Ero sivun ”Dikloorimetaani” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Täydennystä |
|||
Rivi 21: | Rivi 21: | ||
Ensimmäinen dikloorimetaanin valmistustapa oli pelkistää [[trikloorimetaani]]a alkoholiliuoksessa sinkin avulla. [[Henri Victor Regnault]] valmisti sitä vuonna 1840 klooramalla [[kloorimetaani]]a. Nykyään suuren mittakaavan valmistusmenetelmät perustuvat [[metaani]]n tai kloorimetaanin klooraukseen.<ref name ="ullmann">Manfred Rossberg, Wilhelm Lendle, Gerhard Pfleiderer, Adolf Tögel, Theodore R. Torkelson & Klaus K. Beutel: ''Chloromethanes, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry'', John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 05.08.2013</ref> |
Ensimmäinen dikloorimetaanin valmistustapa oli pelkistää [[trikloorimetaani]]a alkoholiliuoksessa sinkin avulla. [[Henri Victor Regnault]] valmisti sitä vuonna 1840 klooramalla [[kloorimetaani]]a. Nykyään suuren mittakaavan valmistusmenetelmät perustuvat [[metaani]]n tai kloorimetaanin klooraukseen.<ref name ="ullmann">Manfred Rossberg, Wilhelm Lendle, Gerhard Pfleiderer, Adolf Tögel, Theodore R. Torkelson & Klaus K. Beutel: ''Chloromethanes, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry'', John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 05.08.2013</ref> |
||
Tärkein dikloorimetaanin käyttökohde on liuotinkäyttö, mihin se soveltuu hyvin hyvän liuotuskykynsä ja palamattomuutensa vuoksi.<ref name ="alen">{{Kirjaviite | Tekijä=Alén, Raimo | Nimeke=Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet | Sivu=53 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Consalen Consulting | Vuosi=2009 | Tunniste=ISBN 978-952-92-5627-3}}</ref> Sitä käytetään maalinpoistoaineissa sekä liuottamaan selluloosaestereitä, rasvoja, vahoja ja muoveja. Sitä käytetään myös liuottimena [[ |
Tärkein dikloorimetaanin käyttökohde on liuotinkäyttö, mihin se soveltuu hyvin hyvän liuotuskykynsä ja palamattomuutensa vuoksi.<ref name ="alen">{{Kirjaviite | Tekijä=Alén, Raimo | Nimeke=Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet | Sivu=53 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Consalen Consulting | Vuosi=2009 | Tunniste=ISBN 978-952-92-5627-3}}</ref> Sitä käytetään maalinpoistoaineissa sekä liuottamaan selluloosaestereitä, rasvoja, vahoja ja muoveja. Sitä käytetään myös liuottimena [[uutto|liuotinuutossa]] muun muassa [[kofeiini]]n eristämisessä, lääkeaineiden eristämisessä, eteeristen öljyjen uutoissa ja kookosvoin valmistamisessa. Se muodostaa [[atseotrooppinen seos|atseotrooppisen seoksen]] veden kanssa, minkä vuoksi sitä voidaan käyttää veden poistoon orgaanisista liuottimista.<ref name="ullmann" /><ref>Dieter Stoye: '' Solvents, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry'', John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 05.08.2013</ref> |
||
Dikloorimetaanista voidaan klooraamalla vailmistaa trikloori- tai tetrakloorimetaania ja alumiinikatalyytin ja bromin läsnäollessa muodostuu [[bromikloorimetaani]]a tai [[dibromimetaani]]a. Alumiinikatalyytin läsnäollessa yhdiste reagoi 220°C:n lämpötilassa hiilidioksidin kanssa muodostaen [[klooriasetyylikloridi]]a ja kuuman ammoniakkiliuoksen kanssa [[heksametyleenitetramiini]]a.<ref name=" |
