Tadif

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tadif

Tadif

Koordinaatit: 36°20′53″N, 37°31′48″E

Valtio Syyria
Maakunta Aleppo


















Tadif (arab. تادف‎, Tādif) on pikkukaupunki Syyriassa Aleppon itäpuolella. Se tunnetaan esimerkiksi paikalla sijainneesta vanhasta Esraan liitetystä synagogastaan.

Tadif sijaitsee Pohjois-Syyriassa noin 40 kilometriä Aleppon kaupungista itään[1] ja 4 kilometriä al-Babista etelään.[2]

Tadifissa sijaitsee vanha synagoga, joka paikallisessa kansanperinteessä on liitetty raamatun Esran kirjan juutalaiseen pappi Esraan. Perinteen mukaan Babyloniasta Israeliin palaava Esra pysähtyi matkallaan Tadifissa ja kirjoitti ylös Vanhan testamentin kirjoja. Paikalla olevan synagogan seinästä on löydetty kaiverrus, jonka mukaan sitä on korjattu 1300-luvulla. Paikka oli Aleppon juutalaisten pyhiinvaelluspaikka, ja synagogan ympärille oli muodostunut juutalainen yhteisö. 1850-luvun puolivälillä kirjoittanut Benjamin II mainitsi paikalla asuneen 20 juutalaista perhettä.[1]

Syyrian sisällissodan aikana kaupunkia hallitsi jonkin aikaa äärijärjestö Isis. Bašar al-Assadin hallintoa tukevat joukot uutisoivat vallanneensa Tadifin helmikuussa 2017, ja heitä vastustavat kapinalliset valtasivat al-Babin heti Tadifin pohjoispuolella samassa kuussa.[2] Huomattavia tuhoja taisteluissa kärsineestä kaupungista tuli Turkin tukemien kapinallisten ja Syyrian hallinnon joukkojen välistä eturintamaa.[3]

  1. a b Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 19 Som-Tn, s. 429-430. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2 (englanniksi)
  2. a b Tom Perry ja Humeyra Pamuk: Turkey-backed Syrian Rebels Clash With Army in North 27.2.2017. Reuters. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
  3. Children return to bombed-out school in Syria frontline town France24. 27.9.2022. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)