The Sounds

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Sounds vuonna 1963, vasemmalta Johnny Liebkind, Bubi Söderblom, Peter Ekman ja Henrik Granö
Tämä artikkeli käsittelee suomalaista rautalanka-yhtyettä. The Sounds on myös ruotsalainen rock-yhtye.

The Sounds oli suomalainen rautalanka- / pop-yhtye, jonka tunnetuin levytys oli tammikuussa 1963 levytetty Emma. Bändin kokoonpanossa tapahtui paljon muutoksia sen toiminnan aikana vuosina 19631965, mutta alkuperäisessä kokoonpanossa olivat soolokitaristi Henrik Granö, komppikitaristi Bobi Söderblom, basisti Peter Ekman ja rumpali Johnny Liebkind.

Vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Sounds lienee merkittävin suomalainen ns. rautalankayhtye, joka toimi esikuvana lukemattomille aikalaisilleen. Yhtyeen soolokitaristi Henrik Granö, jolla oli viulustina klassisen musiikin tausta, oli alansa kiistaton ykkönen ja ylti parhaimmillaan samalle tasolle kuin brittiläinen ihanteensa, The Shadows-yhtyeen Hank B. Marvin. The Soundsin levytykset kuten Emma ja Lonely Guitar vuodelta 1963 ovat tänään lajinsa klassikkoja. Yhtyeen Mandshurian Beat (Mantsurian kukkulat) on tiettävästi ensimmäinen suomalainen levytys joka saavutti miljoonan levyn myyntiluvun ulkomailla, tässä tapauksessa Japanissa. Myöhemmin The Sounds tuli tunnetuksi myös laulusolistiksi ryhtyneen rumpalin Johnny Liebkindin säestysyhtyeenä. The Soundsien toiminta päättyi toistaiseksi vuonna 1965.

The Sounds syntyi keväällä 1962, kun neljä ns. rautalankamusiikista innostunutta nuorta - Henrik Granö, Bobi Söderblom, Peter Ekman ja Eljon "Johnny" Liebkind - lyöttäytyi yhteen. Ensimmäiset keikkansa yhtye soitti syksyllä samana vuonna ja tammikuussa 1963 se pääsi tekemään myös esikoissinglensä, joka sisälsi esitykset Emma / Mandschurian Beat (Fontana). Soolokitaristi Henrik Granö oli silloin vasta 15-vuotias. Levy ilmestyi kauppoihin helmikuussa 1963 ja huhtikuussa se nähtiin jo listojen kärjessä. Nelivaljakko julkaisi menestyksekkään avauskiekkonsa imussa vielä pari samankaltaista levyä, Kulkuri ja Troikka sekä Muurari ja legendaariseksi nousseen Lonely Guitarin. Kappaleet ovat tuttuja kansansävelmiä uuden nuorisomuodin mukaisina Twist sovituksina. The Sounds kiersi kesällä 1963 jokseenikin kaikissa Suomen kaupungeissa. Kaikista tehdyistä levytyksistä käytiin myöhemmin kiistaa yhtyeen jäsenten ja levy-yhtiö Fazerin kesken. Julkaisematonta levytysmateriaalia vuodelta 1963 löydettiin vielä vuonna 2009. Samaan sarjaan, eli yhtyeen hylättyyn materiaaliin, kuului myös jo tammikuussa 1963 taltioitu, mutta vasta myöhemmin levy-yhtiön toimesta julkaistu yhdistelmä Golden Earrings / Night Run (Fontana).

Muodostelma koki ensimmäinen muutoksen kokoonpanossaan syksyllä 1963, kun Bobi Söderblom jätti yhtyeen. Hänen tilalleen pestattiin lyhyeksi ajaksi Timo Puustinen, joka kuitenkin joutui luovuttamaan paikkansa jo saman vuoden lokakuussa Raittisen veljeksille Jussille (komppikitara) ja Eerolle (rummut). Ensimmäisen soololevynsä Hymyhuulet (Scandia) tehnyt Johnny Liebkind siirtyi päätoimiseksi laulusolistiksi. Yhtyeen joulukuussa 1963 taltioitu single Hei tytöt / Kaipaan sua (Fontana) oli ensimmäinen suomalaisen rautalankayhtyeen laulua sisältänyt levy. Vuoden 1964 alkupuolella Raittiset jättivät Soundsit ja perustivat Eero, Jussi & The Boys -yhtyeen.[1]

