Harpo Marx

Harpo Marx (1931)

Harpo Marx (oik. Adolph Arthur Marx, 23. marraskuuta 1888 New York – 28. syyskuuta 1964 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen harpisti ja koomikko, yksi Marx-veljeksistä.

Lapsuus

Harpo Marx syntyi New Yorkissa Sam "Frenchie" Marxin ja hänen vaimonsa Minnie Marxin perheeseen. Isä Sam oli itseoppinut räätäli, joka menestyi työssään miten kuten. Äiti Minnie sen sijaan keskittyi jo varhain saamaan kaikki viisi poikaansa esittävien taiteiden pariin. Harpo oli veljeksistä toiseksi vanhin. Vanhin veljeksistä oli Leonard "Chico" Marx, jonka äiti pisti pianotunneille. Nuoremmat veljet olivat Julius "Groucho" Marx, joka luki intohimoisesti kirjoja ja osasi laulaa; Milton "Gummo" Marx, josta myöhemmin tuli elokuvaväen agentti sekä Herbert "Zeppo" Marx, joka menestyi liikealalla. Lempinimensä, jotka vakiintuivat käyttöön heti, veljekset saivat erään pokeripelin aikana nuorina miehinä.

Marxien perhe asui 93. kadulla New Yorkin East Sidessa, jonka korttelit olivat tiukasti jaetut asukkaiden etnisen taustan mukaisesti. Koulua Harpo Marx kävi vain parisen vuotta ja yritti sen jälkeen pärjäillä tekemällä sekalaisia hommia, joita poika nyt vain saattoi tehdä. Vaikka Minnie Marx aikoi saada poikansa näyttämölle, kuten veljensä Al Sheanin (alun perin Schoenberg), ei nuori Harpo pitänyt omia kykyjään kummoisina. Kun isoveli Chico sai pianotunteja (opettaja opetti soittamaan pelkästään oikean käden sormilla), kuunteli Harpo oven takaa ja opetteli soittamaan kaksi kappaletta korvakuulolta, yhdellä sormella. Suurempaa menestystä Harpo saavutti opettelemalla matkimaan ilmeitä tai kävelytyylejä. Muutoin nuorukaiseksi varttuva Harpo teki hanttihommia mm. juoksupoikana ja "vuokran potkaisijana" ja opetteli samalla soittamaan pianoa kahdella kädellä.

Nuoruus ja Chicagon vuodet

Vuonna 1910 Minnie Marx päätti, että perhe muuttaa Chicagoon, koska New Yorkista ei tuntunut löytyvän sijaa Marxien vaudeville-esityksille, koska kaupungissa alalla oli liian paljon kilpailua. Marxit ostivat osamaksulla oma talon ja olivat sen jälkeen velkaa herra Greenbaumille. Aluksi perhe esiintyi pikkuteattereissa Chicagossa, mutta pian sen teatterit eivät enää riittäneet, vaan Marxit tekivät mitä vain keikkoja saivat. Marxien täytyi alkaa kierrellä esiintymässä kaupungissa kuin kaupungissa, eivätkä esiintymisen tuotot aina riittäneet kuin junamatkaan seuraavaan kaupunkiin, jos siihenkään. Useiden vuosien kiertely kaupungista toiseen yleensä huonoissa oloissa oli rankkaa aikaa perheelle. Joskus kyllästyminen ja väsyminen ajoi pojat hölmöilemään näyttämöllä. Silloin Minnie sai heihin ryhtiä muistuttamalla kiljaisten pojilleen "Greenbaum, senkin jästipäät!"

Veljesten ura alkoi nousta joskus vuoden 1913 tai 1915 tienoilla, kun Groucho Marx keksi, että veljesten seurue voisi ottaa repertoaariinsa Gus Edwardsin Koulupäiviä-esityksen (Fun in Hi Skule), josta tuli joltisenkin suosittu. Esitykseen veljekset lisäsivät omia improvisaatioitaan ja Chico liittyi mukaan seurueeseen.

Harpo vaikenee

Minnie Marx halusi veljesten kiertueisiin lisäpotkua ja pyysi, että hänen veljensä Al Shean käsikirjoittaisi pojille. Harpon mielestä kaikki oli muuten hienosti, mutta Al-eno ei ollut kirjoittanut Harpon roolihahmolle vuorosanoja. Eno ehdotti pantomiimia, mutta se ei Harpoa miellyttänyt. Harpo tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin. Illinoisin Champaignissa paikallislehti kirjoitti veljesten show’sta arvostelun. Kriitikko piti Harpoa huvittavana – mutta vaikutelma meni pilalle heti kun tämä avasi suunsa. Vaikka Harpo ymmärsi, ettei pystynyt päihittämään Chicoa tai Grouchoa verbaaliakrobatiassa, hän myös loukkaantui artikkelista – ja päätti, ettei enää koskaan sanoisi sanaakaan näyttämöllä.

