Ero sivun ”Öljyväri” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
tiivistetään yksi lause
laajennetaan Smithin kirjasta
Rivi 1: Rivi 1:
[[Tiedosto:Olejove barvy.jpg|thumb|Öljyväriputkiloita]]
[[Tiedosto:Olejove barvy.jpg|thumb|Öljyväriputkiloita]]
'''Öljyvärit''' ovat öljyliukoisia hitaasti kuivuvia [[Maali|maaleja]], joille eri aineista koostuva [[pigmentti]] antaa värin. [[Pellavaöljy]]n lisäksi öljyvärien sideaineena käytetään pigmentistä riippuen muun muassa [[unikkoöljy]]ä. Öljyvärejä käytetään [[Öljymaalaus|öljymaalauksessa]].
'''Öljyvärit''' ovat [[Maali|maaleja]], joita tehdään hiertämällä [[pigmentti]]jauhetta kuivuvaan [[öljy]]yn, joka toimii sideaineena. Hiertämisen jälkeen pigmentin jokainen värihiukkanen on öljyn ympäröimä, jolloin maalisekoite on samalla sekä riittävän taipuisaa että riittävän tahmeaa maalaamiseen. Öljyvärejä käytetään [[Öljymaalaus|öljymaalauksessa]].<ref name="smith">{{Kirjaviite | Tekijä = Smith, Ray | Nimeke = Taiteilijan käsikirja | Vuosi =1997 (alkuteos 1987) | Sivu =182–186 | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Otava | Tunniste =ISBN 951-1-111191-1 }}</ref>


Jokainen väriaine tarvitsee eri määrän öljyä, sillä pigmenttien öljynimukyky vaihtelee suuresti. Yli 70 prosenttia öljyä tarvitsevat yleensä esimerkiksi poltettu [[umbra]], polttamaton ja poltettu [[Siena (väri)|siena]], [[ftalosyaanit]], alitsariini, [[kobolttivärit]], kinakridonit ja [[lamppumusta]]. Alle 55 prosenttia öljyä tarvitsevat esimerkiksi [[ultramariini]], [[mangaanisininen]] ja [[lyijyvalkoinen]]. Maalatessa on suositeltavaa välttää vähän öljyä sisältävillä maaleilla maalaamista paljon öljyä sisältävien maalien päälle, sillä se voi johtaa maalin halkeiluun.<ref name="smith" />
Öljyvärejä tiedetään käytetyn jo [[1200-luku|1200-luvulla]] [[Englanti|Englannissa]], joskin valmistusmenetelmät ja maalien ominaisuudet ovat muuttuneet ajan mittaan. Pigmenttihiukkasia valmistetaan nykyisin keinotekoisesti luonnosta suoraan saatavien [[Maavärit|maavärien]] ohella.


Öljyvärien kuivumisaika vaihtelee noin kahdesta päivästä kahteen viikkoon. Kuivumisaika riippuu sekä pigmentistä että öljystä. Hitaimmin kuivuvia öljyvärejä ovat esimerkiksi [[atsoväri]]t, [[kinakridonit]] ja [[alitsariini]]. Öljyväreihin lisätään usein kuivumista nopeuttavia aineita sekä läpinäkyviä pigmenttejä, jotka parantavat sen ominaisuuksia kuten sekoitettavuutta. Yleisiä täyteaineita ja sakeuttajia ovat [[alumiinihydraatti]], [[blanc fixe]] ja [[kaoliini]].<ref name="smith" />
Maalatessa käytetään [[maalausneste]]itä, kuten [[pellavaöljy]]ä, [[dammarhartsi]]vernissaa ja ranskalaista [[tärpätti]]ä. Maalaus tulee aloittaa mahdollisimman rasvattomalla seoksella ja jatkaa periaatteella ”rasvaista rasvattomalle”. Aluksi värejä ohennetaan siksi tärpätillä tai vedellä, ja maalauksen edetessä muiden aineiden määrää lisätään.

Suosituin öljy on perinteisesti ollut [[pellavaöljy]], sillä se kuivuu nopeasti. [[Kylmäpuristaminen|Kylmäpuristettua]] pellavaöljyä pidetään parempana kuin kuumapuristettua. Myös pähkinäöljyä, [[unikkoöljy]]ä ja [[safloriöljy]]ä käytetään. Pähkinäöljyn etu pellavaöljyyn on se, että se on väritöntä ja sopii siten valkoisen värin sideaineeksi kellertävää pellavaöljyä paremmin. Se ei kuitenkaan säily kauan tuoreena. Unikko- ja safloriöljy ovat osittain kuivuvia öljyjä, joten niitä on usein käytetty paitsi sellaisenaan, myös hidastamaan joidenkin väriaineiden nopeaa kuivumista tai paremman koostumuksen saamiseksi.<ref name="smith" />

