Irene (Bysantin keisarinna)
Irene (syntyi 750–755, kuoli 803) oli Bysantin keisarinna ja keisari Leo IV:n vaimo vuosina 769–780. Miehensä kuoltua Irene hallitsi Bysantin valtakuntaa poikansa Konstantinos VI:n nimessä. Poikansa kuoleman jälkeen vuonna 797 Irene hallitsi yksin aina vuoteen 802 asti jolloin hänet syrjäytettiin. Irene oli poikkeuksellinen keisarinna siinä, että hän hallitsi Bysantin valtakuntaa omassa nimessään ja hän käyttikin itsestään keisarin maskuliinista arvonimeä basileios. Irenen aikana pidettiin seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous jossa päätettiin lopettaa ikonoklasmi.
Nuoruus
Irenen nuoruudesta tiedetään hyvin vähän. Hän oli kotoisin Ateenasta. Patriarkka Nikeforoksen lyhyen historian mukaan keisari Konstantinos V antoi tuoda Irenen Konstantinopoliin vaimoksi pojalleen Leo IV:lle marraskuussa 769. Irenen perheestäkään ei tiedetä melkein mitään ja myöhemmin Irene väittikin olevansa orpo. Hänen sukunimensä tiedetään kuitenkin olleen Sarandapekhys. Ei tiedetä miksi Konstantinos V valitsi Irenen vaimoksi pojalleen. On esitetty, että Konstantinos V halusi saada Kreikan tiukemmin Konstantinopolin valtapiiriin, koska slaavit olivat vallanneet suuria alueita Balkanilla, ja Bysantin valta siellä oli joskus vain nimellinen. Ilmeisesti Konstantinos arveli kreikkalaissyntyisen prinsessan auttavan häntä saamaan alueen takaisin hallintaansa. Bysantin pääkaupunkiin Irenen mukana tuli ainakin yksi naissukulainen, josta tiedetään sen verran, että hän meni myöhemmin bulgaarien kaanin Telerigin kanssa naimisiin.
17. joulukuuta 769 Konstantinos V kruunasi Irenen keisarinnaksi, ja myöhemmin samana päivänä Irene ja Leo IV vihittiin. Leo oli tuolloin yhdeksäntoista vanha; Irenen tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä, mutta hänen on täytynyt olla yli 14-vuotias ja luultavasti uutta aviomiestään nuorempi. 14. tammikuuta 771 Irene synnytti Leolle pojan, tulevan Konstantinos IV:n, keisarillisen palatsin niin sanotussa purppurakamarissa. Se oli erityinen huone, jossa vain keisarien lapset synnytettiin.
Konstantinos V kuoli elokuussa 775 ja hänen vanhin poikansa ja hallitsijakumppaninsa Leo IV julistettiin keisariksi. Irenestä tuli samalla vanhempi keisarinna, kun Konstantinin vaimo Eudokia vetäytyi julkisuudesta. Leon viisi velipuolta jäivät ilman mahdollisuutta tulla keisariksi, kun Leo julisti poikansa Konstantinos VI:n kruununperilliseksi ja hallitsijakumppanikseen pääsiäisenä 776. Leon velipuolet karkotettiin Konstantinopolista toukokuussa 776, kun oli paljastunut, että vanhin heistä, Nikeforos, oli yrittänyt syöstä Leon vallasta.
Ikonit olivat olleet kiellettyjä Bysantissa vuoden 754 kirkolliskokouksen jälkeen ja Leo IV jatkoi isänsä tapaan ikonoklasmia. Hän muun muassa yllätti osan palatsin eunukeista kunnioittamassa salaa ikoneja. Myöhemmin kirjoitetuissa lähteissä mainitaan, että Irene olisi myös ollut ikonien kannattaja. Hän olisi ollut mukana ikoneja kätkevässä ryhmässä ja erään 1100-luvulta kirjoitetun tekstin mukaan Leo olisi löytänyt Irenen, kun tämä oli salaa kunnioittamassa ikoneja. Vihastunut Leo ei olisi enää tämän jälkeen suostunut nukkumaan vaimonsa kanssa.
