Ero sivun ”Kalle Rouni” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
+elonet-linkki |
||
| Rivi 9: | Rivi 9: | ||
Rouni kuoli äkilliseen sairauteen 64-vuotiaana 21. lokakuuta 1962 Helsingissä. Samana vuonna ilmestyi Rounin viimeinen elokuva, torsoksi jäänyt ''[[Se alkoi omenasta]]''. |
Rouni kuoli äkilliseen sairauteen 64-vuotiaana 21. lokakuuta 1962 Helsingissä. Samana vuonna ilmestyi Rounin viimeinen elokuva, torsoksi jäänyt ''[[Se alkoi omenasta]]''. |
||
== Aiheesta muualla == |
|||
* {{Elonet-h|121435}} |
|||
{{AAKKOSTUS:Rouni, Kalle}} |
{{AAKKOSTUS:Rouni, Kalle}} |
||
Versio 3. marraskuuta 2015 kello 19.38
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kaarle ”Kalle” Rouni (ent. Roos, 7. maaliskuuta 1898 Nokia – 21. lokakuuta 1962 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja teatterinjohtaja.
Rouni näytteli ja toimi teatterinjohtajana Tampereella ja Porissa, kunnes hänet löydettiin johtajaksi Turun Teatteriin. Rounin homoseksuaalisuuden ja erinäisten ongelmien vuoksi hänen johtajakautensa ei ollut pitkäkestoinen.
Myöhemmin Rouni näytteli kaikkiaan 33 elokuvassa. Jokaisessa elokuvassa hänellä oli pieni rooli. Hänen tunnetuin roolinsa oli August Ahlqvist kirjailija Aleksis Kiven elämän pohjalta tehdyssä elokuvassa ”Minä elän” (1946). Rounilla oli hieman suurempia rooleja elokuvissa Erehtyneet sydämet (1944), Lakeuksien lukko (1951) ja Rovaniemen markkinoilla (1951).
Aikoinaan Rouni kuului myös Punaisen Myllyn, Radioteatterin ja Helsingin Kansanteatterin henkilökuntaan. Hän ohjasi yhden elokuvan, Martin Söderhjelmin kanssa tehdyn elokuvan Rakkautensa uhri (1945).
Rouni kuoli äkilliseen sairauteen 64-vuotiaana 21. lokakuuta 1962 Helsingissä. Samana vuonna ilmestyi Rounin viimeinen elokuva, torsoksi jäänyt Se alkoi omenasta.
Aiheesta muualla
- Kalle Rouni Elonetissä.