Joillain öljyväreillä on käyttöä rajoittavia ominaisuuksia. [[Alitsariinikarmosiini]] ja [[kobolttikeltainen]] kestävät valoa huonosti. Kobolttikeltainen ei kestä myöskään lämpöä, ja se voi aiheuttaa elimistössä myrkytyksen. Lisäksi etenkin [[lyijy]]ä sisältävät värit ovat myrkyllisiä.<ref name="smith" />

Öljyvärit ovat 1400-luvun lopulta lähtien olleet taidemaalarien eniten suosimia värejä. Niitä tiedetään käytetyn jo [[1200-luku|1200-luvulla]] [[Englanti|Englannissa]]. Valmistustekniikat ovat aikojen kuluessa vaihdelleet, ja nykyisin pigmenttihiukkasia valmistetaan myös keinotekoisesti luonnosta suoraan saatavien [[Maavärit|maavärien]] ohella.

Öljyväreillä maalatessa käytetään lisäksi [[maalausneste]]itä, kuten [[pellavaöljy]]ä, [[dammarhartsi]]vernissaa ja ranskalaista [[tärpätti]]ä.

==Lähteet==
{{viitteet}}


[[Luokka:Maalausmateriaalit]]
[[Luokka:Maalausmateriaalit]]

Versio 3. lokakuuta 2014 kello 23.32

Öljyväriputkiloita

Öljyvärit ovat maaleja, joita tehdään hiertämällä pigmenttijauhetta kuivuvaan öljyyn, joka toimii sideaineena. Hiertämisen jälkeen pigmentin jokainen värihiukkanen on öljyn ympäröimä, jolloin maalisekoite on samalla sekä riittävän taipuisaa että riittävän tahmeaa maalaamiseen. Öljyvärejä käytetään öljymaalauksessa.[1]

Jokainen väriaine tarvitsee eri määrän öljyä, sillä pigmenttien öljynimukyky vaihtelee suuresti. Yli 70 prosenttia öljyä tarvitsevat yleensä esimerkiksi poltettu umbra, polttamaton ja poltettu siena, ftalosyaanit, alitsariini, kobolttivärit, kinakridonit ja lamppumusta. Alle 55 prosenttia öljyä tarvitsevat esimerkiksi ultramariini, mangaanisininen ja lyijyvalkoinen. Maalatessa on suositeltavaa välttää vähän öljyä sisältävillä maaleilla maalaamista paljon öljyä sisältävien maalien päälle, sillä se voi johtaa maalin halkeiluun.[1]

Öljyvärien kuivumisaika vaihtelee noin kahdesta päivästä kahteen viikkoon. Kuivumisaika riippuu sekä pigmentistä että öljystä. Hitaimmin kuivuvia öljyvärejä ovat esimerkiksi atsovärit, kinakridonit ja alitsariini. Öljyväreihin lisätään usein kuivumista nopeuttavia aineita sekä läpinäkyviä pigmenttejä, jotka parantavat sen ominaisuuksia kuten sekoitettavuutta. Yleisiä täyteaineita ja sakeuttajia ovat alumiinihydraatti, blanc fixe ja kaoliini.[1]

Suosituin öljy on perinteisesti ollut pellavaöljy, sillä se kuivuu nopeasti. Kylmäpuristettua pellavaöljyä pidetään parempana kuin kuumapuristettua. Myös pähkinäöljyä, unikkoöljyä ja safloriöljyä käytetään. Pähkinäöljyn etu pellavaöljyyn on se, että se on väritöntä ja sopii siten valkoisen värin sideaineeksi kellertävää pellavaöljyä paremmin. Se ei kuitenkaan säily kauan tuoreena. Unikko- ja safloriöljy ovat osittain kuivuvia öljyjä, joten niitä on usein käytetty paitsi sellaisenaan, myös hidastamaan joidenkin väriaineiden nopeaa kuivumista tai paremman koostumuksen saamiseksi.[1]

Joillain öljyväreillä on käyttöä rajoittavia ominaisuuksia. Alitsariinikarmosiini ja kobolttikeltainen kestävät valoa huonosti. Kobolttikeltainen ei kestä myöskään lämpöä, ja se voi aiheuttaa elimistössä myrkytyksen. Lisäksi etenkin lyijyä sisältävät värit ovat myrkyllisiä.[1]

Öljyvärit ovat 1400-luvun lopulta lähtien olleet taidemaalarien eniten suosimia värejä. Niitä tiedetään käytetyn jo 1200-luvulla Englannissa. Valmistustekniikat ovat aikojen kuluessa vaihdelleet, ja nykyisin pigmenttihiukkasia valmistetaan myös keinotekoisesti luonnosta suoraan saatavien maavärien ohella.

Öljyväreillä maalatessa käytetään lisäksi maalausnesteitä, kuten pellavaöljyä, dammarhartsivernissaa ja ranskalaista tärpättiä.

Lähteet

  1. a b c d e Smith, Ray: Taiteilijan käsikirja, s. 182–186. Otava, 1997 (alkuteos 1987). ISBN 951-1-111191-1.