Marxin veljekset
 |
Tätä artikkelia on pyydetty laatuarvioitavaksi. Keskustelun tavoitteena on varmistaa, että artikkeli sisältää selkeät perustiedot aiheestaan ja on muutenkin kunnossa. Mikäli artikkeli läpäisee arvioinnin, se merkitään joko lupaavaksi artikkeliksi tai hyväksi artikkeliksi. Artikkelin keskustelusivulla voit ottaa asiaan kantaa.
|
| Marxin veljekset | |
|---|---|
 Marxin veljekset ylhäältä alas: Chico, Harpo, Groucho ja Zeppo vuonna 1931. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi |
|
| Kansalaisuus | Yhdysvallat |
| Ammatti | koomikko, näyttelijä |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
Marxin veljekset, tai Marx-veljekset (engl. Marx Brothers), olivat yhdysvaltalainen koomikkoveljesryhmä. He aloittivat uransa vaudevillessa ja teatteriesiintyjinä. Saavutettuaan menestystä 1920-luvulla he siirtyivät elokuviin vuonna 1929 ja esiintyivät yhteensä 13 komediassa.
Veljeksistä tunnetuimmat ja kaikissa elokuvissa esiintyneet olivat Chico Marx, Harpo Marx ja Groucho Marx. Gummo jätti ryhmän ennen kuin veljekset siirtyivät näyttämöltä elokuvaan, Zeppo puolestaan viiden ensimmäisen elokuvan jälkeen.[1]
Tyyli ja hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marxin veljesten lavaesitykset ja etenkin alkuaikojen elokuvat olivat ajoittain täysin anarkistisia, ja veljekset pilkkasivat niissä kaikkea mahdollista. Ensimmäisissä elokuvissa on vielä romanttinen sivujuoni ja musiikkiesityksiä, jotka katkaisevat veljesten komiikan. Sen jälkeen veljekset saivat muutaman elokuvan ajaksi vapaat kädet tehdä mitä halusivat, ja näitä elokuvia pidetään heidän parhaina elokuvinaan. Myöhempinä vuosina veljesten elokuvat kesyyntyivät selvästi.[1]
Jokaisella veljeksellä oli selvästi toisista erottuva hahmo. Chico oli sutki huijari ja pianisti. Harpon erikoisuuksia olivat puhumattomuus, arvaamattomuus, blondien jahtaaminen ja harpunsoitto. Hän saattoi joskus ottaa sanat täysin kirjaimellisesti – kun häntä esimerkiksi kehotettiin korttipelissä leikkaamaan pakka, hän iski sen kahtia kirveellä. Groucho esitti usein auktoriteettihahmoja. Hän maalasi ylähuuleensa viikset, ja hänen lakkaamaton puhetulvansa oli täynnä sukkeluuksia, sanaleikkejä ja loukkauksia. Chicon ja Grouchon vuoropuhelu oli välillä täysin absurdia. Zepon osa oli esittää normaalia hahmoa, ja hän jäikin muiden veljesten varjoon. Useimmissa Marxien elokuvissa tärkeässä naisosassa on Margaret Dumont.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Veljesten vanhemmat olivat ensimmäisen polven siirtolaisia New Yorkiin, ranskanjuutalainen Sam Marx ja saksanjuutalainen Minnie o. s. Schönberg. Veljekset olivat syntymäjärjestyksessä (suluissa oikeat nimet): Chico (Leonard, 1887), Harpo (Adolph, myöhemmin Arthur, 1888), Groucho (Julius, 1890), Gummo (Milton, 1892) ja Zeppo (Herbert, 1901).[2]
Vaudevillessa ja Broadwaylla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Veljekset aloittivat uransa vaudevillessa noin vuonna 1908. Heidän esityksissään oli mukana myös suvun muita jäseniä ja ulkopuolisia, ja veljesten eno Al Shean oli tunnetun Gallagher ja Shean -komediaduon toinen jäsen. Aluksi veljesten esitykset painottuivat musiikkiin, ja komedia lisättiin vasta myöhemmin. Viisikko paranteli esityksiään yleisöpalautteen pohjalta.[1]
Marxit olivat esiintyneet vaudevillessa jo 16 vuoden ajan, kunnes heidän vuoden 1924 Broadway-show’nsa I’ll Say She Is! teki heistä suosittuja. Gummo oli jättäytynyt pois ryhmästä jo sitä ennen. Ensimmäistä Broadway-menestystä seurasi toinen menestys, The Cocoanuts, ja sen jälkeen kolmas, Animal Crackers.[1]
Elokuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Broadway-esiintymistensä lomassa Harpo esiintyi vuonna 1925 pienessä osassa Richard Dixin ohjaamassa mykkäelokuvassa Too Many Kisses. Seuraavana vuonna veljekset tekivät yhdessä lyhytelokuvan nimeltä Humorisk, mutta sitä ei julkaistu, eikä siitä tiedetä olevan jäljellä yhtään kopiota.[1]