Toukokuussa 1964 levytettiin vielä The Houndsin nimissä Johnny Liebkindin sovittamat Beatles-käännökset Hän sinun on (She Loves You) ja Kun hänet nähdä sain (I Saw Her Standing There) (Scandia). Syksyllä pestattiin taiteilijanimen David Sinner taakse kätkeytynyt kosketinsoittaja Esa Helasvuo ja rumpali Martin Brushane. Kaksikko oli mukana Roll Over Bach ja Baby Elephant Walk (Scandia) kappaleissa, joista ensin mainittu oli yhtyeen oma Bach inspiroitu sävellys. Vuoden 1964 lopussa äänitetty, mutta vasta seuraavan vuoden puolella ilmestynyt Sauna-Stomp (Scandia) oli itse asiassa Hopkinsin "Teen Scene" Granön ja Liebkindin sovituksena. Sitä seurasi heti perässä yhdistelmä Lonely Avenue / Be-bop-a-lula (Scandia), joista jälkimmäisessä esityksessä Johnnya avusti laulussa Peter Ekman. 60-luvun puolivälin jälkeen yhtye levytti nimellä Johnny & The Sounds. Tästä tuotannosta kannattaa nostaa esille kesäkuussa 1965 taltioitu Liebkindin sovitus Tunti vain (Scandia), josta tuli hyvin suosittu.

The Sounds Parikkalassa 2013

Johnny Liebkindin ja The Soundsin viimeiseksi yhteiseksi levytykseksi jäi single Öisin vain valvon / Itke siis, siitä viis (Scandia) lokakuulta 1965. Teknisesti levytys on The Soundsin onnistuneimpia. Ns. rautalankamusiikin parhaat päivät olivat tässä vaiheessa jo auttamatta takana päin, minkä vuoksi The Soundsin perustajajäseniin kuuluneen ja rumpujen takaa laulusolistiksi siirtyneen Liebkindin irtaantuminen joukkueesta merkitsi kuoliniskua koko yhtyeelle. Tarinaan liittyy vielä omalaatuinen epilogi, kun The Soundsin nimissä tilaustyönä Japanin äänilevymarkkinoille tehtiin ns. täydennyslevytyksiä, jotta saavutettaisiin LP-levyn kokonaiskoko: levytykset vierailla muusikoilla eivät yllä The Soundsien korkeaan musikaaliseen tasoon. Osa alkuperäisäänitteistä julkaistiin nousevan auringon maassa singleinä jo vuonna 1963 ja aikaisempien taltiointien kanssa myös LP:nä The Sounds Best Album (Philips), parikymmentä vuotta myöhemmin myös Suomessa kokoelmassa The Sounds (Finnlevy). The Soundsien levytykset on julkaistu Japanin lisäksi mm. Etelä-Koreassa, Italiassa ja Ranskassa.

The Sounds yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa 46. vuoden tauon jälkeen 2.7.2011 Nastolan RautalankaFestareilla. Yhtye esiintyi 1.10.2011 Tavastialla Helsingissä konsertissa joka kantaa nimeä "Kun Sähkökitara Suomeen tuli" sekä Savoy Teatterissa 3.3.2012 "Sadoin Kitaroin" konsertissa. The Sounds esiintyy seuraavalla kokoonpanolla: Henrik Granö (soolokitara), Bobi Söderblom (komppikitara), Peter Ekman (basso) ja Wille Granö (rummut).

Kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrik Granö = Soolokitara
  • Timo Puustinen = Komppikitara
  • Peter Ekman = Basso
  • Johnny Liebkind = Rummut

Kolmas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrik Granö = Soolokitara
  • Jussi Raittinen = Komppikitara ja laulu
  • Peter Ekman = Basso
  • Eero Raittinen = Rummut ja laulu
  • Johnny Liebkind = Laulu

Neljäs[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viides[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrik Granö = Soolokitara
  • Peter Ekman = Basso
  • Esa Helasvuo = Kosketinsoittimet
  • Ronnie Österberg = Rummut

Kuudes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jussi Raittinen = Komppikitara
  • Kaj Westerlund = Soolokitara
  • Peter Ekman = Basso
  • Eero Raittinen = Rummut

Seitsemäs[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrik Granö = Soolokitara
  • Bobi Söderblom = Komppikitara
  • Peter Ekman = Basso
  • Wille Granö = Rummut

The Hounds[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Johnny Liebkind = Laulu
  • Henrik Granö = Soolokitara
  • Peter Ekman = Basso
  • Bobi Söderblom = Komppikitara
  • Esa Helasvuo = Kosketinsoittimet
  • Martin Brushane = Rummut

Johnny & The Sounds

  • Johnny Liebkind = Laulu
  • Henrik Granö = Soolokitara
  • Bobi Söderblom ja Timo Puustinen= Komppikitara
  • Peter Ekman = Basso
  • Esa Helasvuo = Kosketinsoittimet
  • Martin Brushane = Rummut

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Sounds CD Emma – 20 Suosikkia (Fazer Records 1998)