Hallitsijana
Leo IV kuoli yhtäkkiä 8. syyskuuta 780. Koska Konstantinos VI oli vain 9-vuotias, Irene otti vallan omiin käsiinsä ja hänet julistettiin poikansa hallitsijakumppaniksi. Vuonna 780 lyödyt rahat kuvaavatkin Konstantinoksen ja Irenen vierekkäin. Melkein heti Leon kuoltua tämän velipuolet yrittivät kaapata vallan julistamalla vanhimman veljeksen, Nikeforoksen, keisariksi. Salajuoni saatiin kuitenkin paljastettua ja veljekset pakotettiin luostariin. Vanhimmalta heistä puhkaistiin silmät ja toisilta leikattiin kielet pois. Myös monia heidän kannattajistaan, heidän joukossaan monia tärkeitä sotilaskomentajia, karkotettiin. Kaikkia salaliittoon kuuluneita Irene ei kuitenkaan karkottanut, esimerkiksi Sisilian sotilaskomentaja Elpidios sai pitää virkansa. Hän alkoi kuitenkin kapinoida ja Irenen oli lähetettävä laivasto kukistamaan häntä. Laivasto onnistui tehtävässään, vaikka Elpidios pääsikin pakenemaan Afrikkaan. Saatuaan vallan omiin käsiinsä Irene alkoi nimittää omia suosikkejaan tärkeisiin virkoihin. Eunukki Staurakioksesta tehtiin siviilihallinnon päällikkö ja rahastonhoitaja Johanneksesta armeijan ylipäällikkö (Megas domestikos).
Seuraavana vuonna Irene lähetti diplomaatteja frankkien valtakuntaan tapaamaan Kaarle Suurta. Tarkoituksena oli löytää Konstantinokselle vaimoksi Kaarlen sukulainen. Lopulta päädyttiin Kaarlen tyttäreen Rotrudiin, jolle kreikkalaiset antoivat nimeksi Erythro (punainen). Frankit olivat aikaisemmin vallanneet langobardien kuningaskunnan Pohjois-Italiassa ja Kaarle oli kruunattu langobardien kuninkaaksi. Frankit uhkasivat myös Bysantille kuuluvia alueita Etelä-Italiassa, ja Irene toivoi Konstantinoksen ja Kaarlen tyttären välisen liiton rauhoittavan tilannetta.
Vuonna 781 armeijan ylipäällikkö Johannes kukisti arabit, jotka kuitenkin palasivat seuraavana vuonna suuremman armeijan kanssa. Bysantille tappiollisten taisteluiden jälkeen saatiin aikaan rauhansopimus, jonka mukaan Bysantti joutui maksamaan arabeille vuosittaisia lunnaita. Vuonna 783 Staurakios johti armeijaa, joka hyökkäsi Balkanilla asuvia slaaveja vastaan. Armeija tunkeutui aina Peloponnesokselle asti, josta se palasi mukanaan suuri määrä rahaa ja vankeja. Irene myönsi suosikkieunukilleen triumfin Hippodromissa vuoden 784 tammikuussa, vaikka sotaretki slaaveja vastaan olikin todellisuudessa ollut melko mitätön ryöstöretki.
Vuonna 784 Irene ja Konstantinos tekivät matkan Traakiaan, joka oli ainoa luotettava alue, josta Konstantinopoli sai elintärkeää viljaa. Matkan aikana Beroian kaupunki nimettiin uudelleen Eirenepolikseksi ja sen muurit rakennettiin uudelleen. Keisarinna ja hänen poikansa vierailivat mm. Filippopoliksessa ja Mustanmeren rannalla sijaitsevassa Ankhialoksessa, tärkeässä satamakaupungissa, josta yleensä aloitettiin bulgaareja vastaan käydyt sotaretket.
Ikonoklasmin loppu
Samana vuonna Konstantinopolin patriarkka Paulus sairastui ja pyysi eroa virastaan. Ennen kuolemaansa Paulus tuomitsi ikonoklasmin, jota hän oli aina salaa vastustanut. Irenen suosikki uudeksi patriarkaksi oli Tarasios, joka työskenteli siviilihallinnossa. Tarasios vastusti aluksi nimitystä esittäen, että hän ei ollut pätevä patriarkan virkaan – mikä olikin totta. Tarasios suostui, kun päätettiin kutsua koolle kirkolliskokous, joka tekisi lopullisen päätöksen ikonoklasmista.
Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous avattiin syyskuussa 786 Konstantinopolissa. Irene ja Tarasios olivat kuitenkin aliarvioineet ikonoklastit. Heidän joukossaan oli suuri osa armeijan komentajista, jotka yhdistivät ikonoklasmin aikaisempiin sotavoittoihin. Kirkolliskokous loppuikin mellakkaan, kun sotilaat valtasivat kirkon jossa kokousta pidettiin. Irene ja Konstantinos VI joutuivat pakenemaan kirkosta keisarilliseen palatsiin. Irene ryhtyi voimakkaisiin toimiin ja päätti lakkauttaa koko ammattiarmeijan (tagmata). Armeija käskettiin kokoontumaan Malaginassa, Vähässä-Aasiassa, jossa se yleensä kokoontui ennen sotaretkiä arabeja vastaan. Siellä sotilaille maksettiin palkka ja heidät erotettiin tehtävistään. Heidän vaimonsa ja lapsensa karkotettiin Konstantinopolista. Poistettuaan näin vaikutusvaltaisimmat ikonoklastit armeijan johdosta Irene nimitti omia suosikkejaan heidän tilalleen. Kirkolliskokous pääsi nyt uudestaan alkamaan, tällä kertaa Nikeassa. Kokous päätti lopettaa ikonoklasmin ja ikonien kunnioittaminen sallittiin jälleen. Ikonoklasmin vastustajat vertasivat seitsemättä kirkolliskokousta vuoden 325 kokoukseen ja Konstantinosta ja Ireneä itseensä Konstantinus Suureen ja hänen äitiinsä Helenaan.
Konstantinos yrittää kaapata vallan
Heti miehensä kuoleman jälkeen Irene oli vaatinut itselleen vanhemman keisarin arvoa. Esimerkiksi eräissä julistuksissa Irenen nimi luettiin ennen Konstantinoksen nimeä. Vuonna 797 Konstantinos oli jo 17-vuotias ja hänen luultiin vaativan itselleen täyden keisarinvallan. Samana vuonna Irene perui Kaarle Suuren tyttären Rotrudin ja Konstantinoksen kihlauksen ja vaati Konstantinosta menemään naimisiin Armenian teemasta kotoisin olevan Marian kanssa. Syynä voi olla Kaarlen sekaantuminen Etelä-Italian asioihin. Irene lähetti armeijan ylipäällikön Johanneksen Etelä-Italiaan vastustamaan Kaarlen aikeita. Samalla, kun osa joukoista oli Italiassa, pääsivät arabit ja bulgaarit yllättäen hyökkäämään.
Konstantinos näki nyt tilaisuutensa tulleen ja hän yritti vangita äitinsä tärkeimmän apulaisen Staurakioksen, mutta tämä juoni paljastui. Vuoden 790 helmikuussa tapahtuneen maanjäristyksen yhteydessä Konstantinos ja Irene pakenivat Konstantinopolin ulkopuoliseen palatsiin. Irene antoi vangita poikansa ja tämän neuvonantajat. Kaikki Konstantinoksen kannattajat saatiin vangittua maanjäristystä seuranneessa sekasorrossa.
Irene määräsi valtakunnan sotilaat vannomaan valalla, etteivät he hyväksyisi Konstantinosta keisariksi. Saatuaan kuulla Konstantinoksen vangitsemisesta Armenian teeman armeija kieltäytyi vannomasta valaa. Armenian armeija syrjäytti komentajansa ja valitsi uuden Konstantinokselle uskollisen päällikön. Lokakuussa 790 suurin osa Vähän-Aasian armeijoista julisti Konstantinoksen ainoaksi keisariksi. Konstantinos kaappasi vallan itselleen ja syrjäytti äitinsä. Hän antoi vangita Staurakioksen ja muut Irenen eunukeista ja suosikeista.
Konstantinos keisarina
Vaikka Konstantinos hallitsikin ilman äitiään, sai Irene palata keisarilliseen palatsiin vuonna 792. Pian hän sai myös takaisin oikeutensa poikansa hallitsijakumppanina. Samana vuonna Konstantinos teki sotaretken bulgaareja vastaan, mutta hänet kukistettiin perusteellisesti ja hän joutui pakenemaan takaisin Konstantinopoliin. Konstantinos kärsi myös tappioita arabeja vastaan. Vastoinkäymisistä huolimatta armeijat vastustivat äänekkäästi Irenen pääsyä takaisin valtaan ja lopulta Armenian teeman joukot alkoivat taas kapinoida.
Vuonna 795 Konstantinos erosi vaimostaan Mariasta, joka lähetettiin luostariin. Hän otti uudeksi vaimokseen rakastajattarensa Theodoten, joka myös kruunattiin keisarinnaksi. Kirkko ei voinut hyväksyä, että keisari meni näin uusiin naimisiin, vaikka vanha vaimo oli vielä elossa. Irene oli heti poikansa vastustajien tukena, vaikka ei ollutkaan mitenkään yrittänyt estää tapahtunutta. Tapauksen jälkeen Konstantinoksen kannatus oli pohjalukemissaan.