Siitä pitäen Harpo alkoi kehittää erilaisia temppuja, jotta ei tarvitsisi enää vuorosanoja. Harpo Marxin tavaramerkeiksi muodostuivatkin mm. äänitorvella tööttäily, ilmeilyt ja pöytäveitsien tiputtelu hihasta. Harpon rooliasuksi taas vakiintui pitkä nukkavieru vaalea takki, ruutukuosinen paita sekä päässä lyhyt, punertava kiharainen peruukki ja murjottu silkkipytty .

Näiden lisäksi Harpolle tyypillistä oli näyttämöllä hölmöilyn ohessa soittaa kappaleita harpulla, jonka äiti Minnie Marx hänelle hankki. (Harppu osaltaan johti myös Adolph Marxin nimen muuttumiseen Harpoksi.) Harpunsoittajana Harpo Marx oli itseoppinut. Minnien äidin vanha soitin lojui yksikielisenä perheen nurkissa, kunnes Harpo kiinnostui sen soittamisesta.

Marxin veljekset, vasemmalla seisoo Chico ja oikealla Harpo, edessä istuu Groucho

Kohti Marx-veljeksiä

Minnie Marx oli sisukas nainen. Lopulta hänen onnistui hankkia pojilleen viikon kiinnitys yhteen Chicagon parhaimmista revyyteattereista. Se taas johti kiinnitykseen Orpheum-teatteriketjun 30 viikon kiertueelle. Lopuksi Bostonissa Marxin seurueen esitys oli niin suuri menestys, että teatterinjohtaja otti yhteyttä showbisneksen yksinvaltiaaseen E. F. Albeehen. Albee palkkasi veljekset esiintymään kahdeksi viikoksi teattereihinsa New Yorkiin. Kahden viikon jälkeen esityksiä jatkettiin edelleen New Yorkissa ja sitten Albeen muissa teattereissa eri kaupungeissa. Ja lopulta Lontoossa, Englannissa. Englanninmatkan jälkeen Marxit ylpistyivät ja joutuivat pian erimielisyyksiin Albeen kanssa. Albee erotti veljekset.

Marxit eivät enää päässeet New Yorkin teattereihin esiintymään. He kääntyivät Albeen kilpailijan Shubertin veljesten puoleen. "Marx-veljesten Shubertin-sakki" pääsi jälleen kiertueille, mutta kiertueen kulut lankesivat esiintyjien niskoille. Kiertue ei säästynyt vaikeuksilta ja lopulta rahaton ja epätoivoinen seurue päätti palata New Yorkiin ja esiintyi siellä tuntemattomissa ja syrjäisissä teattereissa. Chico löysi ratkaisun ahdinkoon. Pinochle-pelipöydän ääressä Chico tutustui tuottaja Joseph Gatesiin ja sai puhuttua hänet pyytämään tehtailija Herman Broodyn rahoittamaan Marx-veljesten musiikkikomedian, jonka nimeksi tuli I'll Say She is (On totisesti). Tästä alkoi puolitoista vuotta kestänyt kiertue, joka päätyi lopulta – veljesten vaatimuksesta – New Yorkin Broadwaylle. Ensi-ilta Broadwaylla sujui hyvin ja seuraavan aamun lehdet olivat täynnä kehuvia arvosteluja esityksestä. Arvosteluista kohtalokas Harpo Marxin uran ja henkilökohtaisen elämän kannalta oli Alexander Woollcottin kirjoitus Sun-lehdessä.

Algonquinin kulttuurivaikuttajat

Alexander eli Aleck Woollcott pyysi saada tavata henkilökohtaisesti Harpo Marxin. Woollcott kutsui Harpon tapaamaan ystäviään, ja kuten Harpo Marx tuli useasti elämässään tämän jälkeen huomaamaan, ei Woollcottille voinut sanoa ei. Woollcottin ystävät kokoontuivat Algonquin-hotellin sviitissäja pelasivat pokeria. Woollcottin ystävät, eli Thanatopsis pokeri- ja kirjallisuuskerho muodostui lukuisista kulttuurielämän vaikuttajista, joihin lukeutuivat mm. kolumnisti Frank P. Adams, New York Worldin päätoimittaja Herbert Bayard Swope, kirjailijat Robert Benchley ja Heywood Broun, näytelmäkirjailijat George S. Kaufman ja Marc Connelly sekä Judgen päätoimittaja Harold Ross. Lisäksi Algonquin-hotellin ravintolasalin pyöreän pöydän ääressä käytiin keskusteluja monien muidenkin eri kulttuurivaikuttajien toimesta. Woollcottin serurueeseen kuuluivat usein myös näytt elijätär Ruth Gordon, taidemaalari-kuvittaja Neysa McMein, kirjailija Alice Duer Miller sekä George S. Kaufmanin vaimo Beatrice.

