Ero sivun ”Rusit” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
'''Rusit''' eli '''russit''' (Eiköhän jätetä tämä pienen suomen kansallistunteen nostatus potaska hieman vähemälle huomiolle. Viikingit eivät perustaneet Venäjää)olivat luultavasti [[Skandinavia]]sta lähteneitä varjageja eli [[viikingit|viikinkejä]]. [[Nestorin kronikka|Nestorin kronikan]] mukaan nykyisen [[Venäjä]]n alueella asuneet heimot kutsuivat hallitsijoikseen kolme veljestä meren takaa "russien" maasta. Veljeksistä vanhin, [[Rurik]] (skand. Hrörek), nousi [[Novgorod]]in hallitsijaksi. Rurikin kuoltua hänen sukulaisensa Oleg (skand. Helgi) liitti [[Kiova]]n valtakuntaan ja siirsi pääkaupungin sinne. Koko valtakunta ja kansa saivat heiltä nimensä. On myös mahdollista, että Nestorin kronikassa mainitut kolme veljestä ovat kuvitteellisia hahmoja. Arkeologiset löydöt kuitenkin todistavat, että skandinaaveja liikkui Venäjällä 700-luvun lopulta lähtien.
'''Rusit''' eli '''russit''' olivat luultavasti [[Skandinavia]]sta lähteneitä varjageja eli [[viikingit|viikinkejä]]. [[Nestorin kronikka|Nestorin kronikan]] mukaan nykyisen [[Venäjä]]n alueella asuneet heimot kutsuivat hallitsijoikseen kolme veljestä meren takaa "russien" maasta. Veljeksistä vanhin, [[Rurik]] (skand. Hrörek), nousi [[Novgorod]]in hallitsijaksi. Rurikin kuoltua hänen sukulaisensa Oleg (skand. Helgi) liitti [[Kiova]]n valtakuntaan ja siirsi pääkaupungin sinne. Koko valtakunta ja kansa saivat heiltä nimensä. On myös mahdollista, että Nestorin kronikassa mainitut kolme veljestä ovat kuvitteellisia hahmoja. Arkeologiset löydöt kuitenkin todistavat, että skandinaaveja liikkui Venäjällä 700-luvun lopulta lähtien.

Rusien todellisesta alkuperästä on käyty useita kiistoja. Länsimaissa uskotaan yleisesti, että he olivat kotoisin nykyisestä [[Ruotsi]]sta ja että heidän nimensä viittaisi [[Roslagen]]in alueeseen. Nimestä ''Roslagen'' on mitä luultavimmin peräisin myös suomen sana ''Ruotsi'', ja roslagenilaiset olivat tunnettuja idänretkistään, mikä puoltaa länsimaista näkemystä. Venäjällä on välillä asetettu kyseenalaiseksi sekä rusien läntinen alkuperä että heidän vaikutuksensa (ns. antinormanistinen koulukunta). Kansallistunne on vaikuttanut tulkintoihin puolin ja toisin. Nykyisin venäläinen arkeologia ei yleensä enää kiistä skandinaavista vaikutusta, ja vastaavasti skandinaavinen tutkimus korostaa slaavilaisen kulttuurin vaikutusta ruseihin.

Versio 27. lokakuuta 2006 kello 02.29

Rusit eli russit olivat luultavasti Skandinaviasta lähteneitä varjageja eli viikinkejä. Nestorin kronikan mukaan nykyisen Venäjän alueella asuneet heimot kutsuivat hallitsijoikseen kolme veljestä meren takaa "russien" maasta. Veljeksistä vanhin, Rurik (skand. Hrörek), nousi Novgorodin hallitsijaksi. Rurikin kuoltua hänen sukulaisensa Oleg (skand. Helgi) liitti Kiovan valtakuntaan ja siirsi pääkaupungin sinne. Koko valtakunta ja kansa saivat heiltä nimensä. On myös mahdollista, että Nestorin kronikassa mainitut kolme veljestä ovat kuvitteellisia hahmoja. Arkeologiset löydöt kuitenkin todistavat, että skandinaaveja liikkui Venäjällä 700-luvun lopulta lähtien.

Rusien todellisesta alkuperästä on käyty useita kiistoja. Länsimaissa uskotaan yleisesti, että he olivat kotoisin nykyisestä Ruotsista ja että heidän nimensä viittaisi Roslagenin alueeseen. Nimestä Roslagen on mitä luultavimmin peräisin myös suomen sana Ruotsi, ja roslagenilaiset olivat tunnettuja idänretkistään, mikä puoltaa länsimaista näkemystä. Venäjällä on välillä asetettu kyseenalaiseksi sekä rusien läntinen alkuperä että heidän vaikutuksensa (ns. antinormanistinen koulukunta). Kansallistunne on vaikuttanut tulkintoihin puolin ja toisin. Nykyisin venäläinen arkeologia ei yleensä enää kiistä skandinaavista vaikutusta, ja vastaavasti skandinaavinen tutkimus korostaa slaavilaisen kulttuurin vaikutusta ruseihin.

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.