Teodor Maunu
Teodor Henrik Maunu (12. maaliskuuta 1899 Iisalmi – 12. tammikuuta 1972) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan tykinjohtajana jääkäritykistössä. Vielä talvi- ja jatkosotaan hän osallistui rannikkotykistössä.[1][2]
Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maunun vanhemmat olivat hevosmies Kaarlo Maunu ja Johanna Drufva. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Olga Kaasalaisen kanssa, josta hän erosi vuonna 1930 ja avioitui toisen kerran vuonna 1933 Lempi Maria Lappalaisen kanssa. Maunu kävi kansakoulun ja Viipurin reaalilyseossa jääkärialiupseereille järjestetyn keskikoulukurssin vuosina 1925 - 1926 ja reserviupseerikoulussa 31. toukokuuta - 21. lokakuuta 1926 välisenä aikana. Rannikkotykistörykmentti 3:n sotilaspedagogisen kurssin hän kävi vuonna 1925 ja miinakurssin vuonna 1932.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maunu työskenteli maalarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 14. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 17. maaliskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja edelleen pioneerikomppaniaan 30. heinäkuuta 1916. Pataljoonan haupitsipatteriin hänet siirrettiin 13. joulukuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maunu astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan tykinjohtajaksi Jääkäritykistön 3. patteriin. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kurussa, Muroleessa, Viljakkalassa ja Ylöjärvellä Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen hänet siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyn myötä juuri muodostetun Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 6. patteriin ja otti sen mukana osaa Viipurin valloitukseen.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maunu palveli sisällissodan jälkeen jaosjohtajana Suomen tykistökoulussa, josta hänet siirrettiin 17. elokuuta 1918 Vuoristotykistöpatteristoon, josta hän lopulta erosi 16. helmikuuta 1919, jotta voisi liittyä Viron vapaussotaan. Virossa hänet sijoitettiin Pohjan Poikain rykmenttiin ja 24. helmikuuta 1919 alkaen patteriupseeriksi 2. patteriin. Myöhemmin hän toimi 1. ja 3. patterin päällikkönä. Hän osallistui Viron vapaussodassa taisteluihin Petserin rintamalla. Hän erosi Viron armeijasta 15. kesäkuuta 1919. Suomen palattuaan hän ei malttanut pysyä poissa sodista vaan liittyi 13. heinäkuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan. Sotaretkellä hän toimi vuoristotykkipatterin päällikkönä Suojun ja Rajakonnun rintamalla 10. maaliskuuta 1920 saakka.[1][2]
Sotaretkiltä palattuaan Maunu astui armeijan palvelukseen kapitulanttivääpeliksi ylennettynä 1. elokuuta 1920. Hänet sijoitettiin Rannikkotykistörykmentti 3:n I patteriston esikuntaan, josta hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1921 alkaen I patteriston 2. patteriin, josta hänet siirrettiin edelleen 1. huhtikuuta 1921 alkaen 3. patteriin ja 27. lokakuuta 1926 alkaen 80. patteriin ja 25. kesäkuuta 1927 alkaen 81. patteriin. Hän toimi edellä mainituissa pattereissa patterinvääpelinä. Hän toimi patterinpäällikkönä 83. patterissa 1. huhtikuuta 1921 - 24. huhtikuuta 1922 ja 8. helmikuuta 1923 - 2. maaliskuuta 1925 välisinä aikoina ja vuoden 1927 alkuvuonna 80. patterin päällikkönä. Hänet määrättiin 16. lokakuuta 1928 alkaen 81. patterin vääpeliksi, josta hänet siirrettiin 11. huhtikuuta 1932 alkaen 83. patterin ja 1. lokakuuta 1933 linnakkeen vääpeliksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maunu osallistui talvisotaan Kaarnajoen linnakkeen (RT 3) päällikkönä vuosina ja osallistui taisteluihin Taipaleella. Välirauhan aikana hän toimi Linnoitus Patteristo 4:n koulutuskeskus I:n virkaatekevänä päällikkönä ja koulutusupseerina.[2]
Maunu osallistui jatkosotaan Savonlinnan ryhmän Moinsalmen lohkon tykistökomentajana, kunnes hänet siirrettiin myöhemmin vuonna 1941 Kenttätykistörykmentti 15:n IV Patteriston patterinpäälliköksi. Kenttätykistörykmentti 15:stä hänet siirrettiin Rahman linnakkeen päälliköksi. Myöhemmin hänet nimitettiin Valamon Ryhmän tykistökomentajaksi. Äänisen Rannikkoprikaatin Soutjärven lohkon komentajaksi hänet nimitettiin vielä vuonna 1941, missä tehtävässä hän oli vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet siirrettiin Linnoitus Patteristo 4:n koulutus ja liikekannallepanoupseeriksi. Myöhemmin vuonna 1942 hänet siirrettiin Rannikkotykistörykmentti 4:n 1. Linnakkeen päälliköksi ja toimi myöhemmin myös rykmentissä pataljoonankomentajana useammassa pataljoonassa. Vuonna 1943 hänet nimitettiin 4. Moottoroidun Raskaan patterin päälliköksi ja vielä samana vuonna hänet nimitettiin Erillisen Moottoroidun Raskaan Patteriston komentajaksi. Vuonna 1944 Maunu siirrettiin IV Armeijakuntaan ja edelleen 1. Rannikkodivisioonaan. Vielä ennen jatkosodan päättymistä hänet siirrettiin Maastosuunnittelu-upseeriksi Rannikkotykistörykmentti 33:een.[1][2]
Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maunu toimi sotien jälkeen Suomenlinnan Rannikkolinnakkeistossa vuoteen 1945 saakka, jolloin hänet siirrettiin Merikomppanian päälliköksi Helsingin Tukikohtaan. Maunu siirrettiin seuraavaksi Merivoimien Varikko 2:n päällikön apulaiseksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1948 saakka. Vuonna 1948 hänet siirrettiin Turun Rannikkotykistörykmentin esikuntalinnakkeen komppanianpäälliköksi. Seuraavaksi Maunu toimi ryhmäpäällikkönä sodassa laskettujen merimiinoja raivanneen IV Raivaajajaostossa vuonna 1949, jonka jälkeen hän toimi Turun Rannikkotykistön 1. pataljoonan aseupseerina vuoteen 1952 saakka. Maunu erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1952.[2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maunu toimi Tyrvää-Vammalan Kansallisseuran sihteerinä ja rahastonhoitajana 1958 - 1969. Hän toimi myös Vammalan Työnantajayhdistyksen asiamiehenä vuosina 1957 – 1969 sekä Vammalan Kunnalliskerhon sihteerinä ja rahastonhoitajana vuosina 1956 - 1959. Hänet haudattiin Vammalaan.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
           |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.