Dikloorimetaanista voidaan klooraamalla vailmistaa trikloori- tai tetrakloorimetaania ja alumiinikatalyytin ja bromin läsnäollessa muodostuu [[bromikloorimetaani]]a tai [[dibromimetaani]]a. Alumiinikatalyytin läsnäollessa yhdiste reagoi 220°C:n lämpötilassa hiilidioksidin kanssa muodostaen [[klooriasetyylikloridi]]a ja kuuman ammoniakkiliuoksen kanssa [[heksametyleenitetramiini]]a.<ref name="ullmann" /> Muita käyttökohteita ovat kylmälaitteet ja puudutus.<ref name="alen" /> |
||
==Lähteet== |
==Lähteet== |
Versio 5. elokuuta 2013 kello 20.32
Dikloorimetaani | |
---|---|
[[Tiedosto: |275px|]] | |
Tunnisteet | |
IUPAC-nimi | Dikloorimetaani |
CAS-numero | |
PubChem CID | |
SMILES | C(Cl)Cl |
Ominaisuudet | |
Molekyylikaava | CH2Cl2 |
Moolimassa | 84,93 g/mol |
Sulamispiste | −96,7 °C (175.7 K) |
Kiehumispiste | 40 °C (313 K) |
Tiheys | 1,3266 |
Liukoisuus veteen | 13 g/l |
Dikloorimetaanin (CH2Cl2) on helposti haihtuva väritön polaarinen orgaaninen kloorattu hiilivety, jota käytetään liuottimena. Se ei ole erityisen myrkyllinen, mutta höyryjen hengittämistä pitää välttää. Dikloorimetaani on karsinogeeninen aine.
Dikloorimetaanista käytetään myös nimityksiä metyleenikloridi tai DCM.
Dikloorimetaani on normaaliolosuhteissa olomuodoltaan väritön, kirkas neste, jolla on makea kloroformia muistuttava haju. Sen moolimassa on 84,9 g/mol, sulamispiste −96,7 °C, kiehumispiste 40 °C (313 K), suhteellinen tiheys 1,3 g/cm3 (vesi = 1,0 g/cm3), liukoisuus veteen 20 °C:n lämpötilassa 1,3 g/100 ml, itsesyttymislämpötila 556 °C ja CAS-numero 75-09-2.
Valmistus ja käyttö
Ensimmäinen dikloorimetaanin valmistustapa oli pelkistää trikloorimetaania alkoholiliuoksessa sinkin avulla. Henri Victor Regnault valmisti sitä vuonna 1840 klooramalla kloorimetaania. Nykyään suuren mittakaavan valmistusmenetelmät perustuvat metaanin tai kloorimetaanin klooraukseen.[1]
Tärkein dikloorimetaanin käyttökohde on liuotinkäyttö, mihin se soveltuu hyvin hyvän liuotuskykynsä ja palamattomuutensa vuoksi.[2] Sitä käytetään maalinpoistoaineissa sekä liuottamaan selluloosaestereitä, rasvoja, vahoja ja muoveja. Sitä käytetään myös liuottimena liuotinuutossa muun muassa kofeiinin eristämisessä, lääkeaineiden eristämisessä, eteeristen öljyjen uutoissa ja kookosvoin valmistamisessa. Se muodostaa atseotrooppisen seoksen veden kanssa, minkä vuoksi sitä voidaan käyttää veden poistoon orgaanisista liuottimista.[1][3]
Dikloorimetaanista voidaan klooraamalla vailmistaa trikloori- tai tetrakloorimetaania ja alumiinikatalyytin ja bromin läsnäollessa muodostuu bromikloorimetaania tai dibromimetaania. Alumiinikatalyytin läsnäollessa yhdiste reagoi 220°C:n lämpötilassa hiilidioksidin kanssa muodostaen klooriasetyylikloridia ja kuuman ammoniakkiliuoksen kanssa heksametyleenitetramiinia.[1] Muita käyttökohteita ovat kylmälaitteet ja puudutus.[2]
Lähteet
- ↑ a b c Manfred Rossberg, Wilhelm Lendle, Gerhard Pfleiderer, Adolf Tögel, Theodore R. Torkelson & Klaus K. Beutel: Chloromethanes, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 05.08.2013
- ↑ a b Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 53. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
- ↑ Dieter Stoye: Solvents, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 05.08.2013