Marxien menestys Broadwaylla toi heidät Hollywoodin tietoon, ja Paramount teki heidän kanssaan sopimuksen. Veljesten kaksi ensimmäistä elokuvaa perustuvat heidän suosituimpiin teatteriesityksiinsä. Kookospähkinöitä (1929) ja Koirankeksit (1930) kuvattiin Paramountin Astoria-studioilla. Elokuvat ovat hyvin teatterimaisia, ja elokuvayhtiö ymppäsi niihin romanttisia sivujuonia, joita veljesten teatteriesityksissä ei ollut. Veljekset pääsivät niissä kuitenkin esittelemään samanlaista anarkistista komediaansa kuin lavallakin. Näiden kahden elokuvan jälkeen Marxit jättivät teatterin lopullisesti ja keskittyivät kokonaan elokuviin.[1]
Marxien ensimmäinen kokonaan valkokangasta varten kirjoitettu elokuva on Neljä nolattua neroa (1931). Se jatkaa kahden ensimmäisen elokuvan linjalla, vuorotellen veljesten komiikan sekä musiikkiesitysten ja romanttisen sivujuonen välillä. Veljesten neljäs elokuva Hevosen sulat (1932) jatkaa samalla linjalla. Seuraava elokuva, Neljä naurettavaa naapuria (1933) on kaikista Marxin veljesten elokuvista ehkä puhtaimmin veljeksiin itseensä keskittyvä – sen juoni etenee rivakasti, aikaa ei tuhlata rakkaussivujuoniin, ja musiikkiesitykset on nivottu juoneen aiempaa tarkemmin. Elokuva on poliittinen satiiri, jossa Groucho esittää sodan partaalla keikkuvan Freedonia-nimisen valtion johtajaa.[1]
Vaikka Neljä naurettavaa naapuria onkin myöhemmin saanut mainetta yhtenä veljesten parhaista elokuvista, se ei omana aikanaan menestynyt erityisen hyvin, joten Paramount pudotti veljekset riveistään. Vuotta myöhemmin MGM:n johtaja Irving Thalberg otti Marxit MGM:lle. Elokuvia alettiin tehdä jättibudjetilla, ja niihin lisättiin taas tanssi- ja musiikkinumeroita sekä romanttisia sivujuonia. MGM:llä veljesten elokuvista tuli koherentimpia, mutta veljeksille annettiin edelleen tilaa anarkismilleen. Marxien ensimmäinen MGM-elokuva Ilta oopperassa (1935) nousi veljesten uran menestyneimmäksi elokuvaksi niin yleisön kuin kriitikoidenkin suhteen. Ennen kuvauksia veljekset hioivat ideoitaan kiertueella elävän yleisön edessä ja jättivät elokuvasta pois ne kohtaukset, jotka eivät toimineet. Seuraava elokuva Päivä kilpa-ajoissa (1937) jatkaa edellisen linjalla, mutta se ei saanut yhtä paljon kiitosta.[1]
Seuraavan elokuvansa Kaaos hotellissa Marxit tekivät lainassa RKO:lle. Aiempiin verrattuna tätä elokuvaa ei ollut tehty Marxeja ajatellen, vaan se on tavanomaisempi elokuva, jossa Marxit ovat osa monimutkaista juonta muiden hahmojen ohella.[1]
Marxit palasivat MGM:lle seuraaviin kolmeen elokuvaansa Päivä sirkuksessa (1939), Päivä lännessä (1940) ja Päivä tavaratalossa (1941). Näissä elokuvissa veljekset ovat jo selvästi kesyyntyneet: juonet ovat aiempaa tavanomaisempia ja huumori laimeampaa. Veljekset tekivät jo päätöksen lopettaa elokuvauransa, ja viiden vuoden ajan he kulkivat omia teitään. He palasivat kuitenkin vielä yhteen tekemään elokuvat Yö Casablancassa (1946) ja Sardiinimysteerio (1949). Sen jälkeen kolmikko esiintyi yhdessä enää yhden kerran, televisioon tehdyssä puolen tunnin lyhytelokuvassa The Incredible Jewel Robbery (1959).[1]
Chico kuoli vuonna 1961 ja Harpo vuonna 1964. Groucho jatkoi uraansa vielä kauan sen jälkeenkin.[1]
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chico, Harpo, Groucho ja Zeppo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Chico, Harpo ja Groucho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Flywheel, Shyster and Flywheel, veljesten radiokomediasarja
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marxin veljekset Wikimedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta - Marx Brothers Blog (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||
