saakka. Walden erosi sotakummivaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä syksyllä 1945 miehensä terveyteen vedoten ja eli tämän kuoltua seuraavana vuonna leskenä yksityisyydessä.<ref name= "kb"></ref> |
||
==Lähteet== |
==Lähteet== |
||
{{Viitteet}} |
{{Viitteet}} |
||
{{ |
{{AAKKOSTUS:Walden, Anni}} |
||
[[Luokka:Suomalaiset yhteiskunta-aktivistit]] |
[[Luokka:Suomalaiset yhteiskunta-aktivistit]] |
||
[[Luokka: Sosiaalityön kehittäjät]] |
[[Luokka: Sosiaalityön kehittäjät]] |
||
Versio 15. toukokuuta 2019 kello 18.52
Anni Hellin Walden, o.s. Konkola, (16. kesäkuuta 1885 Jämsä – 10. elokuuta 1962) oli kenraalitar ja sotakummivaliokunnan puheenjohtaja.[1]
Waldenin vanhemmat olivat ratsutilallinen, liikemies ja valtiopäivämies Severus Konkola ja Hilma Olivia Hinkkala. Waldenin puoliso oli vuodesta 1906 teollisuusjohtaja, kenraali, ministeri Rudolf Walden (1878–1946). Vuorineuvos, teollisuusjohtaja Juuso Walden (1907-1972) oli heidän poikansa. Waldenit asuivat Venäjällä vuoteen 1916 asti. sisällissodan jälkeen he asettuivat Jämsään ja Valkeakoskelle. Kun Mannerheimin lastensuojeluliitto suunnitteli talvisodan jälkeen sotaorpojen huoltoa, Arvo Ylpön ja marsalkka Mannerheimin aloitteesta syntyi sotakummitoimikunta ja sen hallinnointia varten perustettiin sotakummivaliokunta. Viimeksi mainitun sotaorpokortistossa oli yli 53 000 nimeä. Walden kutsuttiin valiokunnan johtajaksi 1940. Hän työskenteli ja esiintyi sotakummiuden puolesta, saaden muun muassa Ruotsiin joulukuussa 1941 tekemällään matkalla paljon huomiota. Ruotsin lisäksi sotakummisuhteet solmittiin kuuteen muuhun maahan, kuten Yhdysvaltoihin ja Tanskaan. Ruotsissa yhteistyökumppanina toimi Rädda Barnen -järjestö. Sotakummivaliokunta purettiin vasta 1959. Yhteensä valiokunta avusti sotaorpoja 2,2 miljoonalla markalla, samoin annettiin vaate- ja asumistukea. Esimerkiksi Domus Academican asuntolassa Helsingissä oli sotaorvoille varattuja paikkoja vielä vuoteen 1967 saakka. Walden erosi sotakummivaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä syksyllä 1945 miehensä terveyteen vedoten ja eli tämän kuoltua seuraavana vuonna leskenä yksityisyydessä.[1]
Lähteet
- ↑ a b Aura Korpi-Tommola: Walden, Anni (1885–1962). Suomen Kansallisbiografia. Osa 10. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Sivut 254-255.