Vuoden 796 lokakuussa keisarillinen hovi oli pääkaupungin ulkopuolella Prousan kuumilla lähteillä, kun Konstantinos sai tiedon, että Theodote oli synnyttänyt hänelle lapsen (nimeltään Leo, joka kuoli seuraavana vuonna). Konstantinos kiirehti takaisin Konstantinopoliin tapaamaan vaimoaan jättäen seurueensa ja äitinsä Prousaan. Irene käytti tilaisuutta hyväkseen ja lahjoi ja kiristi Konstantinoksen kannattajat omalle puolelleen. Seuraavana vuonna Irenen kannattajat yrittivät vangita Konstantinoksen, mutta tämä pääsi karkaamaan Vähään-Aasiaan. Hänet saatiin pian kiinni ja kuljetettiin takaisin Konstantinopoliin. Konstantinos suljettiin purppurakamariin, samaan huoneeseen, jossa hän oli syntynyt. Hän kuoli sen jälkeen, kun hänet oli raa’asti sokaistu Irenen käskystä.
Irene keisarina
Koska Irene oli jo aikaisemmin ollut Konstantinoksen hallitsijakumppani, kävi hänen pääsynsä takaisin valtaan helposti. Irenen valtakausi oli ennen näkemätön Rooman ja Bysantin historiassa. Koskaan aikaisemmin nainen ei ollut hallinnut valtakuntaa yksin. Irene alkoi joissain yhteyksissä jopa käyttää itsestään keisarin arvonimeä basileios, eikä keisarinnaa tarkoittavaa basilissaa. Tämän tarkoituksena oli ehkä tehdä selväksi, että hänellä todella oli korkein valta. Irenen teettämissä kultarahoissa oli kummallakin puolella hänen oma kuvansa (aikaisemmin niissä oli ollut Irenen ja Konstantinoksen yhteinen kuva).
Heti Konstantinoksen kuoleman tultua julkisuuteen aikoivat Leo IV:n velipuolet, Konstantinoksen sedät, suunnitella jälleen vallan kaappaamista. Irene karkotti heidät Ateenaan. Siellä he kuitenkin saivat pian Hellaksen teeman sotilaita puolelleen. Saadakseen kiusalliset veljekset kuriin Irene lähetti veljenpoikansa Teofylaktoksen Ateenaan isänsä Konstantinoksen (Irenen veljen) luokse. Ne veljeksistä, joiden näkö oli vielä tallella, menettivät nyt sen, kun heidän silmänsä puhkaistiin. Tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Irenen veli ja veljenpoika mainitaan historiallisissa lähteissä.
Irene yritti ulkopolitiikassaan saada aikaan rauhan sekä frankkien että arabien kanssa. Arabien Harun al-Rashid kieltäytyi rauhanehdotuksista ja teki useita retkiä Bysantin alueelle. Kaarle Suuri taas otti Irenen lähetystön vastaan. Idän ja lännen välit saatiin korjattua pitkän vihanpidon jälkeen.
Irenen vanhetessa kysymys hänen seuraajastaan nousi suureksi ongelmaksi. Irene oli jo yli neljänkymmenen, eikä luultavasti enää pystyisi saamaan lapsia. Jos hän menisi naimisiin nuoremman miehen kanssa, tulisi miehestä varmasti keisari Irenen kuoltua. Irenen eunukkisuosikit kilpailivat keskenään hänen suosiostaan. Lopulta Irene teki yllättävän päätöksen ja ehdotti avioliittoa Kaarle Suuren kanssa. Kaarle oli kruunattu vuonna 800 keisariksi Roomassa. Lännessä paavi katsoi, että keisarinistuin oli ollut tyhjänä Konstantinos IV:n kuolemasta asti. Kaarlen ja Irenen liitto ei olisi yhdistänyt valtakuntia, vaan kumpikin olisi jatkanut oman puoliskonsa hallitsemista kuten aikaisemminkin.
Liitosta ei kuitenkaan tullut mitään, kun Irene syrjäytettiin 31. lokakuuta 802. Frankkien lähetystö sai palata takaisin tyhjin käsin. Entinen valtionvarainministeri Nikeforos julistettiin keisariksi ja Irene karkotettiin Lesboksen saarelle, jossa hän myöhemmin kuoli.
Kirjallisuutta
- Herrin, Judith: Women in Purple: Rulers of Medieval Byzantium. Princeton University Press. ISBN 0691117802
- Ostrogorsky, George: History of the Byzantine State. Rutgers University Press. ISBN 0813511984
- Norwich, John Julius: Byzantium: The Early Centuries. Penguin Books Ltd. ISBN 0140114475
- Irene - An Online Encyclopedia of Roman Emperors
| Edeltäjä Leo IV |
Bysantin keisarinna 797-802 |
Seuraaja Nikeforos I |