Koska Harpo Marx ei ollut kouluja käynyt ja oppinut mies, häneltä on joskus kysytty mitä hän osasi keskustella näiden lukuisien kuuluisuuksien kanssa. Siihen Harpo on vastannut, ettei hän puhunut vaan kuunteli. Kuuluisuudet hyväksyivät hänet, ehkä siksi että hän hyväksyi heidät sellaisina ihmisinä kuin mitä he olivat kun eivät tehneet työtä.

Aleck Woollcottin seurueen kanssa Harpo vietti paljon aikaa mm. Woollcottin kesäpaikassa Vermontin Neshobensaarella. Saarella pääosassa oli erilaiset tavat viettää vapaa-aikaa ja etenkin seurapelit. Woollcottin seurassa Harpo oppi pelaamaan mm. suuriksi intohimoikseen osoittautuneita krokettia ja golfia. Toinen Woollcottin kesäinen ajanviettopaikka oli Ranskan Rivieralla Villa Galanonissa. Täällä Harpo Marxin uusia tuttavuuksia olivat mm. kirjailija Somerset Maugham ja näytelmäkirjailija George Bernard Shaw.

Ura Marx-veljeksissä

Pääartikkeli: Marxin veljekset

I'll Say She is -musiikkikomedia kesti Broadwaylla yli vuoden. Veljekset saivat tuottajakseen Sam Harrisin. Hän käsikirjoitutti Marx-veljeksille uuden show’n The Cocoanuts (Kookospähkinöitä), johon musiikin teki Irving Berlin, käsikirjoituksen George S. Kaufman sekä Morrie Ryskind ja sen ohjasi Kaufman. Myös tämä toinen revyy sai suuren suosion. Sam Harrisin kanssa Marx-veljekset tekivät Broadwaylle vielä uuden komedian nimeltä Animal Crackers (Koirankeksit). Nämä kaksi Harrisin show’ta Marx-veljekset pääsivät lopulta vuosina 1929 ja 1930 tekemään Paramount Pictures -yhtiön elokuviksi. Elokuvien myötä Harpo Marx muutti itärannikolta Los Angelesin Hollywoodiin asumaan. Harpo esiintyi useissa Paramountin, MGMn sekä United Artistsin tuottamassa Marx-elokuvassa.

Kiertue Neuvostoliitossa

Vuonna 1933 Yhdysvallat suunnitteli tunnustavansa Neuvostoliiton presidentti Rooseveltin johdolla. Aleck Woollcott keksi, että Harpo Marxin pitäisi olla "ensimmäinen amerikkalainen taiteilija, joka esiintyy Moskovassa sitten kun Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta on tullut ystävällismielisiä valtioita." Harpo ei ollut suostuvainen, mutta Woollcott oli jo päättänyt asian. Woollcottilla oli Moskovassa toimittajaystäviä, ja näillä hyvät suhteet ulkoministeri Maksim Litvinovin kanssa. Matkaevääksi Harpo Marx sai suosituskirjeet Moskovan taiteellisen teatterin johtajalle sekä New York Timesin Moskovan-kirjeenvaihtaja Walter Durantylle. Perillä hän ei kuitenkaan tavannut Durantya eikä Moskovan taiteellisen teatterin johtaja lämmennyt Harpon koe-esiintymisille, joita pidettiin usean päivän ajan. Lopulta hän päätti poistua maasta. Silloin Harpo Marx sai puhelun. Soittajaksi paljastui ulkoministerin vaimo Ivy Litvinov, joka pyysi Harpoa jäämän ja lupasi järjestää hänelle kiertueen. Harpon Show’ta esitettiin menestyksekkäästi Moskovassa neljä viikkoa ja kaksi viikkoa hän kiersi muualla maassa.

Perhe-elämä

Harpo Marx pysytteli poikamiehenä huomattavan kauan, yli neljäkymppiseksi saakka. Lopulta hän avioitui näyttelijä Susan Flemingin kanssa, joka piiritti Marxia neljä vuotta, ennen kuin Marx antoi periksi. Marxin pariskunta adoptoi neljä lasta: Billin, Alexin, Jimmyn (James Arthur) sekä Minnien. Bill eli William Woollcott Marx ja Alex eli Alexander Marx saivat nimensä Alec Woollcottilta sekä tämän veljeltä Billyltä. Harpo oli lapsirakas ja omistautunut isä. Neljän lapsen lisäksi Harpon kodissa oli aina useita lemmikkejä, kuten oli ollut jo kauan ennen perheen perustamista. Avioliitto Susanin kanssa kesti Harpon kuolemaan saakka vuonna 1964.

Hän julkaisi omaelämäkerran Harpo puhuu vuonna 1961.

Lähteet

• Harpo Marx & Rowland Barber: Harpo puhuu!. Suomentanut Heikki Salojärvi. Vantaa: Pequod, 1995. ISBN 951-97226-0-2.

Aiheesta muualla

• Harpo Marx Internet Movie Databasessa. (englanniksi)