Taha Husain
| Taha Husain | |
|---|---|
 Taha Husain valokuvassa vuoden 1955 paikkeilta. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. marraskuuta 1889 Maghaghah Egypti |
| Kuollut | 28. lokakuuta 1973 Kairo, Egypti |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | arabia |
| Pääteokset |
Al-Ayyam (1929, 1932, 1967) Mustaqbil al-thaqafa fi Misr (1938) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Taha Husain (myös muodossa Taha Hussein, 14. marraskuuta 1889 – 28. lokakuuta 1973) oli egyptiläinen kirjailija, akateemikko ja kulttuurivaikuttaja. Lapsena sokeutunut Husain julkaisi arabiaksi romaaneja ja kritiikkiä, sekä politiikkaa ja yhteiskuntaa käsitteleviä esseitä. Ulkomailla hänet tunnetaan etenkin kolmioisaisesta omaelämäkerrastaan Al-Ayyam ja hän oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi 14 kertaa. Egyptissä hän edusti modernistista liikettä ja hän oli myös yksi tunnetuimmista faraonisteista.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taha Husain syntyi Maghaghah'ssa Egyptissä 14. marraskuuta 1889. Hän sokeutui sairauden takia vain 2-vuoden ikäisenä.[1] Hän kävi lapsena koulua kotikaupungissaan ja muisteli 9-vuotiaana Koraanin ulkoa.[2] Vuonna 1902 Husain aloitti opinnot al-Azharin yliopistolla Kairossa. Yliopistoa pidettiin johtavana sunnalaisena oppilaitoksena ja konservatiivisista johtajistaan.[1] Husain tutustui kuitenkin yliopistolla Muhammad Abduhin johtamiin modernisteihin. Al-Azharin yliopiston opetukseen pettyneenä[2] Husain alkoi opiskella sekulaarissa Kairon yliopistossa vuonna 1908.[1] Hänestä tuli yliopiston ensimmäinen tohtoriksi valmistunut oppilas vuonna 1913[2] tai 1914[1]. Vuonna 1915 Husain matkusti Ranskan Pariisiin ja sai tohtorinarvon Sorbonnen yliopistossa vuonna 1919 väitöskirjallaan La Philosophie sociale d'lbn Khaldoun.[2] Ranskassa Husain tutustui myös länsimaiseen kulttuuriin.[1]
Husain palasi Ranskasta Egyptiin, jossa hän luennoi muinaishistoriasta Kairon yliopistolla. Vuonna 1925 hänestä tuli arabialaisen kirjallisuuden professori.[2] Husain otti urallaan usein yhteen uskonnollisten ja konservatiivisien piirien kanssa.[1] Hän kyseenalaista vuonna 1926 julkaistussa kirjassaan Fi al-shi'r al-jahili ("Esi-islamilaisesta runoudesta") esi-islamilaisten runojen ja tiettyjen Koraanin osien autenttisuuden.[2] Husainin mielestä huomattava osa esi-islamailaiseksi väitetystä arabialaisesta runoudesta oli tosiasiassa muslimien myöhemmni eri syistä väärentämää. Väärennöksillä haluttiin esimerkiksi vahvistaa Koraanin myyttejä.[1] Kirja herätti vastustusta al-Ahzarin yliopistolla ja Egyptin parlamentissa. Husain joutui vetämään kirjansa takaisin.[2] Husainia vastaan käytiin oikeudenkäynti, jossa häntä syytettiin apostasiasta. Lopulta hän ei kuitenkaan saanut tuomiota.[1] Husain julkaisi kirjastaan toisen version Fi al-adab al-jahil ("Esi-islamilaisesta kirjallisuudesta") vuonna 1927.[2]
Husain toimi Kairon yliopiston taiteiden laitoksen dekaanina vuodesta 1930 vuoteen 1931, jolloin Egyptin opetusministeri erotti hänet. Sittemmin hän liittyi Wafd-puolueeseen ja toimi sen sanomalehden toimittajana. Vuonna 1938 Husain julkaisi teoksen Mustaqbil al-thaqafa fi Misr ("Egyptin koulutuksen tulevaisuus"), josta tuli yksi hänen tunnetuimmista kirjoistaan. Kirjassa Husain liitti Egyptin Välimeren maihin. Perinteinen näkemys liitti maan pikemminkin arabimaihin ja muslimimaihin.[2] Hän edusti myös niin sanottua faraonistista näkemystä, jonka mukaan Egyptin muinainen historia erotti sen muista arabimaista.[3]
Husain nimitettiin Faruqin yliopiston rehtoriksi vuonna 1944[2] ja viimeisen Wafd-puolueen johtaman hallituksen kaudella hän toimi Egyptin opetusministerinä vuodesta 1950 vuoteen 1952. Opetusministerinä Husain laajensi valtion tarjoamaa koulutusta ja lakkautti opintomaksut.[1] Husain vetäytyi politiikasta kuningaskunnan päättäneen vuoden 1952 vallankumouksen jälkeen. Hän julkaisi edelleen kirjoja ja artikkeleita, joilla oli suuri lukijakunta arabimaissa.[2] Husain kuoli Kairossa 28. lokakuuta 1973.[1]
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Husain julkaisi arabiaksi romaaneja ja kritiikkiä, sekä politiikkaa ja yhteiskuntaa käsitteleviä esseitä. Länsimaissa hänen tunnetuin teoksensa on omaelämäkerta Al-Ayyam, joka julkaistiin kolmessa osassa vuosina 1929, 1932 ja 1967.[1] Hän oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi kaikkiaan 14 kertaa.[4] Husain julkaisi teoksensa arabiaksi ja hän puolusti kiivaasti kirjakielen käyttöä arabian arkikielen sijaan.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l Ṭāhā Ḥusayn Encyclopaedia Britannica. Viitattu 29.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Arthur Goldschmidt: Historical dictionary of Egypt, s. 193. 3. painos. Scarecrow Press. ISBN 0-8 108-4856-2. (englanniksi)
- ↑ Andrei Sergejeff: ”Itsenäisyys (1922–1952)”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3.
- ↑ Nomination Archive : Taha Hussein Nobel Prize organisation. Viitattu 29.10.2020. (englanniksi)